MELONTARETKI AHVENANMAALLE 2021

HEINÄKUINEN RETKI SAIMAALLE

Ilta Syväsalmen retkisatamassa

Elettiin vielä toukokuuta, kun meriä melova mieheni ehdotti kesän retkikohteeksemme Saimaata. Tarkistin vielä, että hän todellakin haluaa lähteä järvimaisemiin. Näin oli ja niinpä alueen kartat laitetttiin tilaukseen. Niiden saavuttua piirsin karttoihin reittisuunnnitelman. Matkamme kulkisi norppareittiä Koloveden kansallispuistosta etelän kautta Linnansaaren kansallispuistoon ja pohjoisen kautta takaisin. 

Maanantai 18.7.2016

Ensimmäisen lomapäivän aamu koitti ja lähdimme Helsingistä matkaan.Puolen päivän aikaan hiljensimme hetkeksi vauhtia Heinävedellä. Kävimme hankkimassa puuttuvat osat eväistämme ennen melontaretken alkua.  Kaupan parkkipaikalla ystävällinen vanha herra näki kanoottimme auton katolla ja kysyi mihin olemme soutamassa!? Kerroin mihin ja hän toivotti kovin ystävällisesti hyvää souturetkeä ja kesää. En hennonnut korjata termejä kohdalleen.

Kirkkorannassa oli kaikki mietitty kanootteja varten.

Muutaman kymmenen kilometrin ja yhden harhaisen mutkan jälkeen löysimme perille Kirkkorantaan. Kanootin pakkaus sujui leikiten sille erikseen varatulla paikalla ja autollekin löytyi helposti parkkipaikka.

Sitten matkaan. Järvi oli tyyni, jylhät maisemat ottivat meidät vastaan. Taivaan sini ja pilvenvalkea väreilivät vuorotellen pitkin järven pintaa. Oli kuin satumaahan olisi tullut!

Mahtavat kalliot, pystysuorat seinät

Neljänsadan kilometrin automatkan jälkeen kymmenen kilometrin melontamatka tuntui ihan sopivalta valinnalta tälle päivälle.  Sillä taktiikalla pääsi Syväsalmen retkisatamaan, jonne Rantauduimme illansuussa. Teltan laitoimme pystyyn sille varatulle puiselle pohjalle. Syvässälmen retkisatama on pienellä saarella, jolla telttapaikkoja on kovin  rajoitetusti. Illan mittaan saareen saapui  melojia toinen toisensa jälkeen. Ihmeesti he saivat telttansa johonkin koloon mahtumaan ja leiri hiljeni ennen puoltayötä.

Illallinen odottaa

Tiistai 19.7.2016

Aamu valkeni aurinkoisena, mutta tuuli oli noussut yön aikana. Ei mitenkään pahalta vaikuttanut, enimmäkseen häiritsi miehen aaamiaista. Hän kun on tarkka siitä, että eväät nautitaan optimaalisessa paikassa - tuulelta suojassa ja varjoja välttäen. Mahtoiko johtua huonosta aamukahvipaikasta kun mies hämmästytti minut pakkaamalla kanootit niin ripeästi  että olimme vesillä jo reilusti ennen puolta päivää.

Jossakin Ruokosalon kapeikossa

Matka Kolovedeltä eteenpäin kohti Linnansaarta oli varsinainen labyrinttireitti.  Muutaman kerran jännitimme mitä edessä oli. Pääsemmekö kapeikosta läpi vai joudummeko kantohommiin. Ei jouduttu, vesi oli tällä kertaa sen verran  korkealla. Tarkkana sai toki monessa kohtaa olla, jotta kivet eivät olisi raapineet kanootin pohjaa. 

Hoikansaareen voi rantautua näin

Taukoa pidimme Hoikansaaressa uiden ja päiväteetä nauttien. Illaksi tähtäsimme kohti Pikku-Nainen-nimistä saarta. Olin lukenut jostain, että tuolle saarelle voisi leirin pystyttää. Mutta kuinkas kävikään. Saarella oli useita mökkejä ja rannat olivat kovin kaislikkoisia ja huonoja rantautua. 

Taas kävi niinkuin usein ennenkin. Jatkoimme matkaa jo vähän väsyneenä ja kinasimme miehen kanssa siitä mikä voisi olla riittävän hyvä saari yöpymiseen. Ja sitten aikamme kierrettyämme se tuli vastaamme. Nauvunsaaren koillispuolella oli pieni saari, jolle kartasta ei löytynyt nimeä. Mutta sieltä löytyi kohta, josta oli  helppo nousta rantaan  ja jossa kanootit sai hyvin purettua. Teltta pystytettiin vain ihan piukkuisen kaltevalle paikalle. Tämä saarihan oli ihan helmi! 

