MIEHEN MATKASSA MERELLÄ

Marjaniemen melojilla on jo pitkään ollut käytössä hikiviivasto. Tiedättehän sen häkkyrän vajan seinällä, jossa on listat melojista millimetripaperille merkittynä. Siihen itse kukin merkitsee kilometrinsä jokaisen melontakeikan tai retken jälkeen. Minä suhtauduin tuohon viivastoon aluksi täysin kielteisesti enkä moneen kesään suostunut merkitsemään siihen nimeäni tai kilometrejäni. Melominen ei ole kilometrejä tai ajan mittaamista, sanoin minä. Ja mietinhän minä alkuun sitäkin, että mitä jos niitä kilometrejä ei kesän mittaan  kerrykkään. Kuinka noloa, olenkohan silloin oikea Meloja ollenkaan! Jotenkin mies osasi minut muutamien melontakesien jälkeen puhua ympäri ja niinpä  jo useamman vuoden ajan minulla on ollut oma paikka viivastossa. Hänellä oli joku hyvä perustelu asiaan, en vain muista mikä. Ja eipä aikaakaan kun löysin itseni laskemasta kilometrejä, mitä on tultu melottua ja mitä 'puuttuu'.   Tänä keväänä puhuttelin taas itseäni ja päätin, etten seuraa viivaani en

   Perjantaina aloitin viikon mittaisen syysloman, mies myös. Tavoitteena oli viettää mahdollisiman aikatauluton viikko ja ehtiä melomaan päivänä, jos toisenakin. Iltaan mennessä olin kehitellyt itselleni aikamoisen nuhataudin. Kuinkahan tässä käy. Mies lähti lauantaina kahden päivän mittaiselle nostalgiaretkelle ja minä lohduttauduin sillä, että nythän on vasta viikonloppu.  Tarkkaan ottaen loma alkaa vasta sen jälkeen. Maanantaina olo oli yhä tukkoinen - minä katselin ikkunasta ulos ja totesin, etteipä tässä vesisateessa mieli teekään merelle. Tiistaiaamuna  kuulostelin varovasti, olisiko olo jo vähän kohentunut.  Mies totesi aamukahviaan juodessaan, että näytän ja kuulostan paljon paremmalta- siis matkaan vaan. Yritin vähän epäillä kuntoani, mutta hän kuittasi sen toteamalla: 'Mennään kaksikolla, istut vaikka mukana.'   Matkaan pääsimme vasta iltapäivän puolella, mutta hyvä niin. Taivas alkoi seljetä kovaa vauhtia ja kohta aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Miten

Työt ja muut kiireet ovat viime viikkoina vieneet mennessään eikä melomaan ole ehtinyt lainkaan. Viime viikolla sen päätin - sunnuntaina merelle, vaikka sataisi pieniä kiviä. Vähän uhkaavaltahan tuo näytti, kun edellisen illan ja yön tuli vettä kuin saavista kaataen. Mutta kuinka ollakaan, kun sunnuntaiaamu koitti, sade oli lakannut. Ja puolen päivän aikaan, päästyämme rantaan, aurinkokin pilkahteli pilvien lomasta. Mies ehdotti lenkkiä Laajasalon ympäri kaksikolla. Mikäpä siinä, kuulosti mukavalta vaihtoehdolta. Alkumatka sujuikin leppoisasti myötätuulessa. Hevossalmen sillan jälkeen tuuli kuitenkin voimistui ja melominen vastatuuleen alkoi tuntua jo kohtuullisen työläältä. Katinpaasin suojassa (pikkuruinen saari Pitkäluodon edessä) pidimme pienen hengäsdystauon, eväänä mehua ja suklaata. Jossain vaiheessa mies totesi: 'Hyvä, kun heilutat  melaasi tasaiseen tahtiin.' Muuten se olisi kuulemma ollut tiellä ja haitannut hänen melontaansa. Ja pah - yrittikö sanoa, ettei minusta

