MIEHEN MATKASSA MERELLÄ

Saavun  vajarantaan tänään ennen aamukymmentä. Aurinko paistaa  täysillä ja lämpötila lähentelee kai jo +30 astetta. Rannassa ei näy ketään muita, mikä ei ole ollenkaan tavallista sunnuntaiaamuisin Marjaniemessä. Ovatkohan kaikki muut melojat Päijänteen retkellä, kotona nukkumassa vai mökillä lomanvietossa? Selailen hetken vajakirjaa ja sitten sen ymmärrän. Näillä helteillä ei kannata lähteä melomaan kohti puoltapäivää, minua viisaammat ovat käyneet merellä eilen iltasella ja palaavat varmaankin taas tänään illansuussa. Mutta minä en tästä lannistu, vaan päätän tehdä pienen lenkin kera suuren vesipullon. Aurinkorasvalla olen vuorannut itseni jo kotona. Keli on tyyni, merellä liikennettä tuskin ollenkaan. Ihana kesä, vaikka kuuma onkin jo alkumetreillä! Tunnelmaa häiritsee vähän vajarannassa kelluva leväpöperö ja pitkin matkaa siellä sun täällä havaittavat levähiutaleet. Marjaniemen uimarannalla riittää polskijoita, minua ei tämä merivesi kyllä houkuta uimaan. Viime viikolla sen sijaan

Viime viikolla luimme ja kuulimme käsittämättömästä onnettomuudesta, jossa Itä-Helsingin edustalla kuoli kaksi melojaa. Onnettomuus tapahtui alueella, jossa me Marjaniemen melojat liikumme kanooteillamme.  Niinpä minä ja mies saimmekin  tapahtuman jälkeen tekstiviestejä ystäviltä ja tutuilta: 'Olettehan te kunnossa?' Me olemme, mutta ajatukset vievät niiden tuntemattomien luo, joiden elämä ei ole enää entisellään. Tuo tapahtuma sai minut miettimään  melomista ja sen turvallisuutta. Lajissa kuin lajissa taitaa olla kyse sopivan tasapainon löytämisestä. Miten pitää huolta riittävästä turvallisuudesta ja samalla nauttia tekemisestään ja harrastuksestaan. Ja aina kun ei vain ole kyse riittävästä valmistautumisesta, optimaalisista  olosuhteista tai turvallisuudesta huolehtimisesta. Matkalla voi keli muuttua kaikista hyvistä ennustuksista huolimatta, sairaskohtaus voi yllättää tai muu vesiliikenne vaarantaa turvallisuuteni. Ilta Saaristomerellä Kun aikoinani aloitin melomise

Plus kaksikymmentäkolme astetta näyttää ensimmäinen kohdalleni osunut lämpömittari. Kello on puoli kahdeksan aamulla ja minä työmatkapyöräilen kohti juna-asemaa. Ihan mukavaa näinkin, kaikkien sateisten ja koleiden aamujen jälkeen. Mutta arvata saattaa, missä mieleni on. Aseman laitamilla raakkuvat lokit, vieno tuulenhenkäys ja silmiä häikäisevä aurinko tuovat hetkessä silmieni eteen kimaltavan meren. Mutta eilen oli vapaapäivä ja pääsin merelle. Aamulla oli rannassa melkoinen vilinä, laiturin reunukset täynnä melomaan lähtijöiden kanootteja. Melat ja aukkopeitteet olivat kovassa käytössä, mutta onneksi niitä on riittävästi näin vilkkaanakin melontapäivänä. Kiitokset menevät taas kerran seuramme vapaaehtoisille. Joku nuo varusteet hankkii ja huoltaa, ei ne itsekseen ilmaannu paikoilleen! Hattusaaren vierestä löytyy Pihlajaluodot Tuuli puhalteli jostain idästä ja niinpä päätin suunnata sinne. Ramsinsalmen jälkeen olen sopivasti suojassa ja vastatuuli ei häiritse menoa lainkaan.

