Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2013.
Kuva
Tänään, viikonlopun kunniaksi, nukuin pitkään ja tukevasti. Sitten ylös, aamukahvi tippumaan ja lehteä hakemaan. Silloin sen jo tiesin - tästä tulee hyvä päivä. Koko kevät on mennyt vain haaveillen melomisesta. Tekosyy tai ei, muut kiireet ovat pitäneet minut poissa mereltä. Mutta tänään lähden matkaan! Taidan olla vähän ruosteessa talven jäljiltä kun varusteiden pakkaaminen tuntuu kovin työläältä. Jostakin varaston perältä löydän kuitenkin rannesuojat, lippalakin, kännykkäpussin, melontatossut ja pelastusliivit. Lisäksi mukaan upouudet melontahanskat. Ehkäpä näillä pärjätään ja sitten vain pyörän selkään kohti Marjaniemen rantaa. Päätän aloittaa melontakauden perinteisesti kiertämällä Vartiosaaren. Sopivan pituinen lenkki talven puuduttamille käsille. Tuuli on kohtalainen, joten mietin tiiviisti, miten päin lenkki kannatta tehdä. Mies on sitä mieltä, että myötäpäivään. Lähden siis matkaan  ja jätän miehen laiturin reunalle virittelemään polkimiaan, aukkopeitettään, gps-laitettaan ta