Mies lähti kiertämään Villinkiä ja minä jäin rannalle ruikuttamaan. Ei sentään, ihan oli oma valintani. Pääkaupunkimelonta starttasi tuttuun tapaaan tänään kello 11. Kyseessähän on kuntotapahtuma, jossa voi meloa hitaasti tai nopeasti. Aika otetaan kaikilta ja julkaistaan halukkailta. Siis ei minun juttu lähteä vesille. En tiedä, olenko ainut ihminen maailmassa, joka ei tavoita itsessään minkäänasteista kilpailuhenkeä. Minun on saatava meloa rauhassa tietäen, ettei kukaan odota minua mihinkään minkäänlaisen aikataulun puitteissa. Mutta se ei estä sitä, että pääkaupunkimelonta on mielestäni hieno tapahtuma, jossa on mukava olla mukana. Siispä olinkin kovin tyytyväinen, kun Satu muutama viikko sitten pyysi minut mukaan ajanottotiimiin. Minä ja kolme muuta naista suuntasimme venelaiturille ja edessä oli  mielenkiintoinen parituntinen minuuttien ja sekunttien metsästyksessä. Onneksi ei sadasosasekunteja tarvinnut merkitä, olisi mennyt jo liian vaikeaksi meikäläiselle! Oli ilo seurata m

Kerrankin saa, mitä tilaa!  Siis tuuletonta säätä. Sunnuntaina lähdin miehen matkassa melontalenkille vajarannasta. Aurinko paistoi eikä tuulesta ollut tietoakaan. Siispä kiertämään Villinkiä, siihen ei joka kelillä ole mahdollisuutta. Tähän lenkkiin ei kai kyllästy koskaan. Joka kerta jaksan nauttia saaren takaa avautuvasta aavasta maisemasta. Harmi, ettei tällä kertaa ollut aikaa matkata eteenpäin ulapalle.  Moni muukin oli lähtenyt matkaan kauniin sään innoitamana.Vajan kanoottitelineet olivat jo puoleen päivään mennessä tyhjentyneet mukavasti ja merellä moikkailtiin ahkerasti vastaantulijoita ja -menijöitä. Hyvä niin. Samalla kuitenkin muistutin itseäni,ettei tämä homma vajarannassa pyöri itsestään. Meillä on siistissä kunnossa olevat tilat, kanootteja vähän joka lähtöön ja varusteita, mistä valita. Avain taskussa miltei jokaisella ja aina joku avulias aatu rannassa tarpeen vaatiessa auttamassa. On retkikurssia, viikkomelontaa ja retkiä jos jonkinlaisia. Olen kuitenki

Viikonloppu Sipoon suunnassa Perjantai Mennä viikolla mies tiedusteli, haluaisinko viikonloppuna mahdollisesti melontaretkelle vaiko syömään hyvään ravintolaan. Hän siis oli siis muistanut hääpäivämme! Hetkeäkään miettimättä valitsin melontaretken. Syömään ehtisi myöhemminkin, mutta melontakelejä ei jatku koko talvea.Siispä perjantaina  kuuden aikaan olimme lähtövalmiina rannassa. Oli luvattu tuulta jos jonkinlaista ja sen perusteella suuntasimme Sipooseen päin kohti Furuholmia. Matkalla ei ollut tuulesta tietoakaan, pienet vesipisarat vain saattelivat matkaamme. Taivas alkoi tummua yhä enemmän ja maisema näytti taas uudella lailla upealta. Oli tyyntä ja hiljaista, ihan unenomainen tunnelma. Vuosaaren satamakin näytti, uskokaa tai älkää, ihan hienolta tässä valaistuksessa. Perille päästyämme teltta äkkiä pystyyn ja tavarat suojaan. Täydellinen ajoitus, tämän jälkeen alkoi sataa vähän rankemmin. Vetäydyimme grillikatoksen alle iltapalalle. Työpäivä, grillimakkara  ja viidentoist

