Miehen matkassa Norjaan


Ensimmäistä kertaa elämässäni olen vuokrannut asuntoauton. Ja ensimmäistä kertaa myös ajanut moista. Olin kai vähän kuvitellut, että mies hoitaa ajamisen ja minä olen vain kartanlukija. Miten väärässä olin, mies laittoi minut rattiin heti alkumatkasta ja niinpä ajelin  tyylikkäästi Naantalin satamaan! Eihän tämä ole autoa kummempi, mutta pikkasen oli hakusessa manuaalivaihteiston käyttö.

Nyt odotellaan Finnlinesin lähtöselvitysjonossa, matka kohti Norjaa alkakoon!


                                           

Ma 29.8.

Aamulla kello soi aivan liian aikaisin, mutta aamiaiselle oli ehdittävä ennen laivan saapumista Kapelskäriin. Edessä olisi matka halki Ruotsin kohti Osloa ja vähän sen yli. Tämä vaihe matkasta sujui sujuvasti, ja vähän tylsästi, moottoriteitä pitkin. Yhden pysäyksen teimme Ristjärnin taukopaikalla ja nautimme matkan ensimmäiset eväät. 


Oslo ohitettiin ilman ongelmia ja sen jälkeen aloimme vähitellen tähyilemään mahdollista yöpymispaikkaa. Mies bongasi mukavan parkkipaikan 
Kroderenjärven rannalta. Ruoka tulemaan ja se nautittiin ulkona ihanassa auringonpaisteessa. 



Ti 30.8.

Tänään tavoitteena oli päästä perille Bergeniin. Jatkoimme matkaa pitkin E7- tietä ja maisemat paranivat aina vaan. Ylängöllä kulkevalla tiellä pysäydyimme Orteren järven kohdalla. Järven rantamilla  oli ohikulkeneiden toimesta  aikamoisia kivikasoja isolla alueella. Alkuperäistä maisemaa oli siis kovinkin muokattu, mitä siihen nyt sanoisi?


Seuraava pysähdyspaikkamme oli suuri ja mahtava Voringsfossen Eidfjordin kylässä. Kosken ympärille oli rakennettu jos jonkinlaista polkua ja näköalatasannetta, kosken kouhuja sai ihastella ja kuunnella  aika monesta näkövinkkelistä. 


Voringsfossenin  jälkeen vuorossa oli lukuisia tunneleita, pitkiä ja lyhyitä, osa teistä kiersi korkkiruuvina maan alla ja muutama liikenneympyräkin löytyi. Mutta ei hätää, GoogleMaps johdatti meidät sujuvasti Bergenin reunamilla olevaan Bratlandin campingiin.

Ke 31.8.

Bussilla kohti keskustaa, puolen tunnin kävelyn ja pienen harhailun jälkeen saavuimme Troldhaugeniin. Paikka on Edwad Griegin  rakennuttama kotitalo upeine pihoineen ja maisemineen. Pihapiiristä löytyi myös museorakennus sekä konserttisali, joka oli rakennettu todella taidokkaasti sulautumaan maisemaan. Ja kaiken muun lisäksi sattuipa niin, että menossa oli Edwrd Griegin pianokilpailut ja pääsin kuuntelemaan ihan extempore yhden semifinalistin soittoa!


Erillinen maja sävllystyötä varten avautui merelle päin

Myös konresttisalista oli upea näkymä merelle

Museona toimiva koti oli sisutettu alkuperäisin kalustein

Museovierailun jälkeen matka jatkui kohti keskustaa ja kuuluisaa Bruggen satama-aluetta, joka on yksi  Unescon maailmanperintökohde. Valitettavasti päivä oli jo pitkällä, joten  kovin paljon ei ehditty eikä jalat  jaksaneet tutustua satama-alueeseen. Jonkun pinta-silauksen ja käsityksen saimme kuitenkin tuosta  hienosta historiallisesta kohteesta.  



Olisihan sitä voinut toisen, jos kolmannenkin päivän tässä kaupungissa viettää. Mutta nyt täytyy noudatta miehen toivetta päästä vähitellen vaeltamaan, joten huomenna on edessä uudet kujeet!

