Miehen matkassa Norjaan

LOMAMATKALLA

Herään aamuauringon paahteeseen ja kurkistan teltan oviaukosta ulos. Järven suuri selkä edessäni on täysin tyyni, minä pulahdan  uimaan.  Nyt on kesä ja loma.

Sataa ja paistaa

Neljä päivää aikaisemmin olimme miehen kanssa lähteneet  matkaan Padasjoen laivasatamasta. Tarkoituksena oli tutustua meloen Päijänteen kansallispuistoon.  Aikaisemmasta käynnistäni Päijänteelle oli ehtinyt vierähtää vuosikymmen jos toinenkin. Enkä vielä silloin tiennyt melomisesta mitään. 

Matkalla Helsingistä satoi vettä  isompia ja pienempiä kuuroja. Tulevalle viikolle oli luvattu samaa tuttua tämän kesän säätä eli  lämpöä alle 20 astetta ja sadetta jokaiselle päivälle.  Perille päästyämme sade taukosi ja saimme pakattua  tavarat kuivina matkaan. Autolle löytyi laivasatamasta helposti parkkipaikka, meille kermaista kalakeittoa laivarannan kuppilasta.

Matkamme alkoi sivumyötäisessä tuulessa  kohti Kelventeen eteläkärkeä. Kahdentoista  kilometrin jälkeen mies bongasi Hinttolan hiekkarannan, jonne olimme suunnitelleet rantautuvamme ensimmäiseksi yöksi.  Ranta oli melkoisen täynnä veneitä, mutta onneksi kanootit mahtuvat melkein mihin vaan. Pystytimme teltan vauhdilla suuren sisävesialuksen viereen. Makupussit saatiin teltan ovesta  sisään ja sitten tulikin taas vettä.

Lähdimme ajankuluksemme kävelemään pitkin luontopolkua kohti Kyyranlahtea. Sinne asti emme päässeet, vaan vastaamme tuli  saaren keskellä oleva pieni  lampi.  Sade lakkasi vaihteeksi ja ilta-aurinko paistoi lämpimästi. Siis uimaan! Vesi oli lämmintä ja alkoi tuntua kesältä.

Kalkkisten kanavan kautta

Seuraava päivä valkeni tyynenä joten en keksinyt yhtään tekosyytä jättää aamu-uintia väliin. Sitten kahvinkeittoon, tavarat kasaan ja menoksi. Meidän kesäloma-aikataululla se tarkoittaa noin kolmea tuntia.

Tavoitteena oli suunnistaa Kelventeen pohjoispuolella olevaan Hietasaareen.  Mutta sitä ennen päätimme tehdä mutkan Kalkkisten kanavan suulle. Siellä rantauduimme vähän sivummalla olevalle laiturille. Jos tuota hökötystä nyt laituriksi saattoi kutsua, sillä harvoin näkee niin mädäntynyttä ja uppoamassa olevaa lautarakennelmaa. Taiteilimme itsemme sen kautta maihin ja istahdimme kanavan reunalle. Mies pohti kanavan tekniikkaa ja kanootille sopimattoman korkeaa laituria sen vieressä. Minä keskityin syömään eväitä.

Kalkkisten kanavalta palasimme Karinsalmen sillalle.  Mies puhui parin kilometrin matkan kahvista ja jäätelöstä, minä haaveilin jostain tuoreesta makeasta. Vesi kielellä rantauduime ja nousimme portaat ylös parkkipaikalle, jonka reunassa kioski on ollut iät ajat. Mikä pettymys, se olikin kiinni! Epäuskoisena tuijotimme suljettua luukkua. Laskeuduimme takaisin rantaan ja nautimme melkein jo mustuneet banaanit päiväkahvin sijaan.