Joka kesä iloitsen siitä, kuinka hyvällä paikalla melontaseuramme tukikohta Marjaniemessä sijaitsee. Matkata voi itään tai länteen miettien reitin tuulen suunnan, käytettävissä olevan ajan tai vaikkapa vain fiiliksen mukaan. Joskus valitsen reitin niin, että olen tuota pikaa urbaanissa ympäristössä katsellen metron kiitämistä radallaan ja nostokurkien armeijaa rakennustyömaalla Kalasatamassa. Piipahdan Mustikkamaalla kahvilla tai käyn ihailemassa Vanhankaupungin koskea.Voin matkata Suomenlinnaan ihmisvilinään, vaihtaa sisäsiistit vaatteet ylleni ja mennä ravintolaan syömään.  Edellyttäen, että mies on ottanut kukkaron mukaansa. Mies voi myös yllättää ja viedä minut lasilliselle Pikisaareen. Kokemuksesta tiedän, että tätä ei  kannata kokeilla  äitienpäivänä. Mies kokeili kerran ja saimme pitkän, paheksuvan silmäyksen melontakamppeissamme. Kyllä meille juomat pienen harkinnan jälkeen myytiin ja ohjattiin terassin takimmaiseen nurkkaan istumaan. Sisätilat oli varattu siististi pukeutuneil

Viimeisimmästä melanvedostani on jo viikko, loppuloma sujui kaikenlaisen muun mukavan tapahtuman parissa.Tänään alkoivat työt ja taivas on mustanpuhuva. Mieleeni hiipiii kummasti ajatus, että melontakausi on nyt loppu. Töiden lisäksi haluan ehtiä sukujuhliin, pakastamaan marjoja, leikkaamaan nurmikkoa, rakentamaan legotorneja ja hiekkakakkuja sekä olemaan muuten vain. Ihmettelen jälleen kerran, miten te aktiivimelojat sen teette. Vajakirja ja hikiviiva täyttyvät kovaa vauhtia, onko teillä tunteja enemmän kuin 24 vuorokaudessa? Samalla muistutan itseäni siitä, että 'vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä'. Loppukesän melontoja odotellessa on hyvä palata vielä Tammisaaren retkemme loppuosuudelle. Mies päätti suunnistaa Espoosta  Marjaniemeen Helsingin keskustan kautta. Toinen vaihtoehto olisi kai ollut matka Suomenlinnan kautta. Minulle melonta Kaivopuiston edustalla ja kauppatorilla oli ensimmäinen kerta. Etukäteen mietitytti, miten vilkas liikenne mahtaa olla.

Melontaretki Tammisaaresta Helsinkiin takana. Kotiin rantauduttiin eilen, mutta pää on vielä meren aalloilla ja saarten kallioilla. Lähtöpäivänämme, maanantaina, reippaasti ylös herätyskellon avulla. Vielä on kaikenlaista puuhasteltavaa. Lähdemme ruokakauppaan ja siellä se on! Pieni vaaleanpunainen, ruusukuvioinen kylmälaukku. Tarpeeksi pieni, jotta sopii kanoottiin - miehen jalkoihin. Ja riittävän korkea, jotta sinne mahtuvat kaikenlaiset litran vetoiset tölkit. Mies katsoo minua epäuskoisena: 'Sehän on ihan hirveän näköinen.' Mutta suostuu ostamaan sen, koska se on tarjouksessa. Pihalla mutisee, että tämän kanssa ei sitten näyttäydytä missään. 'Ei tietenkään, mehän olemme lähdössä telttaretkelle autioille saarille', lohdutan minä. On jo ilta, kun olemme Tammisaaressa ja edessä noin kymmenen kilometrin matka ensimmäiseen yöpymispaikkaan. Löydämme hyvän lastauspaikan paikallisen melontaseuran vajan vierestä, kanootit vain vesille ja matka alkakoon. Noin sata metr

