Perjantaina aloitin viikon mittaisen syysloman, mies myös. Tavoitteena oli viettää mahdollisiman aikatauluton viikko ja ehtiä melomaan päivänä, jos toisenakin. Iltaan mennessä olin kehitellyt itselleni aikamoisen nuhataudin. Kuinkahan tässä käy. Mies lähti lauantaina kahden päivän mittaiselle nostalgiaretkelle ja minä lohduttauduin sillä, että nythän on vasta viikonloppu.  Tarkkaan ottaen loma alkaa vasta sen jälkeen. Maanantaina olo oli yhä tukkoinen - minä katselin ikkunasta ulos ja totesin, etteipä tässä vesisateessa mieli teekään merelle. Tiistaiaamuna  kuulostelin varovasti, olisiko olo jo vähän kohentunut.  Mies totesi aamukahviaan juodessaan, että näytän ja kuulostan paljon paremmalta- siis matkaan vaan. Yritin vähän epäillä kuntoani, mutta hän kuittasi sen toteamalla: 'Mennään kaksikolla, istut vaikka mukana.'
 
Matkaan pääsimme vasta iltapäivän puolella, mutta hyvä niin. Taivas alkoi seljetä kovaa vauhtia ja kohta aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Miten ihanan kesäinen ilma ja keli myös tyyntyi koko ajan. Ja minä onneton unohdin aurinkolasit matkasta! Yritin kovasti etsiä syksyn merkkejä maisemasta, tällä kelillä huonolla menestyksellä. Sen sijaan rannoille alkoi ilmestyä ihmisiä. Joku meni uimaan, toinen luki kirjaa kalliolla ja moni oli istahtanut muuten vain auringon lämpöön rannalle. Ehkä ainoa, mistä syksyn tulon huomasi, oli veneiden vähyys vesillä. Sen sijaan laiturit olivat ihan täynnä.


Olimme lähteneet liikkeelle ajatuksena kiertää Kulosaari. Herttoniemenrannan kohdalla ohitamme laiturin, jossa on toinen toistaan ihastuttavampia venevanhuksia. En sitten tiedä, ovatko omistajien mielestä kovin ihania, paljon työtä niistä varmaankin on!  Ja päässäni alkaa soida laulu 'Lähtevien laivojen satama'.
 
Kulosaaren sillan alitettuamme mies ehdotti, että jatkaisimme matkaa Vanhankaupunginkoskelle. Oloni oli ihan siedettävä, joten eteenpäin vain. Kivinokan kärjen jälkeen tulee kohta, jossa vasemmalle katsottaessa  voi miltei yhdellä silmäyksellä bongata Kalasataman rakenteilla olevan asuntoalueen nostureineen, Uspenskin katedraalin, Tuomiokirkon kupolin,Kallion kirkon, Pasilan linkkitornin, Meilahden suuret sairaalarakennukset , Meteorologian laitoksen säätutkan ja paljon, paljon  muuta. Oikealle katsottaessa näen edessäni Kuusiluodon ja Lammassaaren - ja uskon olevani jossain kaukana merellä, asumusten ulkolaidalla.
 
Vanhankaupunginlahdella rantauduimme ja päätimme etsiä kahvilan. Yhden löysimme ja sekin oli mennyt kiinni puolta tuntia ennen tuloamme. Kiersimme aluetta muutaman tovin ja kyselimme vastaantulijoilta, mutta mitään ei löytynyt. Kesä on sittenkin ohi ja ilmeisesti se ainoa jäätelönmyyjäkin on päättänyt lopettaa.  Onneksi mukanamme oli pari omenaa ja pähkinäpussin jämät, joten selvisimme näillä paluumatkan.
Matkaa kertyi kuin itsestään 22 kilometriä tässä ihanassa syksyn kesäsäässä.  Ja minä olin aamulla epäillyt, jaksanko meloa lainkaan. Melominen ei siis vain virkistä ,vaan loitontaa myös flunssat ja kolotukset!
 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

MELONTARETKI AHVENANMAALLE 2021