Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2016.
Kuva
HEINÄKUINEN RETKI SAIMAALLE Ilta Syväsalmen retkisatamassa Elettiin vielä toukokuuta, kun meriä melova mieheni ehdotti kesän retkikohteeksemme Saimaata. Tarkistin vielä, että hän todellakin haluaa lähteä järvimaisemiin. Näin oli ja niinpä alueen kartat laitetttiin tilaukseen. Niiden saavuttua piirsin karttoihin reittisuunnnitelman. Matkamme kulkisi norppareittiä Koloveden kansallispuistosta etelän kautta Linnansaaren kansallispuistoon ja pohjoisen kautta takaisin.  Maanantai 18.7.2016 Ensimmäisen lomapäivän aamu koitti ja lähdimme Helsingistä matkaan.Puolen päivän aikaan hiljensimme hetkeksi vauhtia Heinävedellä. Kävimme hankkimassa puuttuvat osat eväistämme ennen melontaretken alkua.  Kaupan parkkipaikalla ystävällinen vanha herra näki kanoottimme auton katolla ja kysyi mihin olemme soutamassa!?  Kerroin mihin ja hän toivotti kovin ystävällisesti hyvää souturetkeä ja kesää. En hennonnut korjata termejä kohdalleen. Kirkkorannassa oli kaikki mietitty kanootteja varten.
Kuva
AURINKOA JA SALAMOINTIA - Olette  ilmeisesti lähdössä aika pitkälle tuon tavaramäärän kanssa? - Ihan vain viikonloppuretkelle Sipooseen päin. - Miksi te menette kaksikolla? - No, kun pitää olla sunnuntaiksi takaisin. Jos vaikka sattuu kohdalle isompikin myrsky ja suuret laineet, niin pääsen helpommin takaisin miehen kanssa kaksistaan. - Tuohan on kuin parisuhdekurssille lähtisi. - Niinpä, sanoi mies tähän väliin painokkaasti. Ja lisäsi, että tähän on jo tottunut. Tämän vajarannassa käydyn keskustelun saattelemana lähdimme matkaan perjantaina illansuussa. Iltakahdeksalta, yhden tauon ja noin kahdenkymmenen kilometrin jälkeen rantauduimme pikkuiselle saarelle. Niin pienelle, etten kartasta sille nimeä löytänyt. Se sijaitsi Bergholmen-nimisen saaren kyljessä. Paikka oli mitä mainioin retkisaari - sinne oli helppo rantautua ja oiva telttapaikka löytyi helposti. Ilta oli varmaan yksi kesän kauneimmista, nautimme iltapalan kalliolla auringon lämmössä. Olin ostanut mukaamme yhden