Melontaretki Tammisaaresta Helsinkiin takana. Kotiin rantauduttiin eilen, mutta pää on vielä meren aalloilla ja saarten kallioilla.
Lähtöpäivänämme, maanantaina, reippaasti ylös herätyskellon avulla. Vielä on kaikenlaista puuhasteltavaa. Lähdemme ruokakauppaan ja siellä se on! Pieni vaaleanpunainen, ruusukuvioinen kylmälaukku. Tarpeeksi pieni, jotta sopii kanoottiin - miehen jalkoihin. Ja riittävän korkea, jotta sinne mahtuvat kaikenlaiset litran vetoiset tölkit. Mies katsoo minua epäuskoisena: 'Sehän on ihan hirveän näköinen.' Mutta suostuu ostamaan sen, koska se on tarjouksessa. Pihalla mutisee, että tämän kanssa ei sitten näyttäydytä missään. 'Ei tietenkään, mehän olemme lähdössä telttaretkelle autioille saarille', lohdutan minä.
On jo ilta, kun olemme Tammisaaressa ja edessä noin kymmenen kilometrin matka ensimmäiseen yöpymispaikkaan. Löydämme hyvän lastauspaikan paikallisen melontaseuran vajan vierestä, kanootit vain vesille ja matka alkakoon. Noin sata metriä melottuani huomaan istuvani rannetukieni päällä ja polkimien olevan väärässä kohtaa. Paremmin ei mene miehelläkään. Hänen karttansa ei yllä ihan Tammisaareen asti ja ulkomuistista hän valitsee miltei alkumetreillä väärän reitin. Ei se mitään, korjaan
polkimieni paikan ja melottuamme parisen tuntia rantaudumme vähän toisaalle kuin mies oli suunnitellut.
Seuraavana aamuna herättyäni kuuntelen huolestuneena tuulen kohinaa.Tavoitteena meillä on päästä Bjursin saaren kärkeen. Mies ehdottaa reittiä ulkokautta, pienten saarten välistä puikkelehtien. Minä en tällä tuulella suostu, vaan lähdemme matkaan suojaisaa sisäväylää pitkin. Matkanteko sujuu helposti myötätuulessa. 'On varmaan Suomen vilkkain veneväylä', huomauttaa mies. Kuulenko pienoisen pettymyksen hänen äänestään, olisi halunnut vähän vaatimammalle reitille? Mutta ei voi mitään. Jos lähtee naisen kanssa merelle, kaikkea ei voi saada. Vihdoin Strömsön kohdalla poikkeamme pois laivaväylältä. Maisema muuttuu kertaheitolla. Ei mökkejä oikein missään, lintuja sitäkin enemmän. Tuulikin alkaa iltaa kohti hiljetä, ihana rauha laskeutuu ympärillä. Lähestymme Bjursin saarta ja alamme pikkuhiljaa tähyillä leiripaikkaa. Se osoittautuu tällä seudulla yllättävän vaikeaksi. Tunnin pyörimisen jälkeen löytyy kohtuullinen paikka. Olemme Själön edustalla, pikkuruisella Själöörarna-saarella.
Keskiviikkona aamu aukeaa pilvisenä, mutta lämpimänä. Sen verran harmaalta taivas näyttää, että laitamme aamupalan ja tavarat vauhdilla kasaan. Ja kuinka ollakaan, kun lähdemme liikkeelle, alkaa sataa. Mutta tavarat ovat kuivana kanootissa! Tuulta on luvassa melkoisesti, joten haaveet Porkkalanselän ylittämisestä voi tältä päivältä unohtaa. Sen sijaan päätämme tehdä koukkauksen Bärosundin lossille, miltei ainoa suunta, johon tässä tuulessa kannattaa yrittää. Niinpä melomme kaikessa rauhassa ihanan suojaisaa reittiä Elisaaren ohitse lossin kahvilaan sämpylälle.
Mutta täytyyhän matkaa jonnekin jatkaa. Minä uskottelen itselleni tuulen jo iltapäivällä hellittäneen ja suostun miehen ehdotukseen jatkaa matkaa kohti itää. Otamme suunnaksi Storä Fagerön. Kun edessä on ensimmäinen parin kilometrin pituinen aukko yli kymmenen metrin tuulessa, huomaan tarvitsevani vähän tsemppausta. Mies antaa ohjeeksi: 'Pidä mela alhaalla, ettei tuuli tartu siihen. Äläkä päästä nokkaa kääntymään tuuleen.' Näillä ohjeilla mennään, ihan leppoisasti. Saarelle päästyämme huomaamme sen kuhisevan muurahaisia, yöpymispaikkaa täytyy etsiä jostain muualta.