Rantaudun Marjaniemen vajarantaan kera miehen ja kaksikon. Laiturilla yksi uusista seuramme jäsenistä virittelee yksikköään ja kysäisee minulta: 'Millaista on meloa kaksikolla?' Kysymys tulee niin odottamatta, että vastaan siihen: 'Ihan mukavaa vaihtelua.' Tai jotain yhtä älykästä. Kysymys jää kuitenkin soimaan päähäni ja huomaan miettiväni hyvää vastausta vielä seuraavana päivänäkin.   Kun itse aloittelin melontaa, oli minulla ihan selvä visio. Alkeiskurssi piti toki suorittaa yksiköllä, mutta sen jälkeen voisinkin hypätä kaksikon kyytiin. Mies ohjaisi ja meloisi, minä vähän avittaisin ja ihailisin maisemia. Mutta ei se mennyt niin. Ensinnäkin mies ilmoitti,ettei hän tykkää meloa kaksikolla. Mies oli myös vakaasti sitä mieltä,että minun tulisi ensin oppia melomaan ja sitten ehkä joskus hän suostuisi tulemaan kaksikon kyytiin. Höh , miten niin oppia - minähän olin käynyt jo kurssin! No, vuosien saatossa meidän kummankin aatokset ovat ehkä hieman muuttuneet. 

Tiivis työviikko ja kaksi päivää tauotonta sadetta takanapäin, ulos ei työmatkapyöräilyä enempää ole ehtinyt eikä viitsinyt. Tänä aamuna huomaan pilvien lähteneen liikkeelle ja sinistä väriä välkkyy taivaalla. Aamun Hesari ennustaa tuulta 10m/s, puuskissa paljon enemmän. Mies, jota tuulet eivät haittaa eivätkä juuri hidasta, on lähdössä melontalenkille. Kyselee, tulenko mukaan, ja kun olen vähän empivän oloinen,  houkuttelee minut mukaan tarjoamalla paikkaa kaksikosta. Miten sitä nyt tällaisesta tarjouksesta voisi kieltäytyä. Marjaniemen rannassa tuuli ulvoo veneiden mastoissa, Vartioniemen lahti on vaahtopäitä täynnä ja minulla on kylmä. Mutta ei tässä auta perääntyä, matkaan vaan! Mies, joka näillä seuduilla tuntee saaret, salmet ja tuulentuiverrukset, päättää matkaksemme kierroksen Kulosaaren ympäri  Tuuli saapuu pohjoisesta ja niinpä miltei koko matkan  saamme meloa ensin Tammisalon kanavan, ja sen jälkeen Marjaniemen ja Herttoniemenrannan suojassa. Kulosaaren takana, Vanhankaupu

Tänään, lauantaina, oli suunnitelmissa pitää kotipäivä puuhastellen kaikkea tarpeellista ja tarpeetonta. Aamupäivän osalta suunnitelma onnistui täydellisesti, ulkona satoi vettä eikä meri kutsunut minua lainkaan. Iltapäivän puolella, juuri sopivasti kun olin ryhtymässä siivouspuuhiin, taivas selkeni ja päivä alkoikin tuntua ihan melottavalta. Miestä ei tarvinnut paljonkaan houkutella matkaan, olinhan varannut hänellekin  kaikenlaista tekemistä. Marjaniemeen  tullessamme huomasin ihmeekseni vajarannan olevan aivan hiljainen. Vain muutama kanootti oli pois paikoiltaan, lieneekö syynä pitkä viikonloppu vai koulujen päättäjäiset? Ilma lämpeni koko ajan, merelläkään ei ollut liikennettä minkään vertaa. Olipa mukavaa, että lähdimme matkaan! Koska päivä oli jo pitkällä, päätimme tehdä vain pienen lenkin, Sarvastonlahden kiertäminen tuntui siihen tarkoitukseen sopivalta. Meloimme rauhallista vauhtia tyynellä kelillä ja ajatukset kotiaskareista  haihtuivat äkkiä jonnekin kauas pois. Sarvaston

Nyt on minunkin jo syytä uskoa, varmaankin ihan viimeisenä täällä Itämeren rantamilla, että kuivapukua ei enää tarvita. Tänään on päivä, jollaista varten melominen on mielestäni keksitty. Lämpöasteita hellelukemiin asti ja lähes tyyni  keli. Pakkaan laukkuun kahvin ja lohileivät, tarkoituksenani meloa johonkin mahdollisimman lähellä sijaitsevaan saareen, istuutua rantakivelle ja huumaantua eväsistä, auringonpaahteesta sekä  meren tuoksusta. Jos mieheltä kysytte, on hän mitä ilmeisimmin eri mieltä. Ei hän kahvia ja lohileipiä vastusta, mutta hänen mielestään hellesää ja tuuleton keli on liikaa optimaaliselle melonnalle. Eikä hän ymmärrä, miten heti matkaan lähdettyä voi pysähtyä syömään eväitä, kun vielä ei ole nälkäkään! Siispä annan periksi ja suostun melomaan Kalliosaareen Villingin kautta kiertäen. Aika hyvä neuvottelutulos mielestäni:) Villingin  lukuisat rantamökit ovat heränneet eloon. Rantakivillä äidit seuraavat tarkoin lastensa polskuttelua rantavedessä. Vähän kauempana

