KESÄN KYNNYKSELLÄ

Katselen kalliolta merelle ja mietin miten kaukaa ja miten pienen pisteen pystyn erottamaan. Vielä ei näy ketään vaikka treffimme oli sovittuna jo vartti sitten. Mies oli tulossa idästä ja minä pienen matkaa lännnestä. Meloin Marjaniemestä Kalliosaareen keppoisesti myötätuulessa ja ehdin paikalle turhankin ajoissa. Mies laittoi viestiä ja väitti puskevansa toisesta suunnasta kovaan vastatuuleen. kaksitoista melontapäivää ja lähes neljäsataa kilometriä taitaa myös tuntua.

Kalliosaaren näkymiä



Kiertelen vielä hetken aikaa Aurinkolahden edustalla ja rantaudun sitten Kalliosaareen. Saaren tyvenellä puolella on monta venettä rantautuneena ja yhdellä jos toisella kalastustarvikeet mukanaan. Minä vain istuskelen rantakalliolla ja odotan - kuin kalastajanvaimo aikoinaan mereltä palaavaa miestään. Merenkäynnistä en kuitenkaan ole huolissani.

Tunnin odotuksen jälkeen huomaan miehen keskellä merta. En voi erehtyä pienen pienestä oranssista pilkusta sekä melan heilahduksista. Seuraan tuon pisteen kasvamista ja huomaan lämpimän tuulahduksen tuntuvan sydänalassani. Miten sitä näin monen yhteisen vuoden jälkeen voi kaivata toista kotiin 😍




Pienen hetken jälkeen mies rantautuu kanoottini viereen. Kakkua en ole tuonut mukanani, mutta onneksi hänen kanootistaan löytyy teetä ja leipää ja istahdamme kalliolle vaihtamaan kuulumisia. Vähän poissaolevan tuntuiselta mies vaikuttaa, taitaa pää taitaa viipyä merellä ainakin tämän päivää ja vähän iltaakin.

Minun melontakerrat tältä keväältä ovat vähän vaatimattomampia kuin miehellä. Lumen ja jään sulattua on tuo tavanomaista hyytävämpi ilmanala rauhoitellut tehokkaasti melontaintoani. Kausi on kuitenkin avattu ja muutama lenkki tehty Kulosaaren ympäri, Villingin taakse ja Sarvastonlahden editse. Miltei aina jäässä olevat sormenpääni olen suojannut neopreenihanskoilla, villasormikkailla ja lisäksi vielä melarukkasilla. Kuivapukuun sukeltaessa olo on ollut kuin kaksivuotiasta pukiessa.Jospa se kesä jo tulisi, niin päästäisiin astetta helpommin ulos ja sisään!


Villingin takana tuulee ja kimmeltää

Viimeisen viikon ajan on kesä tehnyt vauhdilla tuloaan ja melontainnostus kasvaa sen myötä. Mielessäni alkaa hahmottua monta ajatusta ja suunnitelmaa tulevan kesän retkistä. Mutta juuri nyt niistä ei parane miehen kanssa keskustella. Annan hänen ensin purkaa edellisen matkan tavarat ja tunnelmat.






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

LÄHIMATKAILUA MELOEN

Miehen matkassa Norjaan

MELONTARETKI AHVENANMAALLE 2021