AURINKOA JA SALAMOINTIA
- Olette ilmeisesti lähdössä aika pitkälle tuon tavaramäärän kanssa?
- Ihan vain viikonloppuretkelle Sipooseen päin.
- Miksi te menette kaksikolla?
- No, kun pitää olla sunnuntaiksi takaisin. Jos vaikka sattuu kohdalle isompikin myrsky ja suuret laineet, niin pääsen helpommin takaisin miehen kanssa kaksistaan.
- Tuohan on kuin parisuhdekurssille lähtisi.
- Niinpä, sanoi mies tähän väliin painokkaasti. Ja lisäsi, että tähän on jo tottunut.
Tämän vajarannassa käydyn keskustelun saattelemana lähdimme matkaan perjantaina illansuussa. Iltakahdeksalta, yhden tauon ja noin kahdenkymmenen kilometrin jälkeen rantauduimme pikkuiselle saarelle. Niin pienelle, etten kartasta sille nimeä löytänyt. Se sijaitsi Bergholmen-nimisen saaren kyljessä. Paikka oli mitä mainioin retkisaari - sinne oli helppo rantautua ja oiva telttapaikka löytyi helposti. Ilta oli varmaan yksi kesän kauneimmista, nautimme iltapalan kalliolla auringon lämmössä.
Olin ostanut mukaamme yhden pahvitölkillisen viiniä ja kaadoin siitä lasilliset molemmille. Samassa huomasin tölkin kostuneen kanootissa nin, että korkki irtosi kokonaan. Koko litraa ei jaksettu juoda, mutta ei hätiä. Uhrasin toisen mukana olleen termospullon ja kaadoin viinin siihen odottamaan seuraavaa iltaa.
Kesä jatkui lauantaiaamunakin. Aamun aloitin tavalliseen tapaan menemällä uimaan, sen jälkeen viipyilin vielä auringonpaisteessa rantakivellä. Mieskin oli herännyt, mennyt uimaan ja löytänyt oman kivenkolonsa jostakin. Jossakin vaiheessa kumpikin havahtui siihen, että kuvitteli tuntevansa nenässään kahvin tuoksun ja oletti toisen valmistaneen leirikeittiössä herkullisen aamiaisen. Siinä sitten kumpikin loi ärtyneitä katseita toisiinsa ja parisuhde oli hetken aikaa ei niin mukavassa tilassa. Aamukahvi saatiin kuitenkin keitettyä ja pääsimme yhdessä jatkamaan matkaa.
Suuntasimme kohti Pirttisaarta. Saari on täynnä kauniita ja idyllisiä mökkejä, joita on kiva ihastella ohi meloessa. Saaren eteläpäässä on myös yleinen virkitysalue, jonne rantauduimme tauolle. Sitten viime käyntini sinne on rakennettu grillikatos ja paikkoja on siistitty mukavasti.
Nälkä ei ollut vielä hirmuinen, mutta päätimme kuitenkin nautiskella pari voileipää ja aamulla mukaan keittämämme teen. Kannoimme eväskassin saaren toiseen päähän kauniin merinäkymän eteen ja minä kaadoin meille mukilliset höyryävää teetä. Paitsi ettei höyrynnyt ja mies totesi juoman olevan viiniä. Olin siis ottanut kanootista mukaan väärän termarin! Vastuullisena matkanjohtajana mies kaatoi viinit takaisin termospulloon iltaa odottamaan ja niinpä nautimme eväsleipämme kuivin suin.
Matka jatkui kohti Kaunissaarta. Olen käynyt tuossa saaressa ainaostaan kerran aikaisemmin, nyt oli hyvä hetki poiketa siellä uudestaan katsomassa maailman menoa. Ei se itse asiassa kovin puoleensavetävältä tuntunut. Kun olimme yöpyneet autiolla saarella ja pysähtyneet Pirttisaaren rauhaisessa tunnelmassa, tuntui tämän paikan meno aivan liian villiltä. Vierasvenesatamaan oli kiinnittyneenä veneitä kylkikylkeen, ihmisiä oli paljon joka puolella. Me suunnistimme kohti saaren ravintolaa keittoa syömään. Keitto oli hyvää (ehkä vähän liian suolaista) ja palvelu ystävällistä. Terassilla meno oli varsin railakasta ja kovaäänistä. Siellä oli useampiakin seurueita, joiden jäsenistä en toivonut kenenkään astuvan veneen rattiin sinä päivänä -eikä mieluusti seuraavanakaan.