Keskiviikko 20.7.2016

Kyllä tässä telttaretkeilyssä on  jotain kummaa taikaa. Minä, väliin kovin huonouninen ihminen, vetäisin vaivatta kymmenen tunnin sikeät unet. Eikä näyttänyt tuottavan miehellekkään mitään vaikeuksia.

Satumainen retki jatkui aamusta. Kävin aamu-uinnilla kuikan huudon säestämänä ja aamukahvia join tuon linnun uiskentelua seuraten. Taivas oli pilvessä, mutta lämpöä riitti. 

Melominen on kyvyttä hommaa.

Tämän päivän ensimmäisenä tavoitteena oli löytää ruokakauppa. Se kävikin kätevästi, kun meloimme viisitoista kilometriä kovassa myötätuulessa. Pysähdyspaikkamme Oravin kylä oli mitä mainioin. Sinne saattoi jättää roskapussin, täyttää vesisäiliöt, syödä erinomaista paikallista kalaa ja täydentää kyläkaupasta ruokavarastoja.

Ruukinrannan ravintolassa oli tarjolla erinomaista kuhaa.

Olin ehdottanut miehelle varovasti aiemmin aamulla, että leiriytyisimme tänään Sammakkoniemen leirintäalueelle, joka sijaitsi  Linnasaaressa kansallispuiston alueella. Miehen maailmaan eivät melonta ja leirintäalue kuulu lähtökohtaisesti samaan pakettiin. Mutta hämmästyksekseni hän suostui ehdotukseen mukisematta ja maksoipa vielä telttamaksunkin 7 euroa/yö. Ja siinä vaiheessa kun vettä alkoi satamaan ja pääsimme keittokatoksen suojiin iltapalalle, taisi mies olla varsin tyytyväinen valintaani.

Seuraavaa yötä en sitten nukkunutkaan kovin makeasti vaikka teltassa oltiin edelleen. Ukkonen iski voimakkaana aamuyöstä. Tuota ryskettä ja salamointia kesti muutaman tunnin ja minä olin aivan kauhuissani. Teltta pystytettynä aavalle nurmikolle ja tarppi sidottuna yksinäiseen puuhun. Mietin tosissani mahdollisuutta siirtää teltta vaikkapa leirialueen infopisteen katoksen alle. En sanonut ehdotustani  ääneen, ei olisi mennyt läpi kuitenkaan.

Torstai 21.7.2016

Istun saunan kuistilla ja katselen järvelle. Olemme saunoneet, tukka pesty ja kaikki siis hyvin. Onnistuimme saamaan saunavuoron tälle illalle ja tämä oli yksi syy miksi jäimme Sammakkoniemen leirintäalueelle vielä toiseksikin yöksi. Aamulla sateen lakattua kiersimme retkipolun ja kävimme saaren toisessa päässä olevalla näköalapaikalla. Mukavaa vaihtelua tuo polkua pitkin kapuaminen ylös ja alas muutaman päivän kanootissa istumisen jälkeen. Ainoa miinus olivat hyttysparvet, jotka kävivät sankoin joukoin kimppuumme. Hyttyskarkotteet olimme tietysti jättäneet telttaan. 

Tälle päivälle melontakilometrejä kertyi kokonaista nolla! Mutta aikaa jäikin sitten saunan lisäksi lättyjen paistamiseen ja riippukeinussa lueskeluun. .Illan päätteeksi istuimme vielä tovin nuotiolla vaihtaen melontakokemuksia muiden melojien kanssa.

Lomalla on hyvä rentoutua kirjaa lukien.

Lättyjä, vaniljakastiketta ja hilloa, kyllä maistuu!

Perjantai 22.7.2016

Kaksi yötä samassa paikassa teki tehtävänsä. Olipa ihan riemullista pakata tavarat kasaan ja lähteä taas matkaan. Tavoitteena oli Mykkyrän saari, jonne matkaa Sammakkoniemestä oli vain vajaat kymmenen kilometriä. Se ei tuntunut riittävän pitkältä matkalta edellisen päivän seisahduksen jälkeen ja niinpä päätimme matkata sinne vähän kierrellen ja kaarrellen.  Ja kyllä kannatti. Puikkelehdimme  kymmenien saarien välistä ja meloimme kalliokielekkeiden vierestä. Mieleen jäi erityisesti Tiheisen saaren kallioseinämät, joiden edessä innostuimme huutelemaan ja ottamaan upeita kaikuja vastaan.