Päivän reitti Marjaniemestä kulki tänään Kulosaaren ympäri. Ensin matkasin Vartiosaaren ja Tammisalon editse kohti kanavaa. Lähdin matkaan tovin ennen miestä ja oletin hänen saavan minut kiinni kanavan valoihin tultaessa. Valot vaihtuivat kohdallani juuri sopivasti vihreälle ja niinpä jatkoin matkaani, miehestä välittämättä, ohi Herttoniemen uimarannan ja Pikisaaren. Tässä vaiheessa ryhdyin jo ihmettelemään, missä mies viipyilee, ketään ei takanani näkynyt. Hetken odotettuani mies tuli näkyviin ja lähemmäs päästyään selvisi viivästyksen syy. Miehellä oli lapa irronnut melasta! Hän sai sen jotenkuten kiinnitettyä paikoilleen, mutta vähän huteralta meno vaikutti. Mutta tosi mies ei pienestä säikähdä ja hän oli täysin valmis jatkamaan matkaa. Emme tälläkään kertaa pysähtyneet aterioimaan Kulosaaren Kasinolle,  vaan jatkoimme  matkaa banaanin ja tuoremehun voimin kohti Kalasatamaa. Talven jälkeen tuo ranta näytti taas täysin toisenlaiselta, taloja oli noussut  lisää ja uusia rakennetaan ko

Tänään merellä! Kauniimpaa ilmaa ei olisi voinut toivoa, aurinko paistoi täysillä ja tuulta vaivaiset 2m/s. Moni muukin oli ymmärtänyt lähteä matkaan näin kauniina pääsiäissunnuntaina, vajakirjassa oli aamu yhteentoista mennessä jo pitkä rivi nimiä. Eivätkä kaikki suinkaan olleet ensimmäistä kertaa tänä keväänä liikkeellä. Varhaisimmat  merkinnät taisivat olla helmikuulta, silloin kai melottiin jäiden keskellä.  Kyselin rannalla olevilta, yhdeltä jos toiseltakin, mikä mahtaa nyt olla meren lämpötila. Tarkkaa tietoa ei ollut, veikkaukset vaihtelivat +2 ja +4 asteen välillä. Minä en ollut miettinyt muuta vaihtoehtoa kuin pukea päälleni kuivapuvun, monella sitä ei näillä säillä ollut. Olisiko syytä olla? Oli aika lähteä perinteiselle kevään aloituslenkille Vartiosaaren ympäri. Kovin oli vielä aution ja hiljaisen oloista saaren rannoilla, vesilintuja oli sitäkin enemmän. Kolme joutsentakin  laskin matkalla. Olin näkevinäni niiden kohottelevan siipiään siihen malliin etten kuitenkaan uska

Takana etelän vähäluminen ja lämmin talvi . Siitä huolimatta ei mieleni ole viipyillyt  kovinkaan usein  melonnassa. Ei sitä osaa kaivata merelle, kun seisoo tammikuun pikkupakkasessa ja odottaa  myöhässä olevaa junaa. Helmikuun satunnaisen lumimyrskyn  keskellä ei niinkään kaipaa melomaan, vaan toivoo lunta tulevan riittävästi latupohjaa varten. Maaliskuun aamujen vähitellen valjetessa odottaa  lomaa ja  sen myötä matkaa kohti pohjoisen latuja ja tuntureita.  Mutta sitten tulee huhtikuu ja sen myötä kevät! Illat pitenevät, jäät sulavat ja lämpötila nousee. Laitan pihalle orvokit ja juon kahvit ulkosalla. Nautin auringon valosta ja lämmöstä. Ja sitten, kuin huomaamatta ajatukseni kääntyvät merelle. Odotan kiihkeästi, että jäät jättävät Ramsinsalmen. Suunnittelen sopivaa kesäloman ajankohtaa ja  mietiskelen jo mielessäni tulevan kesän mahdollisia retkikohteita. Työmatkallani kuulen lintujen laulavan ja ajatuksissani olen jo telttaretkellä. Olisiko aika lähteä merelle?