Kanootit saapuivat seurassamme Hauholta jo useita päiviä sitten ja ovat odottaneet pihamurmikolla malttamattomina seuraavaa retkeä. Mieskin alkoi jo pari päivää sitten suuntaamaan mielensä merelle. Tutki karttoja, laski etäisyyksiä ja selvitti tulevaa tuulen suuntaa. Jo aiemmin olimme päättäneet meloa Tammisaaren maisemiin. Sääennusteita ensi viikolle tuntui olevan joka lähtöön, mutta mies valitsi sen, jossa luvattiin lounais/länsituulta. Siispä päätimme hankkia autokyydin Tammisaareen ja ottaa tavoitteeksi meloa sieltä Helsinkiin. Seuraavaksi mies varmisti, olenko valmis lähtemään yksiköillä vai pitäisikö hänen todellakin käydä vaihtamassa kanootit vajalla kaksikkoon. Ei tarvitse, vakuutin minä. Vastineeksi varasin mahdollisuuden pitää välipäivä melonnasta, jos tuulet kovin yltyvät. Ja sitten ei kun pakkaamaan. Ensimmäisenä toteutin viime retkellä keksimäni idean. Kiinnitin omiin vaatepussukoihini  pätkän lahjanarua (vaaleanpunaista tietysti!). Näin mies toivottavasti erottaa ne par

Herään kauniiseen kesäaamuun. Aurinko paistaa ja linnut laulaa! Keitän mökillämme aamukahvit ja siinä samalla tutkailen karttaa alueesta. Päätän suunnistaa uudestaan Iso-Roineelle. Mies tulee mukaan, mutta jättää karttansa rannalle. Suunnistan itsevarmasti oman karttani avulla eteenpäin. Alkumatka menee hyvin, tämähän on jo tuttua maisemaa. Mutta Iso-Roineen selän auetessa saaret vaihtavat yllättäen paikkaa eikä edessäni olekaan sitä rantaa, jota etsin. Mies on tähän asti kiltisti seurannut minua. Nyt hän meloo viereeni, tutkii karttaa jonkin aikaa ja ystävällisesti kääntää kanoottini nokkaa ainakin 45, jollei jopa 90 astetta! Ja olemme taas siellä, missä pitääkin. Matkan edetessä mies vilkuilee mökkirantoja ja saaren reunamia. Toteaa ääneen, ettei täällä ole oikein kunnon telttapaikkoja retkimelojalle. Pienimmätkin saaret ovat mökkien valloittamia ja muualla on tiheää metsää, vai sanoiko risukkoa ja pusikkoa. Taitaa mies kaivata merelle ja kallioille? Minä tutkailen taivaalle synt

Nostamme kaksi kanoottia autonkatolle ja suuntaamme   autonnokan  kohti Hauhonselkää. Takana sateiset päivät ja edessä viikko vuokramökissä kolmen sukupolven kesken. Mietin matkalla,  miten  melonta mahtaa sopia  aikatauluihin. Perille saavuttuamme löydämme upean, hyvinvarustellun mökin. Ja tasaisen, hiekkapohjaisen rannan, josta kanootit saa helposti veteen.   Ilta on tyyni ja aurinko paistaa, joten muu saa odottaa ja lähden heti miten melontalenkille .  Mies on ystävällisesti tulostanut minulle alueen kartan maanmittauslaitoksen sivuilta ja olen laminoinut sen mukaani. Kartan lisäksi  otan iltalenkille  mukaani miehen ja suunnaksi Iso- Roineen. Maisema on minulle uusi -  ja häikäisevän kaunis. Lumpeenkukat   ovat nupuilla ja niitä on kaikkialla. Merellä melojalle ihan henkeäsalpaava näky. Mökkejä on todella tiviisti pitkin matkaa, mutta silti rauha huokuu ympärillämme.   Saunoja lämmitellään, mökkeilijä  uittaa koiraansa ja vanha pariskunta  istuu laiturilla kiireettömän oloisena.  V

