LÄHIMATKAILUA MELOEN

MELONTARETKELLÄ SUVESSSA JA SATEESSA

 

Lauantai 13.6.2015

 

Tuulet, työt ja muut toimet ovat pitäneet minut tehokkaasti poissa mereltä  monta viikkoa. Eilen alkoi kesälomani ensimmäinen pätkä ja  tänään paistaa aurinko. Hyvä ajoitus kesän ensimmäiselle melontaretkelleni.

 

Viime viikolla kävin pokkarikaupassa ostamassa kirjan. Mitäpä olisi melontaretki ilman iltalukemista rantakivellä tai riippumatossa.  Tosin nyt on säätiedotusten mukaan  odotettavissa  lukuhetkiä teltassa ja makuupussin lämmössä.

Mieskin on tehnyt  omat retkivalmistelunsa hyvissä ajoin. Löysin hänet yhtenä iltana makaamasta kotisohvalla seuranaan kartta Helsingistä itään. Hän kertoi etsivänsä paikkaa, jossa ei ole koskaan käynyt. Siis sadan kilometrin säteellä Helsingistä. Kuulemma löysi sellaisen ja niin oli retkisuunnitelma tehty.

Vähän kiirus taitaa tulla, vaikka jo aamuseitsemältä heräsin paistamaan pullaa miehelle matkaevääksi.  Jospa ehtisi  kaiken muunkin tarpeeellisen ottaa mukaansa ja meloa  tänään  illansuussa vaikkapa Furuholmenille asti.

 

 Sunnuntai 14.6.2015

Pääsimme eilen  iltapäivästä matkaan. Melonta sujui leppoisasti  myötätuulessa Furulle. Teltta pystyyn, miehen paistamat lätyt suuhun ja sitten jo uupumus iski. Tästä on hyvä jatkaa alkanutta lomaa.

Vaan enpä arvannut mitä edessä oli. Sunnuntaiaamuun minut herätti sateen ropina. Ei hätää, ajattelin. Sääennusteiden mukaan sade kyllä loppuisi iltapäivästä.

Mies heräili vähän jälkeeni, kuunteli hetken sateen ropinaa ja kysyi, voisiko jostain tilata aamiaisen vuoteeseen. Sitä en luvannut, mutta  kömmin kuitenkin teltasta valmistelemaan meille jotain suuhunpantavaa. Täytyy myöntää, ettei kahvinkeitto ja voileipien teko kaatosateessa ole mikään mieltä kohottava kokemus. Siitä huolimatta olin tyytyväinen. Koko talven sitä on enemmän ja vähemmän odottanut pääsevänsä melomaan ja yöpymään meren saariin. Ja täällä vihdoinkin ollaan!

Puolen päivän jälkeen sade vähän heikkeni ja päätimme jatkaa matkaa. Suunnistimme kohti Emäsalon kärkeä.  Mies mutisi tässä vaiheessa, että huumorintaju alkaa olla koetuksella. Minä lupasin omani kestävän ainakin huomiseen.

Muita kulkijoita ei merellä näkynyt, joutsenia sitäkin enemmän. Ryhdyin aikani kuluksi niitä laskemaan, mutta päästyäni noin neljänkymmeneen yksilöön sekosin laskuissani. Lisää ilmaantui aina jostakin saarten koloista.

Siinä vaiheessa, kun sadetta oli jatkunut useita tunteja ja mies epähuomiossa eksynyt suunnitellulta reitiltä, en enää ollutkaan varma positiivisesta asenteestani. Kun tuuli nousi Emäsalon edustalla ja vettä pärskyi edestä, sivusta ja ylhäältä, minua ei enää naurattanut lainkaan. Väsymyskin taisi jo painaa.

Emäsalon takaa löytyi  oiva leiripaikka Norrholmenin pieneltä saarelta. Tämä veneilijöiden suosima paikka oli nyt aivan autio ja saimme märät tavaramme levitettyä suojaisaan keittiökatokseen. Hetken tuumailun jälkeen pystytimme myös teltan sinne.

