LÄHIMATKAILUA MELOEN

Marjaniemen melojilla on jo pitkään ollut käytössä hikiviivasto. Tiedättehän sen häkkyrän vajan seinällä, jossa on listat melojista millimetripaperille merkittynä. Siihen itse kukin merkitsee kilometrinsä jokaisen melontakeikan tai retken jälkeen. Minä suhtauduin tuohon viivastoon aluksi täysin kielteisesti enkä moneen kesään suostunut merkitsemään siihen nimeäni tai kilometrejäni. Melominen ei ole kilometrejä tai ajan mittaamista, sanoin minä. Ja mietinhän minä alkuun sitäkin, että mitä jos niitä kilometrejä ei kesän mittaan  kerrykkään. Kuinka noloa, olenkohan silloin oikea Meloja ollenkaan! Jotenkin mies osasi minut muutamien melontakesien jälkeen puhua ympäri ja niinpä  jo useamman vuoden ajan minulla on ollut oma paikka viivastossa. Hänellä oli joku hyvä perustelu asiaan, en vain muista mikä. Ja eipä aikaakaan kun löysin itseni laskemasta kilometrejä, mitä on tultu melottua ja mitä 'puuttuu'.

 

Tänä keväänä puhuttelin taas itseäni ja päätin, etten seuraa viivaani enkä aseta itselleni tavoitteita kilometrien suhteen. Mies voi vetää viivaa omasta ja minunkin puolesta kuten parhaaksi katsoo. Mutta kuinka ollakkaan, jossain vaiheessa kesää huomasin, että minulla olikin kilometrejä kertynyt jo miltei kolmesataa. Siitä se sitten lähti ... Päässäni alkoi kyteä ajatus, että kyllähän minä tällä vauhdilla saan viisisataa kilometriä täyteen. Ja niinpä aloin taas aktiivisesti seuraamaan viivaani ja vähän huolestumaankin siitä, että jospa kesä loppuu kesken ja jäät tulevat tuota pikaa. Syyskuun lomaviikolla sitten huomasin, että minultahan puuttuu vain kahdeksan kilometriä. Ja niinpä matkaan oli lähdettävä heti seuraavana päivänä, satoi tai paistoi! Vähän satoi, kun lähdimme kiertämään Villingin. Mies laittoi kännykkänsä piippaamaan jokaisen kilometrin jälkeen (miten se tapahtuu, siitä minulla ei ole aavistustakaan). Laski kärsivällisesti kahdeksaan ja Villingin takana ilmoitti minun saaneen viisisataa täyteen. Minä en siis tykkää kilometrien laskemisesta, mutta kyllä tuntui kivalta saavukselta!! Eikä minua häirinnyt yhtään, että muutama kilometri aiemmin mies sai täyteen tuhat kilometriä. Tärkeintä on saavuttaa oma tavoitteensa ja unelmansa, ei verrata sitä toisen suoritukseen.

Syksyn tuulet puhaltavat  yhä kovemmin, illat pimenevät ja  meriveden lämpötila on jo laskenut monen asteen verran. Melontakerrat ovat harventuneet kesän kuukausista ja nyt on aika raivata taas tilaa muille harrastuksille. Tässä vaiheessa on hyvä hetki päättää blogi tämän kauden osalta. Jonkin verran palautetta olen kirjoituksistani saanut, kiitos näistä kannustuksista. Katsotaan, mitä uusi kevät tuo tullessaan.