Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2014.
Kuva
Tänään merellä! Kauniimpaa ilmaa ei olisi voinut toivoa, aurinko paistoi täysillä ja tuulta vaivaiset 2m/s. Moni muukin oli ymmärtänyt lähteä matkaan näin kauniina pääsiäissunnuntaina, vajakirjassa oli aamu yhteentoista mennessä jo pitkä rivi nimiä. Eivätkä kaikki suinkaan olleet ensimmäistä kertaa tänä keväänä liikkeellä. Varhaisimmat  merkinnät taisivat olla helmikuulta, silloin kai melottiin jäiden keskellä.  Kyselin rannalla olevilta, yhdeltä jos toiseltakin, mikä mahtaa nyt olla meren lämpötila. Tarkkaa tietoa ei ollut, veikkaukset vaihtelivat +2 ja +4 asteen välillä. Minä en ollut miettinyt muuta vaihtoehtoa kuin pukea päälleni kuivapuvun, monella sitä ei näillä säillä ollut. Olisiko syytä olla? Oli aika lähteä perinteiselle kevään aloituslenkille Vartiosaaren ympäri. Kovin oli vielä aution ja hiljaisen oloista saaren rannoilla, vesilintuja oli sitäkin enemmän. Kolme joutsentakin  laskin matkalla. Olin näkevinäni niiden kohottelevan siipiään siihen malliin etten kuitenkaan uska
Kuva
Takana etelän vähäluminen ja lämmin talvi . Siitä huolimatta ei mieleni ole viipyillyt  kovinkaan usein  melonnassa. Ei sitä osaa kaivata merelle, kun seisoo tammikuun pikkupakkasessa ja odottaa  myöhässä olevaa junaa. Helmikuun satunnaisen lumimyrskyn  keskellä ei niinkään kaipaa melomaan, vaan toivoo lunta tulevan riittävästi latupohjaa varten. Maaliskuun aamujen vähitellen valjetessa odottaa  lomaa ja  sen myötä matkaa kohti pohjoisen latuja ja tuntureita.  Mutta sitten tulee huhtikuu ja sen myötä kevät! Illat pitenevät, jäät sulavat ja lämpötila nousee. Laitan pihalle orvokit ja juon kahvit ulkosalla. Nautin auringon valosta ja lämmöstä. Ja sitten, kuin huomaamatta ajatukseni kääntyvät merelle. Odotan kiihkeästi, että jäät jättävät Ramsinsalmen. Suunnittelen sopivaa kesäloman ajankohtaa ja  mietiskelen jo mielessäni tulevan kesän mahdollisia retkikohteita. Työmatkallani kuulen lintujen laulavan ja ajatuksissani olen jo telttaretkellä. Olisiko aika lähteä merelle?