LAPIN HANGILTA ETELÄN MERELLE
Suomi on pitkä maa. Viime viikolla hiihdin Lapin hohtavilla hangilla ja kantavilla järvenjäillä. Tällä viikolla meri oli Itä-Helsingin edustalla auki ja minä aloitin melontakauden.
Mies teki lähtöä merelle koko viikon, mutta ei löytänyt sopivaa hetkeä. Pitkäperjantaiksi osui kohdalle sateeton ja tuuleton aamu ja niinpä häntä ei pidätellyt enää mikään. Lämpotilakin oli plussan puolella, kokonaista kolme astetta. Innolla lähdin matkaan minäkin.
Marjaniemen rannassa ei puolenpäivän aikaan muita näkynyt, vajakirja kertoi kahden melojan lähteneen matkaan ennen meitä. Hetken päästä Kari saapui paikalle, parahiksi saattamaan meidät matkaan. Tämä tarkoitti sitä, että minä lämmittelin kylmettyneitä sormiani, mies sääti polkimeni sopiviksi ja Kari auttoi tiukan aukkopeitteen paikoilleen. Mikä palvelu, minähän sain ihan kunigattaren kohtelun näin kauden alkajaiseksi!
Mutta meloa piti ihan itse. Teimme perinteisen kauden aloituslenkin Vartiosaaren ympäri eikä sää tuntunut enää yhtään kolealta. Kyllä siinä sormetkin vähitellen lämpenivät.
Meri oli täysin tyyni, muita kulkijoita ei näkynyt. Paitsi ne kaksi melojaa, jotka tulivat meitä vastaan paluumatkallaan.
Parin päivän päästä olimme jälleen vesillä ja nyt meno oli selvästi vilkastunut. Herttoniemen sillan alla vastaan tuli yksi moottorivene ja paluumatkalla näin jossain kaukaisuudessa yhden kalastajan vesillä. Laajasalon kanavassa odotin kuitenkin kiltisti liikennevalojen vaihtumista. Olo oli kyllä samanmoinen kuin joskus autoillessa keskiyön autiossa kaupungissa -pysähdyn joka korttelin kohdalla valoihin vaikka olen ainoa kulkija taipaleella.
Jos vesiliikennettä ei juuri ollut, niin lintuja oli sitäkin enemmänkin. Näin joutsenten lentävän, kuulin kurjen komean äänen. Tammisalon kanavassa pienemmät vesilinnut olivat vallanneet kulkureitin osin niin tehokkasti, että sain melkein anteeksipyydellen raivata itselleni tilaa.
Tästä on hyvä jatkaa alkanutta melontakautta, auringonpaistetta odotellessa.
Kommentit
Lähetä kommentti