MATKA INARINJÄRVELLÄ


Perjantai oli  pakkauspäivä. Kun tavarat oli saatu kasaan ja olin  lähettänyt miehen rantaan hakemaan kajakkeja, oli aika ryhtyä suunnittelemaan vähän tarkemmin tulevan melontaretken reittejä. Kanootit oli tarkoitus laskea Inarijärveen maanantaiaamusta, sitä ennen olisi edessä kahden päivän ajomatka pohjoiseen. 

Mies palasi  rannasta kajakit auton katolla ja esittelin hänelle pari reittivaihtoehtoa. Hän valitsi toisen eli matkamme suuntautuisi Inarijärven keskiosiin. Mies totesi samalla, että minä voisin ottaa suunnistusvastuun tulevalla retkellämme kun olen karttaan jo näinkin paljon perehtynyt. Lupasin, vaikka eksytystä saattaisi olla edessä. 

Lauantain automatkalla minulla ei onneksi ollut mitään suunnistusongelmia. Tuon matkan kotiseudulleni Rovaniemelle osaan vaikka silmät kiinni. Pidin ne kuitenkin auki ja matka halki kesäisen, ja ajoittain kovin sateisen Suomen sujui leppoisasti. IIlalla pysähdyimme siskoni talolle yöpymään.

Sunnuntaina matka jatkui ensin Ivaloon ja sieltä vielä pienen matkan Inarijärven eteläpäähän, Ukonjärven lomakylään. Sää oli sen verran kolea, että mies päätti pakata teltan suoraan kajakkiin ja vuokrata meille mökin seuraavaksi yöksi. En vastustellut yhtään. Varmistimme vielä, että auto olisi mahdollista jättää lomakylään retkemme ajaksi. Olihan se, mutta autonavaimet piti jättää pantiksi. Vähän me tätä käytäntöä ihmettelimme, mutta tottelimme kiltisti. Eivätpä olisi ainakaan avaimet  Inarijärven pohjassa, jos jotain sattuisi.  


Lähdön tunnelmaa

Maanantaina laskimme kajakit vesille ennen puoltapäivää, kohti minun suunnittelemaa reittiä. Otin kompassin käyttöön ja ihmeen hyvin etenin sinne minne pitikin. Ensimmäinen etappi oli Veskoniemen venesatama, jonne matkaa oli kahdeksan kilometriä. Emme kuitenkaan keksineet mitään syytä, miksi olisimme rantautuneet sinne ja niinpä jatkoimme matkaa. Parin tunnin melonnan jälkeen ryhdyimme tähystämään rantoja, josko joku sopiva taukopaikka löytyisi. Ei löytynyt, kun rannat oli täynnä mökkejä. Näinhän se on kun näille rannoille kulki autotie.
Yksi upeista taukopaikoista

Pienen matkan päästä löytyi kuitenkin pieni soma saari, jonne rantauduimme eväitä syömään. Siitä matka jatkui useiden saarten välissä puikkelehtien kohti Kaikunuoraa. Sen päässä olisi Punainen tupa, yksi Inarijärven lukuisista autiotuvista. Paikka löytyi helposti minunkin suunnistustaidoilla.

Lapin luonto luo outoa taikaa
Järveltä käsin huomasimme, että tuolla pikkusaarella oli jo kovasti väkeä paikalla. Niinpä jatkoimme matkaa Pienen Kaamassaaren päähän-  ja onneksi sen teimme. Tämä saaren kärki oli kyllä leiripaikka vailla vertaa! Tajusin viimiestään nyt, että kyllä tänne asti oli kannattanut tulla. Kukkivat vanamot, suopursun tuoksu, kelohongat, elokuun valkeana hohtavat illat ja uskomaton hiljaisuus kaikkialla lumosivat minut. 


