Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2022.

Saimaa

Kuva
SAIMAA 14.- 22.6. 2022 Mies ilmoitti jo keväällä, että haluaa tämä vuonna melomaan Saimaalle. Minä halusin vältellä sulkukanavia. Kumpikaan ei halunnut reitille, jossa olisi kanto-osuuksia. Näiden pohjalta päädyimme kiertämään Sääminginsalon saaren. Matkan varrelle varrelle osuisi mm. Oravi, Savonranta, Raikuun avokanava, Punkaharju ja Savonlinna. Matkaa kertyisi noin 200 km.  Niinpä pysäköimme auton tiistaina SaimaaOravi Holidayn pihalle. Ostimme kumpikin 20 euron ruoka-annokset ja  maksoimme autoparkista kymmenen euroa. Vesiastioiden täyttö ja WC:n käyttö nolla euroa. Kaupan päälle saimme ystävällistä palvelua ja ohjeet, missä pakata kanootit. Siis kertakaikkisen hyvä lähtöpaikka. Mies ei mahdu kajakkiin Tavanomaisen säätämisen jälkeen kaikki tavarat mahtuivat mukaan ja melontamatka saattoi alkaa. Järvi oli aivan tyyni ja niinpä ensimmäinen etappimme, Reposaaren retkisatama , löytyi leppoisasti meloskellen.  Reposaaressa oli laituri, jota melojakin saattoi hyödyntää.  Pienen mehutau