Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2014.
Kuva
Saavun  vajarantaan tänään ennen aamukymmentä. Aurinko paistaa  täysillä ja lämpötila lähentelee kai jo +30 astetta. Rannassa ei näy ketään muita, mikä ei ole ollenkaan tavallista sunnuntaiaamuisin Marjaniemessä. Ovatkohan kaikki muut melojat Päijänteen retkellä, kotona nukkumassa vai mökillä lomanvietossa? Selailen hetken vajakirjaa ja sitten sen ymmärrän. Näillä helteillä ei kannata lähteä melomaan kohti puoltapäivää, minua viisaammat ovat käyneet merellä eilen iltasella ja palaavat varmaankin taas tänään illansuussa. Mutta minä en tästä lannistu, vaan päätän tehdä pienen lenkin kera suuren vesipullon. Aurinkorasvalla olen vuorannut itseni jo kotona. Keli on tyyni, merellä liikennettä tuskin ollenkaan. Ihana kesä, vaikka kuuma onkin jo alkumetreillä! Tunnelmaa häiritsee vähän vajarannassa kelluva leväpöperö ja pitkin matkaa siellä sun täällä havaittavat levähiutaleet. Marjaniemen uimarannalla riittää polskijoita, minua ei tämä merivesi kyllä houkuta uimaan. Viime viikolla sen sijaan
Kuva
Viime viikolla luimme ja kuulimme käsittämättömästä onnettomuudesta, jossa Itä-Helsingin edustalla kuoli kaksi melojaa. Onnettomuus tapahtui alueella, jossa me Marjaniemen melojat liikumme kanooteillamme.  Niinpä minä ja mies saimmekin  tapahtuman jälkeen tekstiviestejä ystäviltä ja tutuilta: 'Olettehan te kunnossa?' Me olemme, mutta ajatukset vievät niiden tuntemattomien luo, joiden elämä ei ole enää entisellään. Tuo tapahtuma sai minut miettimään  melomista ja sen turvallisuutta. Lajissa kuin lajissa taitaa olla kyse sopivan tasapainon löytämisestä. Miten pitää huolta riittävästä turvallisuudesta ja samalla nauttia tekemisestään ja harrastuksestaan. Ja aina kun ei vain ole kyse riittävästä valmistautumisesta, optimaalisista  olosuhteista tai turvallisuudesta huolehtimisesta. Matkalla voi keli muuttua kaikista hyvistä ennustuksista huolimatta, sairaskohtaus voi yllättää tai muu vesiliikenne vaarantaa turvallisuuteni. Ilta Saaristomerellä Kun aikoinani aloitin melomise
Kuva
Plus kaksikymmentäkolme astetta näyttää ensimmäinen kohdalleni osunut lämpömittari. Kello on puoli kahdeksan aamulla ja minä työmatkapyöräilen kohti juna-asemaa. Ihan mukavaa näinkin, kaikkien sateisten ja koleiden aamujen jälkeen. Mutta arvata saattaa, missä mieleni on. Aseman laitamilla raakkuvat lokit, vieno tuulenhenkäys ja silmiä häikäisevä aurinko tuovat hetkessä silmieni eteen kimaltavan meren. Mutta eilen oli vapaapäivä ja pääsin merelle. Aamulla oli rannassa melkoinen vilinä, laiturin reunukset täynnä melomaan lähtijöiden kanootteja. Melat ja aukkopeitteet olivat kovassa käytössä, mutta onneksi niitä on riittävästi näin vilkkaanakin melontapäivänä. Kiitokset menevät taas kerran seuramme vapaaehtoisille. Joku nuo varusteet hankkii ja huoltaa, ei ne itsekseen ilmaannu paikoilleen! Hattusaaren vierestä löytyy Pihlajaluodot Tuuli puhalteli jostain idästä ja niinpä päätin suunnata sinne. Ramsinsalmen jälkeen olen sopivasti suojassa ja vastatuuli ei häiritse menoa lainkaan.
Kuva
Rantaudun Marjaniemen vajarantaan kera miehen ja kaksikon. Laiturilla yksi uusista seuramme jäsenistä virittelee yksikköään ja kysäisee minulta: 'Millaista on meloa kaksikolla?' Kysymys tulee niin odottamatta, että vastaan siihen: 'Ihan mukavaa vaihtelua.' Tai jotain yhtä älykästä. Kysymys jää kuitenkin soimaan päähäni ja huomaan miettiväni hyvää vastausta vielä seuraavana päivänäkin.   Kun itse aloittelin melontaa, oli minulla ihan selvä visio. Alkeiskurssi piti toki suorittaa yksiköllä, mutta sen jälkeen voisinkin hypätä kaksikon kyytiin. Mies ohjaisi ja meloisi, minä vähän avittaisin ja ihailisin maisemia. Mutta ei se mennyt niin. Ensinnäkin mies ilmoitti,ettei hän tykkää meloa kaksikolla. Mies oli myös vakaasti sitä mieltä,että minun tulisi ensin oppia melomaan ja sitten ehkä joskus hän suostuisi tulemaan kaksikon kyytiin. Höh , miten niin oppia - minähän olin käynyt jo kurssin! No, vuosien saatossa meidän kummankin aatokset ovat ehkä hieman muuttuneet.