Matka jatkui Käkisalmen sillan kautta kohti Hietasaarta.  Aurinko pastoi aina vaan ja pienen pieni tuulenvire oli noussut meitä virvoittamaan.  Mies löysi loppumatkasta muutaman hyvän näköisen telttapaikan, mutta minä pidin sitkeästi kiinni kansallispuiston säännöistä.  Me leiriytyisimme vain alueelle, jossa telttailu on sallittu. En minäkään tosin ihan ymmärrä, miksi niin moni saarenkolo on täällä valjastettu veneilijöitä varten, mutta yön tai kahden telttailu on täysi poissuljettu vaihtoehto.

Hietasaaren telttapaikka oli merkitty saaren lounaiseen nurkkaan. Ranta oli täälläkin täynnä veneitä, tuuli voimistui koko ajan ja rannalla oli kylmä. Siispä siirryimme niemenkärjen toiselle puolelle tuulensuojaan.  Sinne oli helppo rantautua ja sieltä löytyi helposti hyvä telttapaikka.

Linnuntietä kulkien päivämatkamme olisi ollut noin kymmenen  kilometriä. Nyt onnistuimme mutkittelemaan niin, että matkaa kertyi 31 kilometriä.

Mökkivierailulla

Seuraavana aamuna tuuli niin kovaa, että minä ihan huolestuin. Olimme menossa mökkivierailulle 10 kilometrin päähän. Matka ei päätä huimannut, mutta miten  miten selviäisimme Virmailanselällä  tällä kelillä? Mies rauhoitteli ja näytti kartasta miten kuljemme Virmailansaaren suojassa kohti määränpäätämme. Jäljelle jäisi  todennäköisesti vain muutaman kilometrin matka vähän kovemmassa kelissä.

Lähdimme matkaan iltapäivä puolella, pieni odottelukaan ei tuulta tyynnyttänyt. Ja hyvinhän se matka sujui kohti Iso-Ohjoa. Perillä meitä odotti savustetut ahvenet ja juuri kerätyt kanttarellit, mustikkapiirakka ja saunan löylyt. Mukavan seuran lisäksi. Kiitos, Outi, kun kutsuit meidät! Ja innostit tutustumaan Päijänteen kansallispuistoon.

Seuraavan yön vesisateesta en tiedä mitään, nukun tukevasti saunakamarissa  sopivan pehmeässä vuoteessa.  Aamulla minulle tarjoillaan viiden tähden aamiainen sisätiloissa. Kylläisenä kiitämme ja jatkamme matkaa.

Kuhmoisiin

On keskiviikkoaamu  ja  suunnistamme ensin Kuhmoisiin, ei vähiten siksi että sieltä löytyy ruokakauppa. Rantaudumme vuoden 2015 venesatamaksi valittuun Sahalahteen. Viihtyisä paikka. Kanootit saamme rantaan paikallisen paloaseman laiturin viereen nurmikolle. Satamasta on sopivan lyhyt matka Kuhmoisten keskustaan, josta käymme ostamassa täydennystä ruokakassiimme. 

Lähdemme taas matkaan ja yhtäkkiä olenkin ihan kartalla, missä kuljemme ja maisemat näyttävät tuttuakin tutummilta. Matkaamme eteenpäin ohi lapsuuden kesieni maisemia. Morsiusniemessä   mummini huvila ja rantasauna ovat edelleen entisellä paikallaan.

Autiolla saarella

Ennen matkaamme olin selvittänyt kansallispuiston alueella olevat telttapaikat ja Päijänteen virkistysalueyhdistyksen ylläpitämät virkistysalueet. Mutta olinkin tehnyt pohjatyöt vähän huolimattomasti. Tarkoituksena oli seuraavaksi yöpyä  Sarvisalon saaren luodolla. Löysimme paikan helposti, mutta ei sinne pystynyt mistään eikä mitenkään rantautumaan. Ihmettelin tilannetta ja tarkistin asian samantein netistä. Tämä olikin yhdistyksen saarista ainoa, joka oli luonnontilassa. 