To 1.9. 

Aamulla lähdimme bussilla kohti Ulriken hissiasemaa. Jäimme bussista oikealla pysäkillä, mutta eikös nytkin onnistuttu harhailemaan  oikean reitin löytämiseksi!

Hissiasema löytyi kuitenkin ja nousimme ylös täysin sumuiseen  maisemaan. Polun alkua sai arvuutella, niitä lähti useampaan suuntaan eikä mitään merkintää mikä vie minnekin. Gepsin ja hissiasemalla olevan kartan pohjalta valitsimme yhden polun . Noin tunnin kävelyn jälkeen löytyi jo polkumerkintöjä, olimme onnistuneet oiken polun kohti Floyenin funikulaarin asemaa, jonne matkaa olisi noin 14 km. Tämä kahden tunturin välinen reitti tunnetaan nimellä Vidden Trail.



Kuljimme läpi tuntureiden ylänköjen, mitään ei nähnyt ympärilleen. Vasta muutamien tuntirn kuluttua sumu alkoi hälvetä ja samalla edessä avautui hieno maisema taukopaikalla. Eväät esiin ja ne nautittiin tunturijärven rantamilla. 





Loppumatka oli hieman pettymys. Floenin huippua lähestyttiin soratietä pitkin, myöhemmin tie  muuttui asfalttipäällysteiseksi. Floenin funikulaari löytyi reitin loppupäästä. Siellä toki oli hieno näköalatasanne, josta ihailla kaupunkia yläilmoista. Junalla alas muutaman mimuuttin matka ja vielä oli jäljellä kävely  kohti bussiasemaa  ja leirintäaluetta. Koko päivän vaellus oli tehnyt tehtävänsä, olo oli mukavan  väsynyt ja nuutunut.


pe 2.9.

Edellisiltana pohdimme kovin, mihin suuntaan lähteä jatkamaan matkaamme. Päädyimme ajatukseen siirtyä tielle nro 39 ja jatkaa sitä jonkun matkaa. Alle 100 km:n jälkeen oli edessä ensimmäinen lauttamatka. Tiedossa oli, että maksut peritään jälkikäteen rekisterinumeron mukaan. Mutta vähän ihmettelimme miten Norjassa tässä asiassa on kovin takapajuinen systeemi Joku  kiersi kuvaamassa rekisterinumerot kännykällä! Ei ihme että laskut tulevat kuulemma joskus vuoden parin päästä.

Tänään aioimme testata ut.no sivuston voiman ja löytää joku kuljettava polku Sognevuonon rantamilta. Ensimmäinen vaihtoehtomme ei onnistunut, ajoimme vahingossa ohi. Seuraavan polun löysimme jo helposti ja kävimme vajaan kahden tunnin metsälenkillä ja vähän korkeammallakin. Ihan Blofjellin huipulle emme kavunneet, mutta saimme riittävästi liiketta jaloillemme ylä- ja alamäissä.

Tässä vaiheessa päivä oli jo pitkällä. Oli aika jatkaa matkaa ja löytää joku sopiva yöpymispaikka. Ihan kelvollinen puskaparkki löytyi Langelandsvattenin ääreltä. Aurinko paistoi kauniisti vuorten takaa ja oli aika alkaa valmistaa illallista. 

Illalla on  kaunista ...

... aamulla on kaunista 

 La 3.9. 

Tänään matkasimme heti aamusta Loeniin, missä nousimme hissillä korkeuksiin. Liput maksoi maltaita! Sitä ennen ihasteltiin kauniita maisemia ihan tien varressa levähdyspaikalla. 


Tarkoitus oli patikoida yläilmoissa 8 km:n  merkitty rengasreitti. Niin me teimmekin, mutta vähän huonosti oli perehdytty reittikuvaukseen. Menomatkan kuljimme sorapäällysteistä 'valtatietä', paluumatkasta suurin osa kuljettiin jyrkkää ylämäkeä soratietä pitkin. Henki oli salpaantua, kun ylämäki vaan jatkui ja jatkui! Mutta ei se mitään, matkan varrelta löydettiin kiva evästelypaikka ja maisemat tuolla korkeuksissa olivat kyllä upeat. 

