Perjantaina tulen kiireellä töistä kotiin ja kohti rantaa. Edessä on kesän ensimmäinen telttaretki ja takana sunnuntaimelontoja muutamia kymmeniä kilometrejä. Mies on ehtinyt verrytellä melomista ja telttailua jo yhden Vironlahden matkan verran ja vähän muutenkin. Valitsen siis kaksikon, jotta pysyn vauhdissa mukana. Pekka on rannassa sopivasti auttamassa kanootin kantamisessa, ja huomaa lempparikaksikomme  ’Annen’ olevan  epäkunnossa. Aukon reuna on irti ja vaatii korjaamista. Mitenköhän seuran kalusto pysyisi kunnossa ilman Pekkaa?

Anne jää Pekan hoidettavaksi  ja me valitsemme ’Margitin’.  Se osoittautuu hyväksi valinnaksi. Mukava istua, tavarat mahtuvat mukaan huolimattomallakin  pakkaamisella eivätkä  ensimmäiset aallot syö koko kanoottia.

Mies on päättänyt suunnistaa ensimmäiseksi yöksi Eestiluodolle, kuulostaa hyvältä. Perille saavuttuamme huomaan ilahtuvani, kun saarella ei ole muita retkeilijöitä. Mies kiiruhtaa pystyttämään teltan paraatipaikalle. Ilo on lyhytaikainen, kun kohta viereemme kaartaa vene. Isä ja neljä lasta kyydissään.  Mies yrittää vinkata kiinnityskoukuista vähän kauempana, mutta turha toivo. Veneilijä parkkeeraa ihan meidän kylkeen kiinni ja kaveriksi makkaraa paistamaan. Huomaan puhuttelevani itseäni pienen tovin. Tämä on yleinen saari eikä se itse asiassa ole mistään pois, vaikka saamme seuraakin. Iltapalaa syödessä mieli vähitellen rentoutuu, viikon työkiireet ja muut murheet jäävät taka-alalle. Nautin ilta-auringosta ja meren maisemasta miehen paistaessa lättyjä. Unta ei tarvitse kauan odotella kun käytössä uusi, lapsilta joululahjaksi saamani makuualusta. Tällä patjalla ei kolota vanhan naisen lonkkia, ei.

Aamulla mies tarkistaa merisäät kännykästään ja sitten matkaan. Minä tuttuun tapaan kyselen, kuinka pitkä matka mennään. Suunnistuksesta minulla ei ole hajuakaan, mutta kyllä mies aina perille löytää. Jos ei muuta niin mutkan kautta. Nyt ollaan hänelle tutuissa maisemissa ja ilmeisesti ihan suunnitellun reitin mukaan löydämme itsemme saaresta, jonka nimeä en tiedä. Kaksikymmentä seitsemän kilometriä tälle päivälle, kertoo mies ja hänen kännykkänsä. Rantauduttuamme päätän riisua talviturkin. Merivesi on tässä kohtaa uskomattoman lämmintä. Ihanaa kun on kesä. 


Aamulla menen taas uimaan ja kahvittelen kaikessa rauhassa. Yhtäkkiä alkaa sataa kuin saavista kaataen, joten kaikki kastuu kanoottia pakatessa. Lähden matkaan tarmoa täynnä. Kotiin on vain 25 km, mitäs pienestä sateesta. Pian kuitenkin tuuli nousee ja aallot kasvavat niin että minua hirvittää. Aaltojen pärskeessä tunnistan pienen paniikinalun sisälläni. Mies muuttaa suunnitelmia ja valitsee Furun  jälkeen suojaisamman sisäreitin Onneksi ollaan kaksikolla liikkeellä ja miehen mielestä selviämme ihan hyvin! Niinhän me selvitäänkin. Kotona odottaa lämmin sauna ja pojan valmistama päivällinen. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

MELONTARETKI AHVENANMAALLE 2021