Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2017.
Kuva
ISOSAARI AVAUTUU Nuku yö ulkona -tempausta vietetään  lauantaista sunnuntaihin, mutta omien aikataulutusten ja ennenkaikkea tuuliennusteiden takia päätimme järjestää oman tapahtumamme vuorokautta etukäteen. Retken kohteeksi valitsimme juuri avautuneen Isosaaren. Nettisivujen mukaan lauttaliikenne saarelle alkoi viikko sitten ja juhannuksesta eteenpäin sinne olisi mahdollista rantautua omalla veneellä. Mutta entäs kanootit? Mielestäni asia oli hyvä selvittää ja pyysin miestä soittamaan saarelle etukäteen. Hän teki työtä käskettyä ja sai viime viikolla sieltä mieleisensä vastauksen. Kyllä, kanootilla saa tulla ja teltan pystyttää teltta-alueelle tai johonkin muualle. Torpedoasema Peninniemessä. Tänne pääsy kielletty. Lähdimme matkaan perjantaina iltapäivästä teltta ja muu tarpeellinen mukanamme. Keli oli mitä mainioin, joten matkasimme Villingin salmesta suoraan kohti Isosaaren korkeaa mastoa, Ihmettelin, kuinka lyhyt matka oli, ja mies ilmeisesti harmitteli samaa asiaa. Hän o