Viime viikolla luimme ja kuulimme käsittämättömästä onnettomuudesta, jossa Itä-Helsingin edustalla kuoli kaksi melojaa. Onnettomuus tapahtui alueella, jossa me Marjaniemen melojat liikumme kanooteillamme.  Niinpä minä ja mies saimmekin  tapahtuman jälkeen tekstiviestejä ystäviltä ja tutuilta: 'Olettehan te kunnossa?' Me olemme, mutta ajatukset vievät niiden tuntemattomien luo, joiden elämä ei ole enää entisellään.

Tuo tapahtuma sai minut miettimään  melomista ja sen turvallisuutta. Lajissa
kuin lajissa taitaa olla kyse sopivan tasapainon löytämisestä. Miten pitää huolta riittävästä turvallisuudesta ja samalla nauttia tekemisestään ja harrastuksestaan. Ja aina kun ei vain ole kyse riittävästä valmistautumisesta, optimaalisista  olosuhteista tai turvallisuudesta huolehtimisesta. Matkalla voi keli muuttua kaikista hyvistä ennustuksista huolimatta, sairaskohtaus voi yllättää tai muu vesiliikenne vaarantaa turvallisuuteni.

Ilta Saaristomerellä
Kun aikoinani aloitin melomisen, minulla oli luja luottamus siihen, että kaikesta selvitään.
Muistan kesän kun meloimme viikon Saaristomeren kansallispuistossa. Matkan aikana ylitimme monta pitkää meren selkää. Retkemme viimeisenä päivänä lähdimme liikkeelle aamulla aikaisin. Mies luotti säätiedotuksiin, joiden mukaan tuuli nousee vasta iltapäivällä. Toisin kävi ja olimme ylittämässä monen kilometrin aukkoa turhan kovalla kelillä, ainakin minun taitoihini suhteutettuna. Minä meloin ihan tyytyväisenä, mies tarkisteli aina välillä miten pärjäilen. Ihmettelin vähän hänen kommenttejaan: 'Muistathan meloa koko ajan! Onko kaikki hyvin? Koita ottaa aallot vastaan.'
Jälkeenpäin mies kertoi olleensa jossain määrin  huolissaan miten selviämme, jos kaadutaan. Aallokkoa oli ihan riittävästi, kanootit täynnä tavaraa ja minulla olemattomat reskutustaidot. Niihin aikoihin minä väitin vielä vastaan. Jos huonosti kävisi, noustaisiin vain takaisin kajakkiin ja jatkettaisiin matkaa. Enää en ole yhtä huoleton.

Miltei joka vuosi olen antanut itselleni tehtäväksi harjoitella kaatumista tarkoituksella ja tosissaan. Joko uimapuku tai kuivapuku päällä, riippuen vajarannan veden lämpötilasta. Kanootti on ollut tyhjä tavaroista ja vieressä joku, joka on varautunut kanssani reskutusharjoituksiin. Mutta ymmärrän  toki, että tositilanteessa ja yllättäen se ei olekaan näin helppoa.

Kaikkeen ei voi varautua, mutta yksi iso turvatekijä on meloa muiden seurassa. Tämän vuoksi olenkin erityisen iloinen siitä, että seuramme 'suosituin tuote' taitaa tällä hetkellä olla viikkomelonta kesän jokaisena keskiviikkona. Viikkomelontaan ovat tervetulleita kaikki, mutta mukana on aina joku vähän kokeneempi meloja.

Nyt lomani alkaessa matkani suuntaa muualle kuin merelle. Mutta toivottavasti taas parin viikon päästä lähden miehen matkaan merelle. Ja varmistan ainakin sen, että mukanamme ovat pelastusliivit, aukkopeitteet, äyskäri, pumppu, ladatut kännykät vesitiiviissä pusseissa, kompassi, vaihtovaatteet.  Unohtuiko vielä jotain?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

MELONTARETKI AHVENANMAALLE 2021