Herään kauniiseen kesäaamuun. Aurinko paistaa ja linnut laulaa! Keitän mökillämme aamukahvit ja siinä samalla tutkailen karttaa alueesta. Päätän suunnistaa uudestaan Iso-Roineelle. Mies tulee mukaan, mutta jättää karttansa rannalle. Suunnistan itsevarmasti oman karttani avulla eteenpäin. Alkumatka menee hyvin, tämähän on jo tuttua maisemaa. Mutta Iso-Roineen selän auetessa saaret vaihtavat yllättäen paikkaa eikä edessäni olekaan sitä rantaa, jota etsin. Mies on tähän asti kiltisti seurannut minua. Nyt hän meloo viereeni, tutkii karttaa jonkin aikaa ja ystävällisesti kääntää kanoottini nokkaa ainakin 45, jollei jopa 90 astetta! Ja olemme taas siellä, missä pitääkin.

Matkan edetessä mies vilkuilee mökkirantoja ja saaren reunamia. Toteaa ääneen, ettei täällä ole oikein kunnon telttapaikkoja retkimelojalle. Pienimmätkin saaret ovat mökkien valloittamia ja muualla on tiheää metsää, vai sanoiko risukkoa ja pusikkoa. Taitaa mies kaivata merelle ja kallioille?

Minä tutkailen taivaalle syntyneitä pilviä. Ja niinkuin lapsena, näen niissä hahmoja ja kuviota jos jonkinlaisia. Välillä muistan sentään meloa eteenpäin. Saavumme sillan kohdalle, jonka alta yritämme oikaista paluumatkalle. Ei onnistu, jään melkein kiinni sillan alla olevaan rumpuun. Mies on viisaampi eikä yritäkään ahtaa itseään sillan alle. Hyppää kanootista ja käy tarkistamassa tilanteen tien toisella puolella. Edessä on kuulemma savea ja heinikkoa eikä vettä lainkaan. Siispä työntelen itseni pois sillan alta ja palaamme samaa reittiä kuin tulimmekin takaisin mökille. Nyt olen ihan kartalla!





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

MELONTARETKI AHVENANMAALLE 2021