MIEHEN MATKASSA MERELLÄ

ILTALENKILLÄ Takana on kiireinen työpäivä ja edessä kesäkuun valoisa ilta.  Mieleni kaipaa tyhjentymistä ja sieluni hiljentymistä. Erämaan rauhaa ei taida nyt olla tarjolla, mutta melomaan voin ainakin lähteä, edes johonkin. Lasken kanootin veteen Marjaniemen rannasta. Vedän syvään henkeä ja tunnen meren tuoksun. Melonnan rytmi löytyy helposti ja aurinko lämmittää mieltäni. Muutaman kilometrin melottuani huomaan edessäni kohoavan kallionjyrkänteen. Tuohan näyttää ihan saarelta, jonne toivoisi voivansa pysähtyä. Näen itseni jo miettimässä sopivaa rantautumispaikkaa ja etsimässä teltalle tasaista alustaa kallion päältä. Ei puutu kuin teltta ja makuupussi..... Herään todellisuuteen ja  jatkan matkaani ihanassa hiljaisuudessa.  Ilta-aurinko paistaa kauniisti ohittaessani oikealla puolellani olevan niemenkärjen.  Kai täällä joskus veneitäkin kulkee kun kallion reunaan on kiinnitetty nopeusrajoitusta osoittava merkki. Melon mietteissäni  ja saavun sillalle, jonka alitse liun  h

SUUNNISTUSTA Melontaretkillä suunnistaminen on ollut tähän asti helppoa hommaa. Minä olen kertonut mihin mennään ja mies on näyttänyt mihin kanootin nokan tulee osoittaa. On siinä tosin omat haasteensa ollut. Mies on mitannut matkaa, tutkinut karttaa, käännellyt kompassia ja siten ilmoittanut, että melo tuota edessä olevaa saarta kohti. Siis mitä niistä, olen minä ihmetellyt ja ollut liian usein ihan pihalla minne ilmansuuntaan meidän matkamme tulisi jatkua. Tänä keväänä pongasin Marjaniemen melojien järjestämän suunnistuskurssin ja päätin, että nyt tähän asiaan täytyy saada muutos. Olisi ihan kiva olla vähän tarkemmin kartalla ja tietää kysymättäkin mihin kanootin nokan kääntää. Niinpä istahdin yksi huhtikuun lauantai monen  muun tiedonjanoisen kanssa vajan kuistille kuulemaan ja oppimaan teoriaa suunnistuksesta. Pohdimme kartan lukemista, suunnan ottamista ja paikantamista. Kaikki oli ihan selvää siihen asti kunnes eteneeni tuli sana karttapohjoinen. Ja sen jälkeen monta muuta