                                            


Illalla ajelimme vielä lähemmäs Geirangeria. Olimme tällä alueella odottaneet suurempaakin  ruuhkaa, mutta niin vain saimme ihan oman yksityisen puskaparkin läheltä Dalsnippanin tietä.


 Ilta oli kylmä täällä laaksossa! Mies yritti säätää lämmitystä päälle, mutta huonolla menestyksellä. Sen sijaan akku tyhjeni ja jääkaappi lopetti toimimasta. Onkohan meillä kaikki säädöt tässä autossa hallinnassa ?

Su 4.9.

Aamulla auto käyntiin ja matkaan kohti Geirangerin kylää.  Auton käydessä saatiin jääkaappi taas toimimaan.  Paikalle oli saapunut Hurtiguten risteilyalus ja rannassa kuhina oli sen mukainen. Tästä turistirysästä piti päästä äkkiä pois. Ostimme jätskit ja minä pidin huolen siitä, ettei mies lähtenyt ajamaan serpentiinitietä ylös ennenkuin jätski oli syöty ja molemmat kädet ratissa. 

Kotkanmutkassa teimme turistille kuuluvan pakollisen pysähdyksen Kotkanmutkassa. Siitä ajoimme vielä seuraavalle parkkipaikalle. Tarkoitus oli taivaltaa 5km suuntaansa vuoren reunaa menevä polku edestakaisin. Puolessa välissä ilmoitin, että voisin hyvin kääntyä takaisin, aika rankaksi polku osoittautui. Mies ei voinut kuin myöntyä ja palasimme paahtavassa auringonpaisteessa autolle.

Hurtiguten laiturissa

Kotkanmutka

Taustalla Geirangerin vuono

Maisemia vaelluspolun varrelta

Tarkoitus oli jatkaa vielä sadan kilometrin verran eteenpäin. Mutta vauhtia hidasti lautta ja väärin valittu tie, joten pysäköimme auton jo muutaman kymmenen kilometrin jälkeen vähän epämääräiselle parkkipaikalle jonkun nimettömäksi jääneen  kylän laitamille. 

Nyt oli edelleen auton akut heikossa hapessa ja huomasimme myös veden loppuneen. Mutta näinkin selvittiin yön yli. 

Ma 5.9.

Tänä aamuna vähän jännitti. Edessä olisi Trollvegen, tuo kovin hurjaksi mainostettu serpentiinitie. En edes harkinnut ajamista tuolla osuudella - ja epäilen, olisiko mies päästänyt minua auton rattiin. Matka alas Peikkopolkua sujuikin sitten ihmeen lunkisti. Minä nääs keksin katsoa tietä ja maisemaa kameran linssin läpi eikä näkymä ollut ollenkaan hurja!

Matka jatkui kohti Atlantin tietä. Olihan tuo noin 8 km matka Atlantin rantamilla upea, mutta ei ehkä toistamisen arvoinen. Ei ainakaan näin tyynellä säällä, myrkyssä tunnelma olisi varmasti toinen. 


Kristiansundissa pysähdyimme syömään lounasta.  Tilaamamme fish&ships oli parasta ikinä. Kalan kuori rapea, ei liian rasvainen, sisällä siikaa.

Kun kilometrejä oli takana riittävän puuduttavasti, oli aika etsiä yöpaikka.Tässä vaiheessa leirintäalue oli ainoa järkevä vaihtoehto. Tarvitsimme sähköä ja vettä, myös septitankki kaipasi tyhjennystä. Löysimme sympaattisen, ehkä vähän kulahtaneen leirintäalueen ennen Trondheimia.  Olimme vähän hämmentyneitä, ehkä ärtyneitäkin. kun alueelta ei löytynyt harmaan veden  tyhjennyspaikkaa ja ohjeeksi annettiin tyhjentää vedet tien viereen🙄

Ti 6.9.

