VIHDOINKIN TYYNTÄ


Poljen  pyörällä kohti kotia. On perjantai-iltapäivä ja pää vielä täynnä viikon töistä. Vähitellen, kun kilometrit taittuu, ajatus tulevasta viikonlopusta alkaa iskostua  tajuntaani. Nyt paistaa aurinko eikä tuule paljonkaan. Siitä  se ajatus lähtee - minä lähden melomaan.
 
Saavumme miehen kanssa miltei samalla kellonlyömällä kotiovelle. Tervehdin häntä kysymällä kiinnostaisi iltalenkki melomalla. Kyllä häntä kiinnostaa.
 
Pääsemme matkaan ilta kuuden jälkeen. Meri on sen verran  tyyni että valitsemme reitiksemme Villingin kierroksen.
 
Hengitän syvään  ja ihailen ympärillä olevaa. Ilta-auringon kajo, pienesti liplattavat laineet, meren tuoksu ja tumma sini. Tällaisena hetkenä minä keskityn huonosti melomiseen, katselen vain ihastuksissani ympärilleni.
 
Kun pääsemme Villigin taakse ei vauhtini parane lainkaan. Aavan meren tällä puolen näen kauas ja taivaan valo on sanoinkuvaamattoman kaunis. Mieli tyhjenee menneen viikon haasteista.
 
Jossain vaiheessa mies hienovaraisesti vihjaisee että vauhtini voisi olla vähän kovempi.  Minun mielestäni ei voi eikä tarvitse olla. Mies näyttää kuitenkin niin  kärsivältä ja valittaa olevansa ihan puutunut joten annan periksi ja lisään vähän vauhtia.
 
Päästyämme Ramssinsalmeen takaisin on meri ihan peilityyni. Tällaista ihmettä en ole vielä tänä kesänä päässyt kokemaan.

 

Vajarannassa meitä odottaa suuri joukko valkoposkihanhia. Ovat vallanneet rantanurmikon ja portaikon, osa niistä ilmeisesti jonottaa ulkohuussiin. Ei kiva, mutta minkäs teet. Meteliä pitäen väistyvät kuitenkin sen verran, että saamme kanootit takaisin paikoilleen.

Minä lähden kotiin tyytyväisenä tästä ihanasta viikonlopun aloituksesta.
 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

MELONTARETKI AHVENANMAALLE 2021