ILTALENKILLÄ
Takana on kiireinen työpäivä ja edessä kesäkuun valoisa ilta. Mieleni kaipaa tyhjentymistä ja sieluni hiljentymistä. Erämaan rauhaa ei taida nyt olla tarjolla, mutta melomaan voin ainakin lähteä, edes johonkin. Lasken kanootin veteen Marjaniemen rannasta. Vedän syvään henkeä ja tunnen meren tuoksun. Melonnan rytmi löytyy helposti ja aurinko lämmittää mieltäni. Muutaman kilometrin melottuani huomaan edessäni kohoavan kallionjyrkänteen. Tuohan näyttää ihan saarelta, jonne toivoisi voivansa pysähtyä. Näen itseni jo miettimässä sopivaa rantautumispaikkaa ja etsimässä teltalle tasaista alustaa kallion päältä. Ei puutu kuin teltta ja makuupussi.....
Herään todellisuuteen ja jatkan matkaani ihanassa hiljaisuudessa. Ilta-aurinko paistaa kauniisti ohittaessani oikealla puolellani olevan niemenkärjen. Kai täällä joskus veneitäkin kulkee kun kallion reunaan on kiinnitetty nopeusrajoitusta osoittava merkki.
Melon mietteissäni ja saavun sillalle, jonka alitse liun hiljalleen. Olen lintujen ja kaislikon valtaamalla meren lahdella. Kalalokkeja, joutsenia, silkkiuikkuja ja paljon muitakin lintuja uiskentelee ja sukeltelee siellä sun täällä. Yksi joutsen on rannalla kovin äkäisen oloisena eika päästä melojaa mitenkään kuvausetäisyydelle. Ihmekkös tuo, kun vieressa on huolehdittavana vastasyntyneitä untuvikkoja.
Jatkan siis matkaa ilman todistetta tuosta perheonnesta. Suuntaan kanootin nokkani paluumatkalle ja pääsen nauttimaan hetken ajan tuulesta ja pienestä aallokosta. Laineet veisivät minut helpostikin aavemmille vesille, mutta päättäväisesti pidän kanootin suunnan kohti kotirantaa. En kuitenkaan voi olla ihailematta vähitellen taakseni jäävää maisemaa. Jos tuolta saarten jälkeen jatkaisi vielä vähän merelle päin niin olisin matkalla kohti taivaanrantaa....
Mutta ei se nyt vain käy. Ilta ehtii ja on palattava kotiin. Tässä vaiheessa muistan olevani keskellä sivistystä ja tietoliikenneyhteyksiä. Laitan miehelle tekstiviestin ja tilaan saunan lämpimäksi. Saan miltei samantein vastauksen - homma hoidossa.
Palaan rantaan ja olen jälleen kerran vaikuttunut tästä melonnan ihmeellisestä maailmasta. Tein Marjaniemen rannasta noin kymmenen kilometrin lenkin kiertäen Vartiosaaren ja Sarvastonlahden. Helsingin keskustan sykkeeseen on matkaa alle viisitoista kilometriä. Silti minä ehdin käydä iltalenkillä kaukana jossain, miltei erämaan rauhassa.
Takana on kiireinen työpäivä ja edessä kesäkuun valoisa ilta. Mieleni kaipaa tyhjentymistä ja sieluni hiljentymistä. Erämaan rauhaa ei taida nyt olla tarjolla, mutta melomaan voin ainakin lähteä, edes johonkin. Lasken kanootin veteen Marjaniemen rannasta. Vedän syvään henkeä ja tunnen meren tuoksun. Melonnan rytmi löytyy helposti ja aurinko lämmittää mieltäni. Muutaman kilometrin melottuani huomaan edessäni kohoavan kallionjyrkänteen. Tuohan näyttää ihan saarelta, jonne toivoisi voivansa pysähtyä. Näen itseni jo miettimässä sopivaa rantautumispaikkaa ja etsimässä teltalle tasaista alustaa kallion päältä. Ei puutu kuin teltta ja makuupussi.....
Herään todellisuuteen ja jatkan matkaani ihanassa hiljaisuudessa. Ilta-aurinko paistaa kauniisti ohittaessani oikealla puolellani olevan niemenkärjen. Kai täällä joskus veneitäkin kulkee kun kallion reunaan on kiinnitetty nopeusrajoitusta osoittava merkki.
Melon mietteissäni ja saavun sillalle, jonka alitse liun hiljalleen. Olen lintujen ja kaislikon valtaamalla meren lahdella. Kalalokkeja, joutsenia, silkkiuikkuja ja paljon muitakin lintuja uiskentelee ja sukeltelee siellä sun täällä. Yksi joutsen on rannalla kovin äkäisen oloisena eika päästä melojaa mitenkään kuvausetäisyydelle. Ihmekkös tuo, kun vieressa on huolehdittavana vastasyntyneitä untuvikkoja.
Jatkan siis matkaa ilman todistetta tuosta perheonnesta. Suuntaan kanootin nokkani paluumatkalle ja pääsen nauttimaan hetken ajan tuulesta ja pienestä aallokosta. Laineet veisivät minut helpostikin aavemmille vesille, mutta päättäväisesti pidän kanootin suunnan kohti kotirantaa. En kuitenkaan voi olla ihailematta vähitellen taakseni jäävää maisemaa. Jos tuolta saarten jälkeen jatkaisi vielä vähän merelle päin niin olisin matkalla kohti taivaanrantaa....
Mutta ei se nyt vain käy. Ilta ehtii ja on palattava kotiin. Tässä vaiheessa muistan olevani keskellä sivistystä ja tietoliikenneyhteyksiä. Laitan miehelle tekstiviestin ja tilaan saunan lämpimäksi. Saan miltei samantein vastauksen - homma hoidossa.
Kommentit
Lähetä kommentti