Eteenpäin elävän mieli. Huomasin jättäneeni eteläisen Norjan vähän haikein mielin, mutta ei auta. Jos aiomme ehtiä matkata myös Lofooteille, oli matkan jatkuttava. Ajoimme siis eteenpäin ja oikeastaan ainoa tauko oli lounaan kokkaaminen oivalla parkkipaikalla, nimeä ei tulllut laitetua ylös.  Minä en lakkaa ihmettemästä näitä siistejä taukopaikkoja, WC:t myös aina kunnossa.



Kelvollinen yöpaikka löytyi ihan E 6 tien varren taukopaikalta.Tosin seuraavana aamuna huomasimme kyltin, josa kerrottiin, että yöpyminen oli tässä kielletty 🙈

Ke 7.9.

Nämä aamu-uniset matkaajat laittoivat kellon soimaan, jotta varmasti ehtisimme iltapäivän lauttaan kohti Moskenesia ja Lofootteja. Perillä Bodossä olimme pari tuntia ennen lautan lähtöä, mutta emme yhtään liian aikaisin. Jonoa oli jo kohtalaisesti emmekä olleet ostaneet lippuja etukäteen. Onneksi mahduimme mukaan, seuraava lautta lähtisi  yöllä vasta  9 tunnin päästä. Ja ihmeeksemme huomasimme, että liput olisivat olleet kalliimmat etukäteen ostettuna!

Illalla kuuden jälkeen saavuimme  Lofooteille. Tähän asti olimme matkanneet kovin rauhallisissa maisemissa. Nyt olimme yhtäkkiä turistipaljouden keskellä Reinen kylän reunamilla. No, parkkipaikka löytyi, seurana muutama muu auto. Mutta illan näkymä oli hieno!

To 8.9.

Tämän päivän ohjelmassa oli heti alkuunsa kiipeäminen Reinebringerille. Ensin runsaan kilometrin kävely maantien reunaa ja tällä kertaa polun pää löytyi helposti. Sen jälkeen mikään ei ollut  helppoa. Noin 1900 porrasta ylös, jo alkumetreillä syke nousi yli 160 ja siltä se tuntuikin.  Asiaa ei auttanut, että mies kuljeskeli takanani varsin vaivattoman oloisesti. Mutta etenin hitaasti ja varmasti perille saakka. Portaiden jälkeen vielä polku ylös ja sitten oltiin uskomattomiin näkymien äärellä. Moni muukin oli jaksanut perille ja meitä oli aika joukko ottamassa valokuvia ja syömässä eväitä. Huippu oli niin jyrkkä, että hirvitystä ei voinut kokonaan välttää. 




Patikoinnin jälkeen vaunulle syömään ja lepäämään. Lähdimme vielä käymään Å:n kylässä. Kylä on Lofoottien lounaispäässä, sen pidemmälle ei autolla pääse. Käytiin pieni kävelylenkki meren rantamilla. Hienoa maisemaa tämäkin, mutta  pettymykseksi kylän kahvilat ja museot olivat jo kiinni. Joten lähdimme jatkamaan matkaa kohti Hovin campingiä. 

Tässä vaiheessa liikene hiljeni ja tiet kapenivat. Hetken ehdittiin jo miettiä, ollaanko menossa oikeaan suuntaan ollenkaan. Me olimme, ja pian edessä oli iso rakennus ,joka osoittautui ravintolaksi, hevostalliksi, leirintäalueen vastaanottotiskiksi ja vaikka miksi. Pihalla oli parakeissa siistit, muttta hieman kulahtaneet wc- ja suihkutilat. Mutta palvelu oli ystävällistä ja meillä oli kaikki tarpeellinen.

Leirintäalue kuvattuna seuraavan  päivän patikointireitiltä

Pe 9.9.

Ensimmäinen pilvinen päivä tälle matkalle ja  ilma sopivan kuulas retkeä varten. Lähdimme aamukaffen jälkeen kohti Hovenin huippua. Kävelimme ensin tietä pitkin golfkeskuksen parkkipaikalle ja siitä matka alkoi kohti vuoren huippua.  Eilisen porrasnousun jälkeen vähän hirvitti, mitä olisi edessä. Jalat oli ihmeesti palautuneet edellisen päivän koitoksesta ja nousu vuoren huipulle oli muutenkin ihmeen helppo homma. Nyt viimeistään ymmärsin miksi Lofooteille tullaan. Täällä vuoret ovat suht matalia, mutta upeita ja jyrkkäreunaisia. Evästelimme ja otimme valokuvia. 





