SUUNNISTUSTA
Melontaretkillä suunnistaminen on ollut tähän asti helppoa hommaa. Minä olen kertonut mihin mennään ja mies on näyttänyt mihin kanootin nokan tulee osoittaa. On siinä tosin omat haasteensa ollut. Mies on mitannut matkaa, tutkinut karttaa, käännellyt kompassia ja siten ilmoittanut, että melo tuota edessä olevaa saarta kohti. Siis mitä niistä, olen minä ihmetellyt ja ollut liian usein ihan pihalla minne ilmansuuntaan meidän matkamme tulisi jatkua.
Tänä keväänä pongasin Marjaniemen melojien järjestämän suunnistuskurssin ja päätin, että nyt tähän asiaan täytyy saada muutos. Olisi ihan kiva olla vähän tarkemmin kartalla ja tietää kysymättäkin mihin kanootin nokan kääntää.
Niinpä istahdin yksi huhtikuun lauantai monen muun tiedonjanoisen kanssa vajan kuistille kuulemaan ja oppimaan teoriaa suunnistuksesta. Pohdimme kartan lukemista, suunnan ottamista ja paikantamista. Kaikki oli ihan selvää siihen asti kunnes eteneeni tuli sana karttapohjoinen. Ja sen jälkeen monta muuta sanaa, jotka eivät yhdellä selityksellä auenneet minulle mitenkään. Oli napaluvun korjausta, neulapohjoista ja sitten tietenkin se eranto, joka kummitteli mukana koko kurssin ajan. On se niin hankalaa kun maapallo on pyöreä ja kartalla se on muutettu tasoksi!
Pää täynnä uutta tietoa lähdin kotiin ja jäin odottamaan innolla toista koulutuspäivää merellä. Niinpä eilisenä sununtaipäivänä saavuin vajarantaan muiden kurssilaisten tavoin tarkoituksena harjoitella suunnitusta vesillä. Kovin oli väki vähentynyt teoriapäivästä, mutta olihan meitä paikalla kuusi reipasta ja rohkeaa naista. Kurssin vetäjä, Pekka, kertasi alkuun lyhyesti aiemmin saadut opit ja jakoi meidät kahden hengen ryhmiin.Toki tässä välissä olimme saaneet kotitehtäväksi laatia reittisuunnitelman tälle päivälle.
Lähdimme matkaan tuiki tavallista reittiä kohti Vartiosaaren kärkeä, Ramsinsalmea ja sen jälkeen tulevaa ensimmäistä etappia. Otimme homman kuitenkin tosissaan ja teimme työtä käskettyä - ihmettelimme suuntaa kartalla ja siirsimme sen maastoon, suunnittelimme reitin etenemisen ja mietimme kiintopisteet. Ehkä se meni oikein.
Ramsinsalmeen saavuttuamme selvisi, että melontakaverini oli pudottanut saamamme kartan mereen ja niinpä seuraavan etapin hahmottaminen ei ollutkaan ihan itsestään selvyys, vaikka kuinka tutuilla vesillä oltiin. Ei se mitään, hauskaa meillä ainakin oli!
Etenimme enemmän tai vähemmän tyylikkäästi rastilta toiselle ja muutaman tunnin kuluttua saavuimme suunnitellusti Kalliosaareen lepo- ja ruokatauolle. Innostus oppia suunnistamaan oli niin kova, että taukokin käytettiin jatkoa suunnitellen. Kartat ja kompassit kädessä ja voileivät suussa varmisteltiin seuraavia etappeja ja mietittiin reittivalintoja.
Matkamme jatkui Hattusaaren edustan kautta takaisin Marjaniemeen usean saaren kautta. Kuljimme siis tuota tuttua aluetta päivän mittaan ristiin rastiin. Iltapäivän puolella tuli jo vastaan tilanne, että lähestyin jotain saarta vähän tavallista poikkeavasta suunnasta. Siinä alkoi kummasti hahmottaa kartanlukutaidon merkitystä ja tärkeyttä, kompassisuunta onkin vain tärkeä lisä.
Ennen neljää rantauduimme takaisin vajalle. Kanootteja kuivatessa virisi meillä kurssilaisilla keskustelu siitä, kuinka epävarmoiksi jokainen oli itsensä tuntenut ennen tätä päivää. Ja ennenkaikkea kuvitellut, että kaikki muut ovat tietysti paljon etevämpiä ja viisaampia tässäkin asiassa. Vaatimattomuus ja omien taitojen aliarvioiminen ei aina kaunista eikä ole järkevää. Oppimaanhan kurssille oli tultu ja se sujui kyllä kaikilta. Jos meistä ei ihan ammattilaisia vielä tällä kurssilla valmistunut niin ainakin monta oivallusta viisaampina päätimme yhteisen päivän. - Suurkiitokset Pekalle, joka veti kurssin taitavasti, asiantuntevasti ja innostavasti!
