MIEHEN MATKASSA MERELLÄ

MIES LÄHTEE MERELLE Viimeiset pari viikkoa olen saanut seurata ilmiselviä merkkejä lähestyvästä Kevään Retkestä. Ensin postista haettiin paketti, joka sisälsi uuden aurinkokennon. Tarkoitus kai oli, että mies ehtisi testata sitä ennen matkalle lähtöä. Mutta kuinkas kävikään. Aurinko pysyi päivästä toiseen pilvien takana  ja silloin kun se hetken säteili, oli mies onnistunut tuomaan auirnkokennon pihalta sateensuojaan. Kaupasta ilmestyi jotain uutta tarpeellista melontaretkeä varten. Hyvä niin, siinä samassa minullekin hankittiin uusi istuinalusta menopeliini. Teltta ja retkikeitin kaivettiin esiin, tähän vuodenaikaan sopivaa makuupussia etsiskeltiin varaston perältä ja makuualusta todettiin edelleen käyttökelpoiseksi. Katselin vähän  ristiriitaisin tuntein kertyvää tavarapinoa. Mies valmisteli lähtöä perinteiselle Vironlahtimelonnalle, minä olin jäämässä kotiin. Ihan vapaaehtoisesti. Tiedä sitten, onko virkanaisen kiireet ja muut menot vain tekosyitä, mutta tälle retkelle

KIUKUNKARKOITUSMELONTAA Kun  Marjaniemen rannassa ulvovat veneiden mastot ja vaahtopäät ovat saapuneet Vartiosaaren lahdelle saakka, voi tehdä vain yhden johtopäätöksen. On aika varma siitä, että melomisessa ei tällä kelillä ole mitään järkeä, eikä ainakaan mitään nautittavaa. Siispä ilmoitin heti rantaan saavuttuani lähteväni takaisin kotiin. Aikeitani vahvisti se, että taivas oli pilvinen ja uskoin sateen saapuvan. Olkapäätä särki eilisen työrupeaman jälkeen ja minä myönsin olevani ihan superärsyyntynyt. Hienoa melontapäivää tästä ei tulisi, valmiit reittisuunnitelmani tälle päivälle saisin unohtaa. Mutta mies ei antanut periksi. Ei hän kai ollut koskaan kuullut ajatusta, että ensin lähdetään vajarantaan kaikki varustukset mukana ja siten päätetäänkin olla melomatta. Hätäpäissään hän ehdotti, että  melotaan kaksikolla ja lyhyt kierros lähivesillä. Lisäksi hän kehoitti katsomaan taivaalle, miten se oli kirkastumaan päin ja kuinka keväisen vihreää ympärillämme oli. En nyt