VIELÄ ON JÄÄTÄ JÄLJELLÄ
Viime viikolla sorsat saapuivat pienelle takapihan lammellemme, minä aloitin työmatkapöyräilyn ja pongasin ensimmäiset krookukset pihaltamme. Yhtä kevään merkkipaalua olin vielä vailla. Seurailin koko menneen viikon seuramme jäsenten viestejä Marjaniemen rannan jäätilanteesta ja muutama päivä sitten kuulin ilouutisen. Laiturista pääsee vesille ja jäät ovat kaikonneet Ramssinsalmesta!
Lauantaina keräsin kamppeet kasaan ja lähdin melomaan. Mutta sitä ennen ohjelmassa oli ilmoittautumisten vastaanottaminen kevään melontakursseille. Puolenpäivän aikaan Marjaniemen rannassa oli viitisenkymmentä innokasta jonottamassa kurssille pääsyä. Ensimmäiset olivat olleet paikalla jo ennen aamuyhdeksää varmistamassa paikkansa. Valitettavasti ihan kaikki eivät mahtuneet mukaan, mutta toivottavasti he pääsevät jotain muuta kautta mukaan melonnan ihmeelliseen maailmaan.
Ilmoittautumisten jälkeen ranta hiljeni ja oli aika lähteä kevään ensikierrokselle Sarvastonlahdelle. En mielelläni melo yksin ja erityisesti kevätvesillä se ei taida olla kovin suositeltavaakaan. Koska muita melojia ei ollut paikalla, valitsin miehen matkaseurakseni. Lisäksi päälläni oli kuivapuku ja kaulassa puhelin vesitiiviissä pussissa. Uskon läpäisseeni turvatarkastuksen näillä valmisteluilla.
Taivas oli harmaa, paksut pilvet roikkuivat matalla. Vesikin näytti harmaalta, niin myös tyhjät rannat ja talojen pihamaat. Ei näkynyt mitään, ei ketään. Niin samanlaista maisemaa koko kierroksen, ettei siitä ole oikeastaan mitään kerrottavaa.
Vartiosaaren rantamilla oli vielä joitain jäänkappaleita jäljellä kertoen siitä, että montakaan päivää tämä melominen ei ole ollut mahdollista. Ihan pakkohan minun oli työntyä kanoottini kanssa jäiden sekaan ja testata miten siellä voi meloa. No ei mitenkään.
Jos oli maisemat vähän tylsiä, oli olo sitäkin riemastuttavampi. Meri on auki ja minä saan olla täällä taas! Kuinka nautinkaan näistä vuodenaikojen vaihteluista. Ilman talven viimoja ei olisi tätä onnellista olotilaa siitä, että kesä tulee taas. Kaikki on edessä ja kaikki on mahdollista.
Viime viikolla sorsat saapuivat pienelle takapihan lammellemme, minä aloitin työmatkapöyräilyn ja pongasin ensimmäiset krookukset pihaltamme. Yhtä kevään merkkipaalua olin vielä vailla. Seurailin koko menneen viikon seuramme jäsenten viestejä Marjaniemen rannan jäätilanteesta ja muutama päivä sitten kuulin ilouutisen. Laiturista pääsee vesille ja jäät ovat kaikonneet Ramssinsalmesta!
Lauantaina keräsin kamppeet kasaan ja lähdin melomaan. Mutta sitä ennen ohjelmassa oli ilmoittautumisten vastaanottaminen kevään melontakursseille. Puolenpäivän aikaan Marjaniemen rannassa oli viitisenkymmentä innokasta jonottamassa kurssille pääsyä. Ensimmäiset olivat olleet paikalla jo ennen aamuyhdeksää varmistamassa paikkansa. Valitettavasti ihan kaikki eivät mahtuneet mukaan, mutta toivottavasti he pääsevät jotain muuta kautta mukaan melonnan ihmeelliseen maailmaan.
Ilmoittautumisten jälkeen ranta hiljeni ja oli aika lähteä kevään ensikierrokselle Sarvastonlahdelle. En mielelläni melo yksin ja erityisesti kevätvesillä se ei taida olla kovin suositeltavaakaan. Koska muita melojia ei ollut paikalla, valitsin miehen matkaseurakseni. Lisäksi päälläni oli kuivapuku ja kaulassa puhelin vesitiiviissä pussissa. Uskon läpäisseeni turvatarkastuksen näillä valmisteluilla.
Taivas oli harmaa, paksut pilvet roikkuivat matalla. Vesikin näytti harmaalta, niin myös tyhjät rannat ja talojen pihamaat. Ei näkynyt mitään, ei ketään. Niin samanlaista maisemaa koko kierroksen, ettei siitä ole oikeastaan mitään kerrottavaa.
Vartiosaaren rantamilla oli vielä joitain jäänkappaleita jäljellä kertoen siitä, että montakaan päivää tämä melominen ei ole ollut mahdollista. Ihan pakkohan minun oli työntyä kanoottini kanssa jäiden sekaan ja testata miten siellä voi meloa. No ei mitenkään.
Kommentit
Lähetä kommentti