Nostamme kaksi kanoottia autonkatolle ja suuntaamme autonnokan kohti Hauhonselkää. Takana sateiset päivät ja edessä viikko vuokramökissä kolmen sukupolven kesken. Mietin matkalla, miten melonta mahtaa sopia aikatauluihin. Perille saavuttuamme löydämme upean, hyvinvarustellun mökin. Ja tasaisen, hiekkapohjaisen rannan, josta kanootit saa helposti veteen. Ilta on tyyni ja aurinko paistaa, joten muu saa odottaa ja lähden heti miten melontalenkille. Mies on ystävällisesti tulostanut minulle alueen kartan maanmittauslaitoksen sivuilta ja olen laminoinut sen mukaani. Kartan lisäksi otan iltalenkille mukaani miehen ja suunnaksi Iso- Roineen. Maisema on minulle uusi - ja häikäisevän kaunis. Lumpeenkukat ovat nupuilla ja niitä on kaikkialla. Merellä melojalle ihan henkeäsalpaava näky. Mökkejä on todella tiviisti pitkin matkaa, mutta silti rauha huokuu ympärillämme. Saunoja lämmitellään, mökkeilijä uittaa koiraansa ja vanha pariskunta istuu laiturilla kiireettömän oloisena. Vesiliikenne on aivan toista kuin Marjaniemen rannassa perjantai- iltana. Parin tunnin aikana edestämme porhaltaa vain yksi pieni vene .
Seuraavana päivänä mietin vesille lähtöä, mutta huomaan kanoottini olevan varattuna. Seurueemme nuorin mökkeilijä on päättänyt tutustua melonnan saloihin. Päivä kuluu kanoottiin kiivetessä ja sieltä pois. Kanoottiin voi myös lapioida hiekkaa ja sitä voi kiillottaa koivunoksalla. Tarvittaessa se myös keinuu kivasti puolelta toiselle. Näin siis kasvatetaan uutta melojasukupolvea! Ehdinhän minä järvelle myöhemminkin.
Ja sitten kun ehdin, on lämmin , mutta kovin tuulinen päivä. Mies ehdottaa suunnaksi vastatuulta. Menomatka on yhtä puskemista tuulessa. On keskityttävä melomiseen, joten maisemat eivät tallennu silmiini oikein mitenkään. Yritän pitää mielessä viime viikolla saamani teoriaopetukset vartalon käytöstä ja evästä. Paraneeko taktiikka, mene ja tiedä? Mutta paluumatka kymmenen kilometrin lenkiltä on jo ihan leppoisaa myötätuulessa.
Seuraavana päivänä mietin vesille lähtöä, mutta huomaan kanoottini olevan varattuna. Seurueemme nuorin mökkeilijä on päättänyt tutustua melonnan saloihin. Päivä kuluu kanoottiin kiivetessä ja sieltä pois. Kanoottiin voi myös lapioida hiekkaa ja sitä voi kiillottaa koivunoksalla. Tarvittaessa se myös keinuu kivasti puolelta toiselle. Näin siis kasvatetaan uutta melojasukupolvea! Ehdinhän minä järvelle myöhemminkin.
Ja sitten kun ehdin, on lämmin , mutta kovin tuulinen päivä. Mies ehdottaa suunnaksi vastatuulta. Menomatka on yhtä puskemista tuulessa. On keskityttävä melomiseen, joten maisemat eivät tallennu silmiini oikein mitenkään. Yritän pitää mielessä viime viikolla saamani teoriaopetukset vartalon käytöstä ja evästä. Paraneeko taktiikka, mene ja tiedä? Mutta paluumatka kymmenen kilometrin lenkiltä on jo ihan leppoisaa myötätuulessa.
Kommentit
Lähetä kommentti