Torstain retkipäivä oli ukkosen odotusta ja kieltomerkkejä. Mutta sitä ennen edessä oli Porkkalanselän ylitys. Tuuli oli tyyntynyt eilisestä ja kääntynyt puhaltamaan kaakosta. Edessä oli auringosta kimalteleva ulappa. Edellisten päivien kapeiden väylien ja satojen saarien jälkeen tämä aava meri lumosi minut. Vain yksi melan veto kerrallaan ja minä etenen vuorenvarmasti määränpäähäni. Miten tämän rauhallisuuden, kiireettömyyden ja luottamuksen voisin siirtää arkeeni.
Porkkalan kohdalla taivas alkaa yllättäen jyrähdellä. Tarkoitus oli ollut suunnistaa Stora Svärtöhön, mutta tummat pilvet ja ukkosen äänet saivat meidät pysähtymään ensimmäiselle vähänkään asumattomalta vaikuttavaan saareen. Mies laittoi tarpin pystyyn ja otti esille taukoeväät. Hän huomasi myös kyltin, jossa luki: 'Liikkuminen kielletty. Yksityisalue. Tuleva pihapiiri.' Mitään eikä ketään näkynyt koko saarella ja päätimme kiellosta huolimatta jäädä saareen ukkosta pakoon. Parin tunnin odottelun jälkeen päätimme, ettei ukkoskuuroa tulekaan ja jatkoimme matkaa. Ja taas taivas tummeni ja jyrähtelyt voimistuivat. Minä uskoin salaman kohta iskevän ja mies odotti huolestuneena myrskyistä keliä. Siispä pysähdyimme taas miltei ensimmäiselle mahdolliselle kallion reunalle ukkosta suojaan. Tällä saarella ei ollut vain yhtä, vaan useampi kieltotaulu. Rantautuminen oli kielletty lintujen pesimisaikaan 15.7. asti. Olimme siis kaksi päivää edellä. Lupasimme itsellemme tämän laittomuuden ja päätimme jäädä tänne yöksi. Saari oli mitä mainioin leiripaikka, telttapaikkoja olisi ollut isollekin porukalle. Ja jos karttaa oikein tulkitsin, saaren nimi on Mössöfladan.
Perjantaina matka jatkui kohti Helsinkiä tavoitteena päästä Espoon edustalle yöksi. Tuuli oli taas noussut ja mies valitsi suojaisan reitin Ängellandetin vasemmalta puolen ja ohi Bylandetin. Mantereen puolella silmiimme osui ulkoilualue, jonka varrella näkyy useita hyviä leiripaikkoja. Kuinka usein mies onkaan todennut, että pitäisi saada koottua leiripaikat ylös yhteen paikkaan. Eihän sitä jatkossa taas muista, missä näitä paikkoja pongasi. Me jatkoimme matkaa ja pysähdyimme Suinonsalmen suulla olevalle kioskille kahville. Sitten kapeaa väylää pitkin kohti Nuottalahtea ja aavempia vesiä. Minä olin ensi kertaa näillä vesillä ja mieskin sen verran harvoin, että joutui useampaan kertaan tarkistamaan kompassista suunnan kohti Espoon edustan ulkoilusaaria. Tuuli yltyi kivasti koko ajan ja pyöriessämme Käärmesaaren-, -karien ja -luotojen ympäri, oli minulla jo täysi työ väistellä kivikoita. Mutta sitten se etsimämme löytyi! Käärmeluoto, se pohjoinen, jonne voi rantautua vain ja ainoastaan saaren pohjoisesta päästä. Hyvät telttapaikat, grillikatos ja pöydät. Missä kaikki muut retkeilijät ovat? Saari on aivan mantereen vieressä, mutta saamme sen yksin meidän käyttöömme. Lokit seuranamme nautimme jäljellä olevia ruokia - nuudeleita ja lihasäilykettä. Ei lempiateriani, mutta seura ja maisema sitäkin parempaa. En siis tarkoita lokkeja. Huomenna kotiin.
