MIEHEN MATKASSA MERELLÄ

EESTILUODOLLA   Lauantaina puolenpäivän jälkeen lähdemme  matkaan kohti Eestiluotoa. Kuten elokuun helteisenä viikonloppuna  saatta odottaa, on Itä-Helsingin edusta täynnä veneitä, purjeita ja moottoreita.  Ilahduttavan monta kanoottiakin näkyy olevan liikenteessä.   Ensimmäisen viiden kilomerin matkalla näyttää jokainen saarenkolo ja kallioranta olevan ahdettuna täyteen kumipatjoja, retkigrillejä, eväskoreja ja auringonpalvojia. Puikkelehdimme vilkkaiden veneväylien läpi. Villingin takana liikenne hiljenee ja kirkaassa auringonpaistessa Eestiluoto näkyy jo kaukaa. Matkaamme sinne rauhallisin vedoin  muutaman tunnin ja rantaudumme suoraan edessämme olevalle matalalle kalliolle. Eestiluodolla on tullut käytyä  aiemminkin, mutta tähän asti olemme rantautuneet aina Kutuhälletiin. Nyt kun tarkoituksena ei ole pystyttää teltaa eikä yöpyä matkallamme, päätämme tutustua varsinaiseen Eestiluotoon. Kiertelemme saarta tunnin, toistakin ja yritämme olla eksymättä saarella ole

KAKSIKKOA OHJAAMASSA Kesä jatkuu aina vaan. Vaikka eilen juhlimme iloisesti Marjaniemen melojien 80-vuotistaivalta aamusta iltaan, ei se estä tänään lähtemästä vesille. Yhtään mahdollisuutta meloa ei voi nyt jättää käytämättä, tämä korkeapaine maamme yllä voi loppua milloin vaan. Matkalla vajarantaan tuli mieleeni, etten ole tainnut koskaan olla kaksikon ohjaksissa.  Vaikka kuinka yritin muistella, en keksinyt yhtään kertaa, jolloin olisin päässyt käyttämään kaksikon peräsintä. Nyt päätin korjata tämän puutteen. Niinpä pyysin miestä nostamaan kanssani laiturille lempparikaksikkoni Annen ja säädin polkimet itselleni sopivaksi. Mies katsoi epäuskoisesti minua, mutta suostui ilman eri kiukuttelua istumaan etupenkille. Kysyin, oliko toiveita päivän reitistä. Ei  ollut, minä sain  määrätä suunnan kun kerta aioin peräsintäkin  käyttää. Ehdotin Villingin kiertämistä. Se sopi miehelle,vaikka hän oli juuri eilen melonut saman matkan pääkaupunkimelonnassa. Nyt kiersimme matkan myötäpäivään