 Mies huomasi tilaisuutensa tulleen, nyt ei tarvitsisi rantautua yhdenkään veneen viereen. Hän suunnisti vimmatulla vauhdilla eteenpäin tutkimaan lähitienoot. Eikä aikaakaan kun hän viittoili minulle jostain kilometrin päästä - tule tänne vain!  Kun muutakaan ei  ollut  tarjolla, suostuin rantautumaan  tyhjän näköiseen saareen.  Mies teki urotyön saadakseen kanootit ylös kivisestä ja risuisesta  rannasta. Ainoa mahdollinen telttapaikka tässä kivikossa oli muhkurainen  ja vino. Ei ollut nuotiopaikkaa eikä sopivaa kantoa istuttavaksi. Mutta näkymä Tehinselälle oli uskomattoman kaunis. Tilasin riippumaton  kallionreunalle ja ihastelin loppuillan tyyntä järvenpintaa.

Kohti Lammassaarta

Aamulla paistaa aurinko ja Tehinselkä on edelleen upean tyyni. Ei täältä raaskisi pois lähteä. Venytämme lähtöä tavallistakin pidemmän aamukahvihetken verran. Tänään palaamme kansallispuiston alueelle, määränpäänä Iso Lammasaari.

Laskemme kanootit veteen vasta puolilta päivin  ja jo muutaman kilometrin jälkeen  taivas repeää. Laitamme sadetakit puolihuolimattomasti yllemme ja jatkamme melomista. Olisi kannattanut olla huolellisempi. Kun saavumme runsaan kymmenen kilometrin jälkeen Kellosalmen sillalle olemme ihan litimärkiä. Päätämme rantautua vaatteiden vaihtoon. Näillä oudoilla seuduilla ei juuri hyviä taukopaikkoja löydy.  Sillan kupeessa on joku  ruokapaikka ja sen takana pitkä hiekkaranta. Uskaltaudumme  tuon rannan reunamalla olevalle laiturille, vaikka paikan yleisestä käytöstä emme ole kovinkaan varmoja.

Miehellä on tässä vaiheessa vielä yksi  nurkka housuista kuivana, mutta ei kauaa. Hän nousee kanootista, kaivaa esiin kuivat vaatteet ja pyllähtää sitten märällä laiturilla. Kastelee tietysti myös kädessä olevan  kuivan vaattekerran. Tiedän, ei saisi nauraa.

Kohta rantaan ilmestyy maanomistaja, joka ystävällisesti kyselee, josko olemme pian valmiita jatkamaan matkaa. Me olemme ja katoamme vesisateeseen.

Illansuussa löydämme suunnitellun  leiripaikan, mutta ennen rantautumista melomme vielä lenkin Haukkasalon ympäri. Onhan nuo kuulut kalliomaalaukset nähtävä.

Nälkäisinä ja vähän jo uupuneina rantaudumme Iso-Lammassaareen. Paikka on telttailijoille sallittu ja ihan tyhjä. Sade on tauonnut, mutta mustat pilvet pyörivät uhkaavasti ympärillämme. Laitamme tavarat laavun suojaan ja etsimme sopivan telttapaikan. Tämä saari on varsinainen löytö tällä matkalla.

Takaisin kotiin

 Perjantaina on jäljellä muutaman kilometrin matka lähtöpisteeseemme Padasjoelle. Takana on  kuusi päivää ja viisi yötä retkeilyä meille uusissa melontamaisemissa. Jonkinlainen yllätys oli se, kuinka hankalaa oli löytää kanooteille sopivia rantautumispaikkoja. Rannat olivat pääsääntöisesti kovin kivikkosia tai kaislikon peitossa.

Jos sopivaa rantaa ei aina meinannut löytyä, saimme matkaamme kuitenkin hivelevän kauniita maisemia,tyyniä järvenselkiä ja hiljaisuutta.

Toiveemme  aikatauluttomasta elämästä ja kohtuullisista päivämatkoista toteutui ja säät suosivat meitä yli kaikkien odotusten.