Kerrankin saa, mitä tilaa! Siis tuuletonta säätä. Sunnuntaina lähdin miehen matkassa melontalenkille vajarannasta. Aurinko paistoi eikä tuulesta ollut tietoakaan. Siispä kiertämään Villinkiä, siihen ei joka kelillä ole mahdollisuutta. Tähän lenkkiin ei kai kyllästy koskaan. Joka kerta jaksan nauttia saaren takaa avautuvasta aavasta maisemasta. Harmi, ettei tällä kertaa ollut aikaa matkata eteenpäin ulapalle.
 |
Moni muukin oli lähtenyt matkaan kauniin sään innoitamana.Vajan kanoottitelineet olivat jo puoleen päivään mennessä tyhjentyneet mukavasti ja merellä moikkailtiin ahkerasti vastaantulijoita ja -menijöitä. Hyvä niin. Samalla kuitenkin muistutin itseäni,ettei tämä homma vajarannassa pyöri itsestään. Meillä on siistissä kunnossa olevat tilat, kanootteja vähän joka lähtöön ja varusteita, mistä valita. Avain taskussa miltei jokaisella ja aina joku avulias aatu rannassa tarpeen vaatiessa auttamassa. On retkikurssia, viikkomelontaa ja retkiä jos jonkinlaisia. Olen kuitenkin antanut itseni ymmärtää, että monenlaisia toimijoita tarvittaisiin kipeästi lisää. Joten voisinhan minäkin joskus johonkin toimeen tarttua... Siispä suunnistankin ensi viikonloppuna pääkaupunkimelontaan, siellä tarvitaan talkooväkeä.
Hei!
VastaaPoistaKiva blogi sinulla! Mukavaa lukea melonnasta, jonka tarkoitus on virkistää ja tuottaa hyvää oloa. Juuri tällaisia melontakertomuksia on hauskaa lukea.
Kiitos!