Tässä vaiheessa huomasimme päivän olevan jo pitkällä ja sääennusteet lupasivat lisääntyvää tuulta ja illasta alkaen sadetta. Päätimme hylätä alkuperäisen ajatuksen jatkaa Eestiluodolle, sen sijaan lähdimme etsimään rantautumispaikkaa Tallholmenista. Tuuli puhalsi sen verran kovin etelän-koillisen suunnasta , että vaihtoehtoja ei ollut paljonkaan. Tyynemmällä puolella saarta oli kovin kivikkoista, joten oikeastaan ainoa mahdollisuus oli rantautua saaren ainoan (vuokra)mökin edustalle. Telttapaikkoja tuolla puolella saarta ei myöskään kovin helposti löydy. Onneksemme mökillä ei juuri tänä iltana ollut ketään vuokralaista, joten emme häirinneet mitään emmekä ketään asettuessamme talon pihapiiriin.
Taivas pimeni iltaa kohti uhkaavasti ja iltakymmenen aikaan räjähti salama ensimmäisen kerran saaren yllä. Olin aikeissa mennä nukkumaan ja kyselin mieheltä huolestuneena, että josko salama iskee telttaamme. Ei se kuulemma ollut mitenkään mahdollista, sen sijaan joku puu voi kaatua, noin niinkuin teoriassa, teltan päälle. No hyvä, eihän tässä sitten mitään hätää, ajattelin ja kävin nukkumaan ukkosen jylistessä.
Kaipa tässä parisuhteessa on luottamus kohdillaan, minä nukuin tuon vastauksen turvin ihanan makeasti aamuun asti. Herätessä ei ukkosesta ollut enää tietoakaan, mutta saunapolun varrella, noin 50 metrin päässä teltastamme, oli yksi kaatunut pieni puu!
Pakkailimme ihmeen kuivana säilyneet tavarammme ja lähdimme kotimatkalle. Sateen uhka oli taas ilmeinen, joten päätimme suunnistaa ilman koukkauksia tai pysähdyksiä suoraan vajarantaan. Kun saimme purettua tavarat kanootista alkoi sadella hiljalleen. Kun pääsimme kotipihalle, tuli vettä jo reippaasti. Loistavat ajoitus!
- Olette ilmeisesti lähdössä aika pitkälle tuon tavaramäärän kanssa?
- Ihan vain viikonloppuretkelle Sipooseen päin.
- Miksi te menette kaksikolla?
- No, kun pitää olla sunnuntaiksi takaisin. Jos vaikka sattuu kohdalle isompikin myrsky ja suuret laineet, niin pääsen helpommin takaisin miehen kanssa kaksistaan.
- Tuohan on kuin parisuhdekurssille lähtisi.
- Niinpä, sanoi mies tähän väliin painokkaasti. Ja lisäsi, että tähän on jo tottunut.
Tämän vajarannassa käydyn keskustelun saattelemana lähdimme matkaan perjantaina illansuussa. Iltakahdeksalta, yhden tauon ja noin kahdenkymmenen kilometrin jälkeen rantauduimme pikkuiselle saarelle. Niin pienelle, etten kartasta sille nimeä löytänyt. Se sijaitsi Bergholmen-nimisen saaren kyljessä. Paikka oli mitä mainioin retkisaari - sinne oli helppo rantautua ja oiva telttapaikka löytyi helposti. Ilta oli varmaan yksi kesän kauneimmista, nautimme iltapalan kalliolla auringon lämmössä. 
