Tähän aikaan kesästä meistä moni on kiertänyt tuon saaren jo monta kertaa. Voi olla, että  ihan kyllästymiseen asti. Tai ainakin on ohittanut sen joltakin laidalta, melkein huomaamattaan. Matkamme on suuntautunut itään kohti Vuosaarta, Kalliosaarta, Hattusaarta tai peräti Eestiluotoa. Villingissäkin on tullut ehkä käytyä. Länteen päin mennessä joku on ehtinyt poiketa kauppatorilla, toinen kiertänyt  Korkeasaaren tai Kulosaaren - oikein ja nurinpäin. Minä olen pistäytynyt ainakin Mustikkamaalla kahvilla ja Suomenlinnassa eväitä syömässä.
 
Uskoisin, että kovin moni meloja ei ole tänäkään kesänä rantautunut Vartiosareen. Saareen, jonne Marjaniemen vajarannasta on vain muutaman kilometrin matkan.  Saareen, jonka kohtalosta käydään tällä hetkellä kovaa taistoa. Suunnitelmia on jos jonkinlaista, pahin uhkakuva lienee se, että saari rakennetaan täyteen asutusta. Silloin jalkoihin jää varmasti saaren uskomattoman monipuolinen luonto ja kasvillisuus sekä sen käyttö hienona virkitysalueena.


Viikinkikalliolta on upeat näkymät!
 
 Hyvä mahdollisuus tutustua Vartiosaareen on ensi sunnuntaina , 18 elokuuta. Silloin vietetään Vartiosaari-päivää kello 11-16.  Ohjelmassa on mm. terveysluontopolku, messu metsäkirkossa klo 12, näyttely taiteilijatalolla, viulumusiikkia, keittoa, kahvia ja pikkupurtavaa sekä kirppu- ja taimitori. Suosittelen! Reposalmentien päästä Laajasalosta saarelle pääsee veneellä, minä olen mennyt tähän asti kanootilla. Oikeaoppista rantautumispaikkaa en itse asiassa tiedä. Olen melonut ohi venelaiturin ja rantautunut seuraavassa poukamassa olevan laiturin viereen, lähelle Sunnanvikin kartanoa. Kukaan ei ainakaan toistaiseksi ole tullut hätistämään pois.
 

                                       Alla muutama kuva menneiden vuosien tapahtumista.
Talliyhdistyksen pihamaalla oli tarjolla soppaa ja kahvia, ladossa tanssittiin.

Metsäkirkko
 
Sunnanvikin kartanossa paistettiin lättyjä.


Saaren antimia, nyt jo muualle siirtyneen luostarin pihapiirissä

 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

MELONTARETKI AHVENANMAALLE 2021