 

Mies tiesi saarella olevan kallion kupeeseen rakennetun saunakyhäelmän. Epäluuloisesti kurkistin sen ovesta sisään. Ihme ja kumma, kiuas toimi ja sauna sekä pesuvesi lämpenivät kohtuullisessa ajassa.  Sain  jäseneni lämpimäksi tämän eriskummallisen saunan löylyissä.

Ilta ehti ja sade jatkui pienen tauon  jälkeen uudella voimalla. Tuuli käänsi suuntaa puhaltaen nyt suoraan keittokatokseen.Me ryhdyimme nukkumaan teltan suojassa, pipot päässä.



Maanantai 15.6.2015

 

Aamulla ei enää satanut, mutta kylmä oli edelleenkin. Puin ylleni neljä vaatekertaa ja villasormikkaat käteen. Vähemmällä varustuksella aamiaisesta ulkosalla en selviäisi.  Mies joi aamukahviansa ja teki uutta reittisuunnitelmaa. Alkuperäinen piti kuulemma unohtaa,  näillä tuulilla ja aikataululla se ei onnistuisi. Odotettavissa olisi voimakasta länsituulta. Me kiertäisimme Emäsalon pohjoispuolelta  ja palaisimme kohti länttä. Siihen oli minun tyytyminen.

Lähdimme matkaan auringon paistaessa ja hetken  erehdyin ajattelemaan, että nyt on oikeasti kesä.  Aurinko meni kuitenkin pian pilvien taakse, tuuli nousi odotetusti ja tuntui puskevan meitä vastaan Emäsalon molemmin puolin. Hetken saimme hengähtää kun suunnistimme Löparön pohjoispuolelta kohti Norrkullalandetia.  Tämä olisi jo minulle tälle päivää riittänyt, mutta vielä oli edessä Kalkkirannanselän ylitys entistä kovemmassa tyrkyssä.

Rantauduimme Norkulalandetiin, Sipoon kunnan virkistysalueelle. Paikka oli sopivasti tuulen suojassa. Tähän hetkeen asti en ollut juuri ympärilleni katsonut enkä maisemia ihaillut, puskenut vain eteenpäin. Nyt katsoin. Olimme hiekkaranalla, hiljaisuuden keskellä. Ihanan rauhallista ja kaunista.

Söimme illaliseksi  makoisaa mozzarellapastaa lihapyöryköiden ja pikkutomaattien kera. Miten hyvältä mitä ihmeellisinkin pöperö näissä olosuhteissa maistuu! Kotioloissa en moisia puolivalmisteita keittiööni huoli.

Kylmää oli edelleenkin. Nuotion lämmössä ja vatsa täynnä ruokaa tarkenin  kuitenkin hetkeksi synventyä uuteen kirjaani.

Tiistai 16.6.2015

Tänään ei kaikki ollutkaan toisin. Länsituulta, ja kovaa sellaista, oli edelleen luvassa. Matkaa kohti Marjaniemen kotisatamaa oli reilut kaksikymmentä kilometriä.

Alkumatkasta tuulet pyörivät suotuisasti saarten välissä ja Furuholmenille asti pääsimme ihmeen helposti.

Siitä eteenpäin melominen olikin täyttä työtä. Silti en kokenut  pääseväni kovassa vastatuulessa mihinkään. Ilmeisesti etenimme kuitenkin, koska jossain vaiheessa saavutimme Vuosaaren nokan ja saatoimme pitää tauon Uutelassa. Tuossa suojaisessa kohdassa ei voinut  millään uskoa, missä kelissä hetkeä aiemmin olimme ja miten kova vastatuuli  pitkin Kallahden rantaa meitä velä odotti. Meloa sain siis täysillä ihan loppuun asti.

Tällä kertaa ei toteutunut haaveeni leppoisasta kesäretkestä ja auringon lämmöstä. Kovin leppoisalta ei vaikuttanut tuo emostaan erkaantunut sorsanpoikanenkaan, joka tepsutteli Uutelan rantamutakossa.  Äitiemo häntä huuteli aikansa, mutta jatkoi sitten muun pesueen kanssa menoaan. Tarina ei kerro, kuinka tämän eksyneen poikasen lopulta kävi.