Lähtöpäivänämme, maanantaina, reippaasti ylös herätyskellon avulla. Vielä on kaikenlaista puuhasteltavaa. Lähdemme ruokakauppaan ja siellä se on! Pieni vaaleanpunainen, ruusukuvioinen kylmälaukku. Tarpeeksi pieni, jotta sopii kanoottiin - miehen jalkoihin. Ja riittävän korkea, jotta sinne mahtuvat kaikenlaiset litran vetoiset tölkit. Mies katsoo minua epäuskoisena: 'Sehän on ihan hirveän näköinen.' Mutta suostuu ostamaan sen, koska se on tarjouksessa. Pihalla mutisee, että tämän kanssa ei sitten näyttäydytä missään. 'Ei tietenkään, mehän olemme lähdössä telttaretkelle autioille saarille', lohdutan minä.
On jo ilta, kun olemme Tammisaaressa ja edessä noin kymmenen kilometrin matka ensimmäiseen yöpymispaikkaan. Löydämme hyvän lastauspaikan paikallisen melontaseuran vajan vierestä, kanootit vain vesille ja matka alkakoon. Noin sata metriä melottuani huomaan istuvani rannetukieni päällä ja polkimien olevan väärässä kohtaa. Paremmin ei mene miehelläkään. Hänen karttansa ei yllä ihan Tammisaareen asti ja ulkomuistista hän valitsee miltei alkumetreillä väärän reitin. Ei se mitään, korjaan polkimieni paikan ja melottuamme parisen tuntia rantaudumme vähän toisaalle kuin mies oli suunnitellut.
Seuraavana aamuna herättyäni kuuntelen huolestuneena tuulen kohinaa.Tavoitteena meillä on päästä Bjursin saaren kärkeen. Mies ehdottaa reittiä ulkokautta, pienten saarten välistä puikkelehtien. Minä en tällä tuulella suostu, vaan lähdemme matkaan suojaisaa sisäväylää pitkin. Matkanteko sujuu helposti myötätuulessa. 'On varmaan Suomen vilkkain veneväylä', huomauttaa mies. Kuulenko pienoisen pettymyksen hänen äänestään, olisi halunnut vähän vaatimammalle reitille? Mutta ei voi mitään. Jos lähtee naisen kanssa merelle, kaikkea ei voi saada. Vihdoin Strömsön kohdalla poikkeamme pois laivaväylältä. Maisema muuttuu kertaheitolla. Ei mökkejä oikein missään, lintuja sitäkin enemmän. Tuulikin alkaa iltaa kohti hiljetä, ihana rauha laskeutuu ympärillä. Lähestymme Bjursin saarta ja alamme pikkuhiljaa tähyillä leiripaikkaa. Se osoittautuu tällä seudulla yllättävän vaikeaksi. Tunnin pyörimisen jälkeen löytyy kohtuullinen paikka. Olemme Själön edustalla, pikkuruisella Själöörarna-saarella.
Keskiviikkona aamu aukeaa pilvisenä, mutta lämpimänä. Sen verran harmaalta taivas näyttää, että laitamme aamupalan ja tavarat vauhdilla kasaan. Ja kuinka ollakaan, kun lähdemme liikkeelle, alkaa sataa. Mutta tavarat ovat kuivana kanootissa! Tuulta on luvassa melkoisesti, joten haaveet Porkkalanselän ylittämisestä voi tältä päivältä unohtaa. Sen sijaan päätämme tehdä koukkauksen Bärosundin lossille, miltei ainoa suunta, johon tässä tuulessa kannattaa yrittää. Niinpä melomme kaikessa rauhassa ihanan suojaisaa reittiä Elisaaren ohitse lossin kahvilaan sämpylälle. Mutta täytyyhän matkaa jonnekin jatkaa. Minä uskottelen itselleni tuulen jo iltapäivällä hellittäneen ja suostun miehen ehdotukseen jatkaa matkaa kohti itää. Otamme suunnaksi Storä Fagerön. Kun edessä on ensimmäinen parin kilometrin pituinen aukko yli kymmenen metrin tuulessa, huomaan tarvitsevani vähän tsemppausta. Mies antaa ohjeeksi: 'Pidä mela alhaalla, ettei tuuli tartu siihen. Äläkä päästä nokkaa kääntymään tuuleen.' Näillä ohjeilla mennään, ihan leppoisasti. Saarelle päästyämme huomaamme sen kuhisevan muurahaisia, yöpymispaikkaa täytyy etsiä jostain muualta.
