Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2016.
Kuva
MELONTAKAUDEN PÄÄTTEEKSI Meri ei kutsunut minua lainkaan tänä harmaana lokakuun lauantaina. Mutta mitä tuumaili mies! Meni viikonlopun alkajaiseksi ostamaan uudet melontahanskat kadonneiden tilalle ja totesi melontasään olevan mitä parhain. Ja mutisi jotain puuttuvista kilometreistä hikiviivalla? No, oma kanoottini oli vielä kääntämättä talviteloilleen ja yhtä sun toista roinaa tiesin löytyvän kanootin luukuista.Joten olihan minullakin monta syytä lähteä rantaan. Vajakirjaan oli tälle aamulle ilmestynyt kaksi muuta nimeä ja edeltävän viikon merkinnät kertoivat, että aika moni jatkoi vielä melontaharrastustaan. Teimme pienen kierroksen Kulosaaren Kasinon ympäri ja palasimme takaisin rantaan. Tuuli tuntui sen verran, että sormenpäääni olivat ihan jäässä eikä melonta tuntunut muutenkaan oikein sujuvan. Lieneekö viime viikon flunssailu vaikuttanut osaltaan asiaan. Herttoniemen uimarannan vieressä oleskeli pari joutsenta suuren suurine poikasineen. Komea joukkue, koskahan lähtevät tää
Kuva
MELONTAA JA LUKUELÄMYKSIÄ Takana vuosikymmenen lämpimin syyskuu ja minä onneton olen ehtinyt merelle vain pari kertaa. Nyt vihdoin edessä vähemmän ohjelmoitu viikonloppu ja niinpä lauantaina puolen päivään aikaan suunnistamme merelle, mies ja minä. Tiedän monen melojan tähän aikaan vuodesta  tähyilevän sopivaa syysmyrskyä ja kunnon aallokoita. Minä iloitsen erityisesti siitä, että juuri tälle viikonlopulle on luvattu tuuletonta keliä. Matkaani pyrkii  joku ihme ötökkä, joka sitkeästi oleilee aukkopeitteelläni. En halua sitä mukaani ja säälimättömästi huidon sen hyiseen veteen. Sen sijaan kiinnitän melaani uudet tuulensuojarukkaset, jotka voitin pääkaupunkimelonnan arpajaisissa. Ovatpa mukavan oloiset ja toimivat! Lähdemme kiertämään Santahaminan. Tihkusade on loppunut, tuule ei juuri mitään ja Santahaminan takana pääsemme eroon yllättävän vilkkaasta veneliikenteestä. Taivas on edelleen sitkeästi pilviverhon takana ja meno on leppoisaa pienen pienessä mainingissa. Nyt