Lapissa kaikki kukkii komeasti

Tiistaipäivä oli meille aurinkoinen. Kylmän yön jälkeen oli ensin vaikeuksia saada itseään ylös ja ulos lämpimästä makuupussista. Mutta kun sen tein, huomasin auringon paistavan ja ilmanalan lämpenevän vähitellen. Päivän suunnitelmissa oli jatkaa matkaa Inarin keskiosiin ja kiertää muutama erämaa-alueeksi merkitty saari. Ennenkuin sinne asti päädyimme, pysähdyimme tauolle Kärppäsaren pohjoisosassa olevalle autiotuvalle. Hieno paikka, kaikki oli siistiä ja hyvin hoidettua, tänne olisi voinut jäädä yöksikin. Kärppäsaaresta löytyi autiotuvan lisäksi tulentekopaikka, taukotupa, wc ja jopa koiraparkki. 


Kärppäsaaren tunnelmaa
Päivä oli kuitenkin vasta puolessa, joten piti tyytyä vain pieneen taukoon tällä saarella. Minulle ei ihan auennut, miksi mies halusi tässä auringonpaisteessa evästellä sisätiloissa. Eikä liioin se,miksi hän kovin puuhakkaana laittoi kamiinaan tulen. Jotain kyllä mutisi kostuneesta paidastaan.

Jatkoimme matkaa Varttasaaren reunamia pitkin ja kiersimme Koutunkinsaaren sekä Lihasaaret, ihan vain huvin ja urheilun vuoksi. Koko päivä oli lähes tuuleton ja saimme meloa uskomattomien maisemien keskellä väliin saarten välissä, väliin ison selän reunamilla.  Olimme erämaa-alueella ja kovin rauhaisat olivat tienoot. Vain muutama kalastaja kulki järvellä verkkaiseen tahtiin uistimet perässään. Jokainen kyydissä olija heilutti iloisesti meille tervehdyksen. Ei meillä tuolla etelässä tällaista käytäntöä ole.

Samaa sävyä kaikki taivas ja maa

Etukäteen olimme kuulleet varoituksia kivikkoisista  rannoista. Niinpä olimme positiivisesti yllättyneitä kun rantaumiskelpoisia saaria oli joka kilometrillä ja mahdollisia telttapaikkoja tuli vastaan kymmenittäin. Sen sijaan rannan tuntumassa ja saarten väleissä sai kyllä olla tarkkana. Ei ollut yksi tai kaksi kertaa kun jompikumpi meistä keikkui kiven päällä ja vielä useammin  meloimme kajakin pohjaa raapien. Aloin vähitellen  ymmärtää puheet muovikajakkien hyödyistä näissä maisemissa.


Jos ei pääse läpi, täytyy kiertää
Keskiviikkoaamuna totesimme kelin jatkuvan edelleen kauniina ja tyynenä. Niinpä otimme suunnaksi Petäjäsaaret, mikä tarkoitti ensimmäisen ison selän ylitystä Inarijärvellä. Kovin meitä oli varoiteltu myös Inarin selistä ja siellä nopeasti nousevista tuulista. Niistä ei ollut nyt mitään havaintoja. Järvi oli rasvatyyni ja saimme meloa rauhassa silmiä hivelevissä maisemissa. Sään puolesta matkaa olisi voinut jatkaa ihan mihin suuntaan vaan ja vaikka kuinka pitkälle.
Hangon selällä - ei kun Inarilla
Me suuntasimme Leviän Petäjäsaaren ohi Hoikan Petäjäsaaren rannassa olevaan veneilytukikohtaan. Aivan uskomattoman kaunis paikka! Näin hyvin varusteltuja retkipaikkoja en muista Helsingin reunamilta löytäneeni. Autiotupa, tulistelukota,keittokatos, tulipaikkoja kaksin kappalein. Lisäksi saarella oli kaksi laituria, toinen matalampi ja siis sopivalla korkeudella melojan rantautumista varten. 


Kesä on täällä
 Saarelle oli juuri saapunut yksi saksalainen perhe kahden kanootin kanssa ja he pystyttivät omaa telttaansa autiotuvan viereen. Muuten saari oli tyhjä ja hyviä telttapaikkoja oli riittämiin. Saarelta löytyi myös puisia teltanalusia. 
Teltta mahtuu mihin vain
Iltaa kohti ilma kirkastui ja lämpöä riitti yli 20 asteen.Piti ihan muistuttaa itseään, että olemme Inarilla ja elokuu on jo puolessavälissä. Pulahdin uimaan ihan siedettävän lämpöiseen veteen. Kuulemani mukaan talviturkki on oikeasti pudotettu vasta sitten kun on uinut Inarijärvessä tai Jäämerellä. 

