Rantaudun Marjaniemen vajarantaan kera miehen ja kaksikon. Laiturilla yksi uusista seuramme jäsenistä virittelee yksikköään ja kysäisee minulta: 'Millaista on meloa kaksikolla?' Kysymys tulee niin odottamatta, että vastaan siihen: 'Ihan mukavaa vaihtelua.' Tai jotain yhtä älykästä. Kysymys jää kuitenkin soimaan päähäni ja huomaan miettiväni hyvää vastausta vielä seuraavana päivänäkin.
 
Kun itse aloittelin melontaa, oli minulla ihan selvä visio. Alkeiskurssi piti toki suorittaa yksiköllä, mutta sen jälkeen voisinkin hypätä kaksikon kyytiin. Mies ohjaisi ja meloisi, minä vähän avittaisin ja ihailisin maisemia. Mutta ei se mennyt niin. Ensinnäkin mies ilmoitti,ettei hän tykkää meloa kaksikolla. Mies oli myös vakaasti sitä mieltä,että minun tulisi ensin oppia melomaan ja sitten ehkä joskus hän suostuisi tulemaan kaksikon kyytiin. Höh , miten niin oppia - minähän olin käynyt jo kurssin! No, vuosien saatossa meidän kummankin aatokset ovat ehkä hieman muuttuneet.


Sikörenin saari, matkalla Helsingistä itään - tänne pääsee kaksikolla helposti
Miehen ajatus taisi mennä alussa jotenkin siihen malliin,että parasta heittää nainen tarpeeksi kylmään veteen niin oppiipahan uimaan kunnolla. Niinpä sitten löysin itseni melonnan alkutaipaleella joskus aaltojen keskeltä aavalta mereltä, toisinaan keskeltä vilkkainta laivaväylää myrskytuulen puskiessa sivusta,edestä ja takaa. Siinä vaiheessa minä vielä  kuvittelin osaavani meloa eikä minua pelottanut kuin aivan pikkuisen. Sivulta sateli käskyjä: 'Melo!' 'Laita evä alas!''Ei, vaan ylös!' 'Keskity!' Kaikkein haastavin oli kuitenkin ohje : 'Seuraa aaltoja!' Minulta meni kyllä pitkä tovi ennen kuin sisäistin asian edes teoriassa. Myrskyn silmässä mies ei pystynyt tuota ohjetta sen kummemmin  avaamaan. Luulenpa, että noissa tilanteissa miehellä saattoi ensimmäisiä kertoja käydä mielessä,että olisiko kaksikko sittenkin ollut parempi vaihtoehto.

Aikaa kului ja kilometrejä kertyi alle jonkun verran. Vähitellen mieskin suopui ajatukseen
kaksikkomelonnasta. Tehtiin ensin lenkki ja toinenkin ja sen jälkeen aika monta retkeä
kaksikolla. Mutta jouduin minä silti melomaan. Nyt kuului komento: 'Älä haaveile!' 'Melo
rivakammin!' 'Älä vaihda tahtia koko ajan!' Ihmeen sopuisasti ovat matkamme kuitenkin taittuneet ja mies on oppinut sujuvasti sopeutumaan poukkoilevaan rytmiini ja vauhtiini. 
 
Kysyin mieheltä vastikään, mitä mieltä hän tänä päivänä on kaksikkomelonnasta. 'Voi
Söderskärin majakalle ei aina pääse näin tyynellä kelillä.
kulkea pahemmillakin keleillä ja meloa pidempiä matkoja', vastasi mies empimättä. 'Eikä tarvitse olla niin huolissaan kanssamelojasta.' Hetken mietittyään totesi vielä, että kaksikolla kulkiessa  kyllä puuttuu melonnan vapaus. Mitähän lienee sillä tarkoittanut??
 

Yhdessä yksin, siinä minulle kiteytettynä kaksikkomelonnan ihanuus. Matkalla vaikkapa Söderskärin majakalle- auringon lämpö, sininen taivas  ja tyyni meri ympärillämme. Melomme rauhassa kohti määränpäätä, kumpikin hiljaa omissa mietteissään. Samalla matkalla - ja varmasti samaan suuntaan.
 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

LÄHIMATKAILUA MELOEN

Miehen matkassa Norjaan

MELONTARETKI AHVENANMAALLE 2021