Retken jälkeen lähdimme jatkamaan matkaa kohti Harstadia. Ajoimme kaupungin ohi Keipenin vuoren parkkipaikalle, valmiiksi lähtöruutuun seuraavaa aamua varten. 

La 10.9.

Aamu aukeni pilvisenä ja vähän sumuisena, mutta ennustettua aamusadetta ei näkynyt. Niinpä matkaan kohti Keipenin huippua. Matka oli tasaisen loivaa nousua, siis aivan oiva reitti. Maisemat olivat kuin Meidän Lapista, mielenmaisemastani. 

Ylhäällä, joka ei ollut kovin korkealla, odotti samanlainen yllätys kuin edellisenä päivänä Hovenilla. Upeat maisemat ja pelottavan jyrkät kallionkielekkeet. Kiersimme takaisin parkkipaikalle vähän omaa reittiä, mutta tuolla aavoissa maisemissa ei ollut kyllä eksymisen vaaraa. 




Iltapäivällä suunnistimme Hartstadin kaupunkiin. Retkiauton omat lounaat alkoivat  kahden viikon jälkeen kyllästyttää ja niinpä aikomus oli mennä jonnekin syömään jotain paikallista herkkua, mieluiten kalaa. Kiersimme keskustan ja sataman korttelit, mutta mitään pikaruokaa kummempaa ei löytynyt. Lisäksi keskusta näytti tosi rähjäiseltä lukuisten työmaiden keskellä. Oli kylmä ja nälkä, joten päädyimme paikalliseen ostoskeskukseen pizzalle. Mikä pettymys, vaikka pitza oli sinänsä ihan hyvää. 

Seuraavan yöpaikan löysimme muutaman kymmenen kilometrin päästä 10 tieltä. Ja mitä ihmettä! Sieltä löytyi täysin automaattinen septitankki tyhjennyslaite. Tankki sisään, se puhdistettiin ja tuli ulos täytettynä vedellä ja kemikaaleilla🙄🙄

Su 11.9. 

Tänään päätin, että aamu olkoon verkkainen. Noustiin ylös ties miten myöhään ja juotiin aamukahvia kirjoja lueskellen. Matkaan päästiin kuitenkin ennen puoltapäivää. Minä otin ajabuoron ja nyt, ensimmäistä kertaa tällä matkalla, alkoi satamaan vettä. Mutta olin valinnut reitiksi päätien kohti Senjaa, joten ajaminen sujui leppoisasti sateesta huolimatta. Väliin sateessa oli sen verran taukoa, että halusin pysähtyä kuvaamaan upeita maisemia.



Seuraavaksi saavuimme Finnsnesin kaupunkiin ja kuvittelimme menevämme johonkin kahvilaan herkuttelemaan. Mutta koko kylä oli sateisen autio ja ymmärsimme aika äkkiä, että nyt on sunnuntai ja kaikki paikat kiinni. Mutta ei hätä ollut minkään näköinen. Löysimme huoltoasemalta oikein maukkaat korvapuustit ja automaatin taikoman cappuccinon. Nautiskelimme ne autossa huoltsikan pihalla sateen ropinaa kuunnellen. Kuka sitä nyt jaksaa koko aikaa tuikotella vuoria ja vuonoja!


Jatkoimme pienen matkaa Senja Campingiin. Suuri leirintäalue, jossa ei ollut ketään. Respan ovessa lappu ja soitin siinä olevaan numeroon. Miesääni kertoi mihin auton voi parkkeerata ja kertoi tulevansa illalla paikalle. Eipä ketään illalla  näkynyt. Saa nähdä saammeko aamulla maksaa tästä lystistä jotakin ja jonnekin.

Kovin oli hiljaista leirintäalueella


Ma 12.9. 

Sade oli lakannut ja siispä olisi uuden patikkaretken aika. Laitoimme  kamppeet kasaan ja siinä vaiheessa ilmestyi respaan ystävällinen mieshenkilö, joka otti meiltä maksun vastaan. 

