Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2013.
Kuva
Tähän aikaan kesästä meistä moni on kiertänyt tuon saaren jo monta kertaa. Voi olla, että  ihan kyllästymiseen asti. Tai ainakin on ohittanut sen joltakin laidalta, melkein huomaamattaan. Matkamme on suuntautunut itään kohti Vuosaarta, Kalliosaarta, Hattusaarta tai peräti Eestiluotoa. Villingissäkin on tullut ehkä käytyä. Länteen päin mennessä joku on ehtinyt poiketa kauppatorilla, toinen kiertänyt  Korkeasaaren tai Kulosaaren - oikein ja nurinpäin. Minä olen pistäytynyt ainakin Mustikkamaalla kahvilla ja Suomenlinnassa eväitä syömässä.   Uskoisin, että kovin moni meloja ei ole tänäkään kesänä rantautunut Vartiosareen. Saareen, jonne Marjaniemen vajarannasta on vain muutaman kilometrin matkan.  Saareen, jonka kohtalosta käydään tällä hetkellä kovaa taistoa. Suunnitelmia on jos jonkinlaista, pahin uhkakuva lienee se, että saari rakennetaan täyteen asutusta. Silloin jalkoihin jää varmasti saaren uskomattoman monipuolinen luonto ja kasvillisuus sekä sen käyttö hienona virkitysalueen
Kuva
Koko mennyt viikko hehkutettiin  tulevaa helteistä viikonloppua. Siitä se ajatus lähti, minun on päästävä merelle uimaan! Perjantaina pakkasin uimapuvun, pyyhkeen sekä miehen mukaan ja suunnistin vajarantaan. Todetakseni, että olin kuunnellut sääennusteet vähän huolimattomasti ja ollut liian hätäinen. Ei se helle vielä tänään alkanut. Ilman lämpötila oli alle kaksikymmentä astetta ja kanoottiin noustessa alkoi tihkuttaa vettä koko taivaan harmaudelta. Piti siis miettiä päivän teema vähän uusiksi  ja niinpä päädyimme kiertämään Villingin ympäri.  Mies keksi aikamme kuluksi katsastaa Kristallilahdessa sijaitsevan ravintolan, joka on tänä kesänä vuokrattu uudelle yrittäjälle. Aiemmin paikka on toiminut näkövammaisten keskusliiton kesäpaikkana ja sieltä on saanut ruokaa ja makeaa.  Löysimme Villa Villengenäsin entiseltä paikaltaan ja pihamaalta kyltin, jossa ilmoitettiin sieltä löytyvän ruokaa ja rakkautta.Sisällä oli valmiiksi katetut pöydät ja ovensuussa kyltti, jossa kehotettiin o