Melontaretkillä suunnistaminen on ollut tähän asti helppoa hommaa. Minä olen kertonut mihin mennään ja mies on näyttänyt mihin kanootin nokan tulee osoittaa. On siinä tosin omat haasteensa ollut. Mies on mitannut matkaa, tutkinut karttaa, käännellyt kompassia ja siten ilmoittanut, että melo tuota edessä olevaa saarta kohti. Siis mitä niistä, olen minä ihmetellyt ja ollut liian usein ihan pihalla minne ilmansuuntaan meidän matkamme tulisi jatkua.
Tänä keväänä pongasin Marjaniemen melojien järjestämän suunnistuskurssin ja päätin, että nyt tähän asiaan täytyy saada muutos. Olisi ihan kiva olla vähän tarkemmin kartalla ja tietää kysymättäkin mihin kanootin nokan kääntää.
Niinpä istahdin yksi huhtikuun lauantai monen muun tiedonjanoisen kanssa vajan kuistille kuulemaan ja oppimaan teoriaa suunnistuksesta. Pohdimme kartan lukemista, suunnan ottamista ja paikantamista. Kaikki oli ihan selvää siihen asti kunnes eteneeni tuli sana karttapohjoinen. Ja sen jälkeen monta muuta sanaa, jotka eivät yhdellä selityksellä auenneet minulle mitenkään. Oli napaluvun korjausta, neulapohjoista ja sitten tietenkin se eranto, joka kummitteli mukana koko kurssin ajan. On se niin hankalaa kun maapallo on pyöreä ja kartalla se on muutettu tasoksi!
Lähdimme matkaan tuiki tavallista reittiä kohti Vartiosaaren kärkeä, Ramsinsalmea ja sen jälkeen tulevaa ensimmäistä etappia. Otimme homman kuitenkin tosissaan ja teimme työtä käskettyä - ihmettelimme suuntaa kartalla ja siirsimme sen maastoon, suunnittelimme reitin etenemisen ja mietimme kiintopisteet. Ehkä se meni oikein.
Ramsinsalmeen saavuttuamme selvisi, että melontakaverini oli pudottanut saamamme kartan mereen ja niinpä seuraavan etapin hahmottaminen ei ollutkaan ihan itsestään selvyys, vaikka kuinka tutuilla vesillä oltiin. Ei se mitään, hauskaa meillä ainakin oli!
Etenimme enemmän tai vähemmän tyylikkäästi rastilta toiselle ja muutaman tunnin kuluttua saavuimme suunnitellusti Kalliosaareen lepo- ja ruokatauolle. Innostus oppia suunnistamaan oli niin kova, että taukokin käytettiin jatkoa suunnitellen. Kartat ja kompassit kädessä ja voileivät suussa varmisteltiin seuraavia etappeja ja mietittiin reittivalintoja.
Matkamme jatkui Hattusaaren edustan kautta takaisin Marjaniemeen usean saaren kautta. Kuljimme siis tuota tuttua aluetta päivän mittaan ristiin rastiin. Iltapäivän puolella tuli jo vastaan tilanne, että lähestyin jotain saarta vähän tavallista poikkeavasta suunnasta. Siinä alkoi kummasti hahmottaa kartanlukutaidon merkitystä ja tärkeyttä, kompassisuunta onkin vain tärkeä lisä.
Ennen neljää rantauduimme takaisin vajalle. Kanootteja kuivatessa virisi meillä kurssilaisilla keskustelu siitä, kuinka epävarmoiksi jokainen oli itsensä tuntenut ennen tätä päivää. Ja ennenkaikkea kuvitellut, että kaikki muut ovat tietysti paljon etevämpiä ja viisaampia tässäkin asiassa. Vaatimattomuus ja omien taitojen aliarvioiminen ei aina kaunista eikä ole järkevää. Oppimaanhan kurssille oli tultu ja se sujui kyllä kaikilta. Jos meistä ei ihan ammattilaisia vielä tällä kurssilla valmistunut niin ainakin monta oivallusta viisaampina päätimme yhteisen päivän. - Suurkiitokset Pekalle, joka veti kurssin taitavasti, asiantuntevasti ja innostavasti!
Kommentit
Lähetä kommentti