Perjantaina tulen kiireellä
töistä kotiin ja kohti rantaa. Edessä on kesän ensimmäinen telttaretki ja takana
sunnuntaimelontoja muutamia kymmeniä kilometrejä. Mies on ehtinyt verrytellä
melomista ja telttailua jo yhden Vironlahden matkan verran ja vähän muutenkin.
Valitsen siis kaksikon, jotta pysyn vauhdissa mukana. Pekka on rannassa
sopivasti auttamassa kanootin kantamisessa, ja huomaa lempparikaksikomme ’Annen’ olevan epäkunnossa. Aukon reuna on irti ja vaatii
korjaamista. Mitenköhän seuran kalusto pysyisi kunnossa ilman Pekkaa?
Anne jää Pekan
hoidettavaksi ja me valitsemme ’Margitin’. Se osoittautuu hyväksi valinnaksi. Mukava
istua, tavarat mahtuvat mukaan huolimattomallakin pakkaamisella eivätkä ensimmäiset aallot syö koko kanoottia.
Mies on päättänyt
suunnistaa ensimmäiseksi yöksi Eestiluodolle, kuulostaa hyvältä. Perille
saavuttuamme huomaan ilahtuvani, kun saarella ei ole muita retkeilijöitä. Mies
kiiruhtaa pystyttämään teltan paraatipaikalle. Ilo on lyhytaikainen, kun kohta
viereemme kaartaa vene. Isä ja neljä lasta kyydissään. Mies yrittää vinkata kiinnityskoukuista vähän
kauempana, mutta turha toivo. Veneilijä parkkeeraa ihan meidän kylkeen kiinni
ja kaveriksi makkaraa paistamaan. Huomaan puhuttelevani itseäni pienen tovin.
Tämä on yleinen saari eikä se itse asiassa ole mistään pois, vaikka saamme
seuraakin. Iltapalaa syödessä mieli vähitellen rentoutuu, viikon työkiireet ja
muut murheet jäävät taka-alalle. Nautin ilta-auringosta ja meren maisemasta
miehen paistaessa lättyjä. Unta ei tarvitse kauan odotella kun käytössä uusi,
lapsilta joululahjaksi saamani makuualusta. Tällä patjalla ei kolota vanhan
naisen lonkkia, ei.
Aamulla mies tarkistaa
merisäät kännykästään ja sitten matkaan. Minä tuttuun tapaan kyselen, kuinka
pitkä matka mennään. Suunnistuksesta minulla ei ole hajuakaan, mutta kyllä mies
aina perille löytää. Jos ei muuta niin mutkan kautta. Nyt ollaan hänelle
tutuissa maisemissa ja ilmeisesti ihan suunnitellun reitin mukaan löydämme
itsemme saaresta, jonka nimeä en tiedä. Kaksikymmentä seitsemän kilometriä
tälle päivälle, kertoo mies ja hänen kännykkänsä. Rantauduttuamme päätän riisua
talviturkin. Merivesi on tässä kohtaa uskomattoman lämmintä. Ihanaa kun on
kesä.
Aamulla menen taas uimaan ja kahvittelen kaikessa rauhassa. Yhtäkkiä alkaa sataa kuin saavista kaataen, joten kaikki kastuu kanoottia pakatessa. Lähden matkaan tarmoa täynnä. Kotiin on vain 25 km, mitäs pienestä sateesta. Pian kuitenkin tuuli nousee ja aallot kasvavat niin että minua hirvittää. Aaltojen pärskeessä tunnistan pienen paniikinalun sisälläni. Mies muuttaa suunnitelmia ja valitsee Furun jälkeen suojaisamman sisäreitin Onneksi ollaan kaksikolla liikkeellä ja miehen mielestä selviämme ihan hyvin! Niinhän me selvitäänkin. Kotona odottaa lämmin sauna ja pojan valmistama päivällinen.
Aamulla menen taas uimaan ja kahvittelen kaikessa rauhassa. Yhtäkkiä alkaa sataa kuin saavista kaataen, joten kaikki kastuu kanoottia pakatessa. Lähden matkaan tarmoa täynnä. Kotiin on vain 25 km, mitäs pienestä sateesta. Pian kuitenkin tuuli nousee ja aallot kasvavat niin että minua hirvittää. Aaltojen pärskeessä tunnistan pienen paniikinalun sisälläni. Mies muuttaa suunnitelmia ja valitsee Furun jälkeen suojaisamman sisäreitin Onneksi ollaan kaksikolla liikkeellä ja miehen mielestä selviämme ihan hyvin! Niinhän me selvitäänkin. Kotona odottaa lämmin sauna ja pojan valmistama päivällinen.
Kommentit
Lähetä kommentti