Vajaan kymmenen kilometrin jälkeen törmäämme Ramsön saareen,joka osoittautuu oivaksi leiripaikaksi. Taivas on selkiintynyt ja aurinko paistaa. Minä ryövään miehen riippukeinun ja uppoudun hyvän kirjan pariin. Mitä lomalta vielä voisi toivoa.
Torstain retkipäivä oli ukkosen odotusta ja kieltomerkkejä. Mutta sitä ennen edessä oli Porkkalanselän ylitys. Tuuli oli tyyntynyt eilisestä ja kääntynyt puhaltamaan kaakosta. Edessä oli auringosta kimalteleva ulappa. Edellisten päivien kapeiden väylien ja satojen saarien jälkeen tämä aava meri lumosi minut. Vain yksi melan veto kerrallaan ja minä etenen vuorenvarmasti määränpäähäni. Miten tämän rauhallisuuden, kiireettömyyden ja luottamuksen voisin siirtää arkeeni.
Porkkalan kohdalla taivas alkaa yllättäen jyrähdellä. Tarkoitus oli ollut suunnistaa Stora Svärtöhön, mutta tummat pilvet ja ukkosen äänet saivat meidät pysähtymään ensimmäiselle vähänkään asumattomalta vaikuttavaan saareen. Mies laittoi tarpin pystyyn ja otti esille taukoeväät. Hän huomasi myös kyltin, jossa luki: 'Liikkuminen kielletty. Yksityisalue. Tuleva pihapiiri.' Mitään eikä ketään näkynyt koko saarella ja päätimme kiellosta huolimatta jäädä saareen ukkosta pakoon. Parin tunnin odottelun jälkeen päätimme, ettei ukkoskuuroa tulekaan ja jatkoimme matkaa. Ja taas taivas tummeni ja jyrähtelyt voimistuivat. Minä uskoin salaman kohta iskevän ja mies odotti huolestuneena myrskyistä keliä. Siispä pysähdyimme taas miltei ensimmäiselle mahdolliselle kallion reunalle ukkosta suojaan. Tällä saarella ei ollut vain yhtä, vaan useampi kieltotaulu. Rantautuminen oli kielletty lintujen pesimisaikaan 15.7. asti. Olimme siis kaksi päivää edellä. Lupasimme itsellemme tämän laittomuuden ja päätimme jäädä tänne yöksi. Saari oli mitä mainioin leiripaikka, telttapaikkoja olisi ollut isollekin porukalle. Ja jos karttaa oikein tulkitsin, saaren nimi on Mössöfladan.
Perjantaina matka jatkui kohti Helsinkiä tavoitteena päästä Espoon edustalle yöksi. Tuuli oli taas noussut ja mies valitsi suojaisan reitin Ängellandetin vasemmalta puolen ja ohi Bylandetin. Mantereen puolella silmiimme osui ulkoilualue, jonka varrella näkyy useita hyviä leiripaikkoja. Kuinka usein mies onkaan todennut, että pitäisi saada koottua leiripaikat ylös yhteen paikkaan. Eihän sitä jatkossa taas muista, missä näitä paikkoja pongasi. Me jatkoimme matkaa ja pysähdyimme Suinonsalmen suulla olevalle kioskille kahville. Sitten kapeaa väylää pitkin kohti Nuottalahtea ja aavempia vesiä. Minä olin ensi kertaa näillä vesillä ja mieskin sen verran harvoin, että joutui useampaan kertaan tarkistamaan kompassista suunnan kohti Espoon edustan ulkoilusaaria. Tuuli yltyi kivasti koko ajan ja pyöriessämme Käärmesaaren-, -karien ja -luotojen ympäri, oli minulla jo täysi työ väistellä kivikoita. Mutta sitten se etsimämme löytyi! Käärmeluoto, se pohjoinen, jonne voi rantautua vain ja ainoastaan saaren pohjoisesta päästä. Hyvät telttapaikat, grillikatos ja pöydät. Missä kaikki muut retkeilijät ovat? Saari on aivan mantereen vieressä, mutta saamme sen yksin meidän käyttöömme. Lokit seuranamme nautimme jäljellä olevia ruokia - nuudeleita ja lihasäilykettä. Ei lempiateriani, mutta seura ja maisema sitäkin parempaa. En siis tarkoita lokkeja. Huomenna kotiin.
Kommentit
Lähetä kommentti