Matkasimme vajaan tunnin matkan Hamnin kylään, josta löytyi helposti Sukkertppenin polun alkupää. Matka oli alkuun varsin helppokulkinen, mutta lopussa riitti kivikoisessa ja jyrkässä rinteessä haastetta. Sen verran, että jätin suosiolla ihan viimeisen huipun valloitamatta.



Päivää oli vielä jäljellä ja jatkoimme matkaa kohti Ersfjordstrandan uimarantaa. Sitä ennen katsastettiin sekä Bergsbotnin että Tungenesetin näköalapaikat. Yöksi jäimme uimarannan vieressä olevalle parkkipaikalle. Ilta oli jälleen kaunis ja aurinko kultasi värillään maiseman. 

Näkymä Bergsbotnin näköalapaikalta

Upea Tungeneset


Ersfjordstrandan uimaranta


Ti 13.9. 

Päätimme jäädä vielä näihin maisemiin, koska Senjalle oli luvassa aurinkoinen päivä, matkalle tästä eteenpäin ei. Maisematietä ei päässyt suljetun tunnelin takia eteenpäin, joten käännyimme takaisin ja pujahdimme Skalandiin menevälle tielle. Tulimme Bergin kylään, jätimme auton kirkon parkkipaikalle ja suunnistimme kohti Husfjällettia.

 Kyllä oli kiva, mutta varsin mutainen, päivämatka. Jossain vaiheessa matkaa laakson pohjalla oli todella haastavaa kulkea mutaisen suon läpi. Polulle asetetut puuritilät olivat hautautuneet suurimmaksi osaksi mutaan. Mutta eteenpäin oli mentävä. Selvisin hengissä yhdellä kaatumisella. 

Tällä kertaa nousu oli niin helppokuluista, että selvisin ihan huipulle asti.






Ke 14.9.

Vietimme yön Finsnessin Motel & Campingin pihalla. Oudoin tapaamme paikka, kuin menneeltä vuosisadalta. Illalla saimme omistajan kiinni puhelimitse ja  luvan parkkeerata alueelle ja ottaa sähköä. Motelli oli vanha ja rähjäinen, mutta sen kellarissa olevat WC ja suihkutilat kuitenkin uusittu. Ja suihku sisältyi hintaan🙄 Aamulla yritin mennä maksamaan yömme. Mutta korttimaksu ei toiminut ja saimme tämän käynnin ilmaiseksi. Kyllä 350 kr olisikin ollut ihan ylihinnoiteltu tälle paikalle!

Lähdimme kotimatkalle suuntana Kilpisjärvi. Vähän ennen määränpäähän kävimme vielä ihastelemassa Rovijoen putousta. 

 Kilpisjärven retkeilymajalla söimme maukkaat ruuat. Minä ihastelin tuota majaa, joka oli ulkoa päin säilynyt ihan samanlaisena kautta vuosikymmenten  ja sisältä remontoitu tosi tyylikkäästi.

Tässä vaiheessa ilman ja tien lämpötila oli +2 ja taivaalta vihmoi räntää. Unohdimme ajatuksen kiivetä Saanalle, sen sijaan jatkoimme matkaa Muonioon ja vähän sen yli jollekin satunnaiselle parkkipaikalle yöpymään.




To 15.9.

Aamulla lähdimme  matkaan kohti Jyväskylää. Yövyimme miltei autiolla Laajavuoren leirintäalueella ihan vaan sen vuoksi, että  saimme auton huolettua ja käytyä suihkussa. 

Pe 16.9.

Tänään nokka kohti kotia, jonne saavuttiin joskus puolen päivän jälkeen.

Matka oli enemmän kuin toivoin. Silkkaa auringon paistetta, hengästyttävän kauniita maisemia. Upeita taukopaikkoja, väliin turhankin vaativia vaelluspolkuja. Kolmen viikon reissu - joka oli aivan turhan lyhyt  aika Norjan läpi ajamiseen! 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

MELONTARETKI AHVENANMAALLE 2021

Saimaa