Keskiviikkona lähden miehen kanssa taas merelle. Tällä kertaa matkaan vähän kanoottia isommalla aluksella, laivalla Tallinnaan 22 tunnin risteilylle. Mutta emme me melonnasta irti pääse. Alkumatka Ruoholahdesta käsin kuluu maisemaa tutkaillessa. Paitsi, että Helsingin edusta on kaunis myös laivan kannelta katsottuna, se inspiroi miettimään tulevia mahdollisia kanoottireittejä. Teemme mielessämme matkaa vajarannasta kohti Espoota ja sen yli. Ruokapöytään istuttuamme mies toteaa varovasti, että minun melontatekniikassani olisi vielä hiomista. Vauhti kuulemma hyytyy kovinkin selvästi vastatuuleen mentäessä. Hetken asiaa analysoituaan mies päätyy lopputulemaan, että edelleenkin käytän liian vähän vartaloa ja jalkoja meloessani ja kädet eivät sitten jaksa tehdä yksin koko työtä. Haarukoin ruokaa suuhuni ja mietin asiaa. Otan kulauksen viiniä ja myönnän kaiken. Lupaan itselleni, jälleen kerran, että panostan jatkossa asiaan. Jälkiruokaan siirryttäessä aihe on lipunut eväisiin ja pe

 Arpaonni suosi miestä ja saimme Härkäsaaren vuokralle sunnuntaista tiistaihin.  Se on se saari noin kilometrin päässä Marjaniemen rannasta.  Vähän mietitytti lähteä, luvassa oli juhannuksen kunniaksi kovasti tuulta ja sadetta. Mutta eihän moista tilaisuutta voinut jättää väliin. Mies mietiskeli ääneen miten saamme kanootit saareen. Mikäs ongelma tuo. Ensin moottoriveneellä saareen kera ruokien ja muiden pussukoiden. Sitten ajelimme vajarantaan hakemaan kanootit. Minä ilmoitin melovani omani ihan perinteiseen tyyliin saarelle. Mies joutui sitomaan oman kajakkinsa veneen perään. Kari oli rannassa ja huomautti, ettei kilometrejä voi tuolla lailla kerätä. Saunaveden lämpiämistä odotellessa kiersimme Vartiosaaren lenkin. Iltakahdeksalta meri oli tyyni, juhannuksen viettäjät olivat ilmeisesti palanneet jo aiemmin reissuiltaan. Taivas oli miltei kokonaan pilvessä, ilta-auringon säteitä pilkisti sieltä täältä. Kuinka värikylläinen voi olla taivas kaikissa sinisen ja harmaan sävyissä

Perjantaina tulen kiireellä töistä kotiin ja kohti rantaa. Edessä on kesän ensimmäinen telttaretki ja takana sunnuntaimelontoja muutamia kymmeniä kilometrejä. Mies on ehtinyt verrytellä melomista ja telttailua jo yhden Vironlahden matkan verran ja vähän muutenkin. Valitsen siis kaksikon, jotta pysyn vauhdissa mukana. Pekka on rannassa sopivasti auttamassa kanootin kantamisessa, ja huomaa lempparikaksikomme  ’Annen’ olevan  epäkunnossa. Aukon reuna on irti ja vaatii korjaamista. Mitenköhän seuran kalusto pysyisi kunnossa ilman Pekkaa? Anne jää Pekan hoidettavaksi  ja me valitsemme ’Margitin’.  Se osoittautuu hyväksi valinnaksi. Mukava istua, tavarat mahtuvat mukaan huolimattomallakin  pakkaamisella eivätkä  ensimmäiset aallot syö koko kanoottia. Mies on päättänyt suunnistaa ensimmäiseksi yöksi Eestiluodolle, kuulostaa hyvältä. Perille saavuttuamme huomaan ilahtuvani, kun saarella ei ole muita retkeilijöitä. Mies kiiruhtaa pystyttämään teltan paraatipaikalle. Ilo on lyhytaikainen