Kesä jatkui lauantaiaamunakin. Aamun aloitin tavalliseen tapaan menemällä uimaan, sen jälkeen viipyilin vielä auringonpaisteessa rantakivellä. Mieskin oli herännyt, mennyt uimaan ja löytänyt oman kivenkolonsa jostakin. Jossakin vaiheessa kumpikin havahtui siihen, että kuvitteli tuntevansa nenässään kahvin tuoksun ja oletti toisen valmistaneen leirikeittiössä herkullisen aamiaisen. Siinä sitten kumpikin loi ärtyneitä katseita toisiinsa ja parisuhde oli hetken aikaa ei niin mukavassa tilassa. Aamukahvi saatiin kuitenkin keitettyä ja pääsimme yhdessä jatkamaan matkaa.
Suuntasimme kohti Pirttisaarta. Saari on täynnä kauniita ja idyllisiä mökkejä, joita on kiva ihastella ohi meloessa. Saaren eteläpäässä on myös yleinen virkitysalue, jonne rantauduimme tauolle. Sitten viime käyntini sinne on rakennettu grillikatos ja paikkoja on siistitty mukavasti.
Nälkä ei ollut vielä hirmuinen, mutta päätimme kuitenkin nautiskella pari voileipää ja aamulla mukaan keittämämme teen. Kannoimme eväskassin saaren toiseen päähän kauniin merinäkymän eteen ja minä kaadoin meille mukilliset höyryävää teetä. Paitsi ettei höyrynnyt ja mies totesi juoman olevan viiniä. Olin siis ottanut kanootista mukaan väärän termarin! Vastuullisena matkanjohtajana mies kaatoi viinit takaisin termospulloon iltaa odottamaan ja niinpä nautimme eväsleipämme kuivin suin.
Matka jatkui kohti Kaunissaarta. Olen käynyt tuossa saaressa ainaostaan kerran aikaisemmin, nyt oli hyvä hetki poiketa siellä uudestaan katsomassa maailman menoa. Ei se itse asiassa kovin puoleensavetävältä tuntunut. Kun olimme yöpyneet autiolla saarella ja pysähtyneet Pirttisaaren rauhaisessa tunnelmassa, tuntui tämän paikan meno aivan liian villiltä. Vierasvenesatamaan oli kiinnittyneenä veneitä kylkikylkeen, ihmisiä oli paljon joka puolella. Me suunnistimme kohti saaren ravintolaa keittoa syömään. Keitto oli hyvää (ehkä vähän liian suolaista) ja palvelu ystävällistä. Terassilla meno oli varsin railakasta ja kovaäänistä. Siellä oli useampiakin seurueita, joiden jäsenistä en toivonut kenenkään astuvan veneen rattiin sinä päivänä -eikä mieluusti seuraavanakaan.
Taivas pimeni iltaa kohti uhkaavasti ja iltakymmenen aikaan räjähti salama ensimmäisen kerran saaren yllä. Olin aikeissa mennä nukkumaan ja kyselin mieheltä huolestuneena, että josko salama iskee telttaamme. Ei se kuulemma ollut mitenkään mahdollista, sen sijaan joku puu voi kaatua, noin niinkuin teoriassa, teltan päälle. No hyvä, eihän tässä sitten mitään hätää, ajattelin ja kävin nukkumaan ukkosen jylistessä.
Kaipa tässä parisuhteessa on luottamus kohdillaan, minä nukuin tuon vastauksen turvin ihanan makeasti aamuun asti. Herätessä ei ukkosesta ollut enää tietoakaan, mutta saunapolun varrella, noin 50 metrin päässä teltastamme, oli yksi kaatunut pieni puu!
Pakkailimme ihmeen kuivana säilyneet tavarammme ja lähdimme kotimatkalle. Sateen uhka oli taas ilmeinen, joten päätimme suunnistaa ilman koukkauksia tai pysähdyksiä suoraan vajarantaan. Kun saimme purettua tavarat kanootista alkoi sadella hiljalleen. Kun pääsimme kotipihalle, tuli vettä jo reippaasti. Loistavat ajoitus!
Kommentit
Lähetä kommentti