Torstaiaamuna aurinko oli mennyt pilven taa mutta kesä tuoksui ja tuntui edelleen. Tällä leveysasteella ei nettihteys toiminut eikä päivän säätä voinut tarkistaa kännykän näytöltä. Jouduimme siis ennustamaan säätä ihan vanhanaikaisesti pilviä katsomalla. Vähän ounastelimme sadetta tulevaksi ja pukeuduimme matkaan sen mukaisesti. 

Noin  kymmenen kilometrin melonnan jälkeen sade sapuikin, sen lisäksi ukkonen aloitti jylinänsä. Minä olen meloessa valmis aika moneen haasteeseen, mutta ukonilma saa minut miltei pois tolaltaan. Onneksi ihana mieheni tietää tämän ja osasi taas rauhoitella minua. Kertoi, että ukkonen oli vielä kovin kaukana vaaran tuolla puolen ja me olisimme taukopaikalla aivan tuota pikaa. 

Saavuimmekin juuri sopivasti Korkia-Mauran pohjoispuolella olevalle Jääluolalle kun vettä alkoi tippua ja ensimmäiset salamat leiskahtivat taivaalla. Mies asettui muina miehinä rannan laiturille, veti sadetakin hupun entistä tiukemmin kiinni ja otti eväät esiin. Oli kuulemma hyvä paikka katsella salamointia ja hienoja pilvimuodostelmia. Tämä oli minulle liikaa. Nappasin eväslaukun mieheltä ja menin puukatoksen alle syömään eväitä. Sadetta pidellessä kävimme myös Jääluolassa, jossa jääpeite oli osin sulanut. Myöhemmin kuulimme, että tämä tapahtui ensimmäisen kerran viime vuonna, siihen saakka jää on pitänyt kesät ja talvet. 


Mies nauttii ukonilmasta

Jatkoimme matkaa ukkosen  tauottua, sade sen sijaan jatkui. Tämän päivän määränmäähän, Nuoransuuselälle oli vain pieni matka ja perillä olimme liiankin nopeasti.  Emme halunneet nousta kajakeista rankimman sateen aikana. Niinpä mies sai kerrankin rauhassa kierrellä montaa eri saarta ympäri ja etsiä optimaalista leiripaikkaa. Päädyimme Jaarasaaren reunamalle, ei ehkä ihan optimaalinen paikka tuulen suunta huomioiden. Taivas kirkastui kuitenkin illan mittaan ja tuuli tyyntyi. Niinpä saimme nauttia jälleen kauniista maisemasta -  ja hyttysistä.


Viimeisen illan maisemaa

Perjantaina piti palata takaisin lähtöpisteeseen. Tavarat kasaan ja vesille, edessä olisi vain noin seitsemän kilometrin matka Ukonjärvelle. Matkalla taivas tummui taas ja saimme kunnon sateen niskaamme. Oikeastaan hyvä niin, tuntui sopivalta hetkeltä päättää tämä retki tähän. 


Tauolla jossakin Inarin saarella

Ukonjärven lomakylässä autonavaimet luovutettiin meille takaisin. Siirryimme lämpimiin ja kuiviin sisätiloihin ja laitoimme vuokramökin saunan lämpiämään. 

Viisi päivää ja neljä yötä antoi jonkunlaisen aavistuksen melomisesta Inarijärvellä. Paljon jäi vielä näkemättä ja kokematta, esimerkiksi melontaretki saaren pohjoisosiin olisi varmasti ollut kovin erilainen kokemus. Jos tänne vielä palaamme, taidamme meloa muovikajakeilla. Yhtä tyynen kelin kyllä tilaamme mukaamme. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

MELONTARETKI AHVENANMAALLE 2021