Viikonloppu Sipoon suunnassa

Perjantai
Mennä viikolla mies tiedusteli, haluaisinko viikonloppuna mahdollisesti melontaretkelle vaiko syömään hyvään ravintolaan. Hän siis oli siis muistanut hääpäivämme! Hetkeäkään miettimättä valitsin melontaretken. Syömään ehtisi myöhemminkin, mutta melontakelejä ei jatku koko talvea.Siispä perjantaina  kuuden aikaan olimme lähtövalmiina rannassa. Oli luvattu tuulta jos jonkinlaista ja sen perusteella suuntasimme Sipooseen päin kohti Furuholmia. Matkalla ei ollut tuulesta tietoakaan, pienet vesipisarat vain saattelivat matkaamme. Taivas alkoi tummua yhä enemmän ja maisema näytti taas uudella lailla upealta. Oli tyyntä ja hiljaista, ihan unenomainen tunnelma. Vuosaaren satamakin näytti, uskokaa tai älkää, ihan hienolta tässä valaistuksessa.


Perille päästyämme teltta äkkiä pystyyn ja tavarat suojaan. Täydellinen ajoitus, tämän jälkeen alkoi sataa vähän rankemmin. Vetäydyimme grillikatoksen alle iltapalalle. Työpäivä, grillimakkara  ja viidentoista kilometrin melonta takana tekivät tehtävänsä. Kääriydyin väsyneenä makuupusiin suojaan.Viereiseltä saarelta kuului veneilijöiden naurua ja juhlintaa. En antanut sen itseäni häiritä, vaan nukahdin telttaamme luikahtaneen  hyttysen ininään.

Lauantai
Edellisena  iltana mies ilmoitti, että jos aamulla edelleen sataa niin käännetään kylkeä. Ja niinhän minä heräsin aamulla sateen ropinaan. Tein työtä käskettyä ja käänsin kylkeä moneen kertaan. Ja kun en enää jaksanut, nousin ylös tutkimaan sadetutkaa. Kännykkäni kertoi, että sade lakkaisi puoleen päivään mennessä. Mikäs kiire tässä. En ollut suorittamassa kilometrejä eikä minun täytynyt ehtiä mihinkään. Mieskin  availi silmiään vähitellen ja nautimme aamukahvin kaikessa rauhassa utuisessa ja sateisessa säässä. Matkaan lähdimme joskus iltapäivällä. Tavoitteena oli mennä jonnekin. Mies päätti, että jatkamme itään myötätuuleen. Jonkin matkaa melottuamme mies keksi, että tässä tuulessa olisi ehkä syytä kääntyä takaisin, jos mielii maanantaiaamuksi töihin. Niinpä käännyimme kohti pohjoista. Meloimme Löparon ja Kitön välistä kanavaa. Ihalilimme matkan varrella olevia kauniita mökkejä ja huviloita.

 Kalkkirannan kohdalla suuntasimme kohti Söderkullalandetia.Tuuli oli noussut jo melkoisesti. Mikäs oli miehen meloessa, kun suurimmat pärskeet tulivat minun päälleni ja kaula-aukosta sisään!  Söderkullalandetin hienolla leiripaikalla oli kuitenkin sen verran väkeä ja veneitä, että päätimme jatkaa matkaa. Niinpä pääädyimme Östholmenille,vain muutaman sadan metrin päähän Furusta, josta aamulla olimme lähteneet! Ympäri mennään ja yhtehen tullaan. En aikaisemmin ole ymmärtänyt tämän saaren olemassaoloa lainkaan, minut on ohjattu aina suoraan Furuhomille. Saarihan on  mitä mainioin leiripaikka. Saaren pohjoispäässä olevassa laguunissa oli kyllä riittävästi väkeä veneineen, mutta pitkin saarta löytyi monta muuta rauhallista telttapaikka grillein ja pöydin varustettuna.





Eikä mies ollut unohtanut hääpäiväämme. Kanootin kätköistä hän toi illallispöytäämme lasit, pullon kuohuvaa sekä mansikoita.

Sunnuntai
Aamu aukeni puolipilvisenä. Mies kiirehti matkaan, jotta selviäisimme kovimman tuulen alta pois. Kalliosaareen asti matka tuntui miltei leppoisalta. Mutta sitten tuuli koveni ja loppumatka oli pelkkää puurtamista vastatuuleen  aina Ramsinsalmeen asti. Saisinko tilata seuraavalle matkalle tyynen kelin, kiitos!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

MELONTARETKI AHVENANMAALLE 2021