Kansallispuiston kallioita

Koko päivän oli taivas täysin pilvessä ja järvi tyyntynyt eilisestä. Tunnelma oli miltei aavemainen, ketään ei näkynyt ja kaikkialla oli aivan hiljaista. Tästä ei voi olla pitämättä.

Taukoa pidimme Paavalinsaaren retkisatamassa. Siellä tapasimme ystävällisen sveitsiläisen seurueen, joka halusi tarjota meille kahvit ja oman maansa suklaata. He jatkoivat kanooteilla omaa reittiänsä  ja me kajakeilla uusia saaria bongaten.

Paavalinsaareen olisi mahtunut enemmänkin kulkupelejä.

Illansuussa katsastimme vielä kaksi retkisatamaa, Hirvisaaren ja Kivisaaren, Mukavilta paikoilta vaikuttivat molemmat, mutta voiton vei kuitenkin Mykkyrän saari, joka osoittautui ennakkokehujen arvoiseksi. Ihana hiekkaranta ja hyviä telttapakkoja useita. Tosin ilman ennakkotietoa emme ehkä olisi tuostakaan saaresta keksineet leiripaikkaa etsiä. Se oli nimensä mukaisesti pieni myhkyrä, jossa kalliot kohosivat äkkijyrkästi lukuunottamatta pientä lahdelmaa, minne retkisatama oli rakennettu. 

Mykkyrän retkisatama

Kiipesimme illan päätteeksi kalliolle. Ihana paikka auringonlaskun katseluun. Paitsi ettei aurinko paistanut. Mutta vadelmia löysimme kallionkolon kätköistä.

Lauantai 23.7.2016

Tänään  piti selvitä ajoissa ylös ja ulos teltasta. Se onnistui kohtalaisen helposti vaikka kello oli vasta aamukahdeksan. Matkaa Tappuvirran kyläkauppaan  oli vajaat kymmenen kilometriä, mutta huhut kertoivat kaupan olevan auki vain rajoitetun ajan, josko viikonloppuna ollenkaan. Siispä ripeästi matkaan, mikä meidän aikatauluilla tarkoitti kuitenkin  reilusti yli kahta tuntia.- Vaikka leipä loppuisi, minä juon aamukahvin lomalla rauhassa.

Tuppuvirran lossi kulki tauotta lauantaipäivänä

Meloimme Tappuvirran lossille ja siitä kävelimme noin puolen kilometrin taipaleen kauppaan. Matkalla huomasimme, että ihan lähelle olisi päässyt kajakilla.Mistä sitä olisi arvannut, että kyläkaupalla on oma laiturikin. Kauppa oli onneksi auki ja kaikki tarvittava löytyi. 

Kyläkauapn yhteydessä ei ollut enää pubia toiminnassa, muuten tunnelma oli kuin jostain menneestä.

Matka norppareittiä seuraten olisi jatkunut hyvää vauhtia takaisin Kolovedelle. Emme vielä halunneet päätyä sinne asti vaan suunnistimme kohti Koivusaarenselkää ja sen saaria kiertelemään. Järvi oli päivän edetessä tyyntynyt entisestään, jolloin kaikki pilvet, metsät, rannankivet ja kaislikot heijastuivat järveen. Yhtäkkiä maisemaa katsoessani huomasin, että kanootissa ei tahdo pysyä pystyssä!  Maisema oli edessäni ihan väärinpäin ja sain tosissani keskittyä,että pysyn itse oikeinpäin. Tälle ilmiölle on varmaan olemassa joku selitys?

Kaunista ja tyyntä, mutta minua keikuttaa

Minä keskityin katsomaan taivaalle etten putoaisi kyydistä  ja mies katsasteli sillä aikaa sopivia telttapaikkoja. Olimme nyt kansallispuiston ulkopuolella ja leiriytyminen oli periaatteessa mahdollista minne vain noista kymmenistä saarista. Montakaan sellaista paikkaa, mihin olisi helposti päässyt rantautumaan, ei miehen silmiin sattunut. Niinpä  koukkasimme vieläkin vähän sivummalle reitistämme ja meloimme saareen, jossa olimme olleet retkemme toisen yön. Saarella ei edelleenkään ollut nimeä kartalla.  Mutta taas se oli oiva paikka leiriytymiseen, varsinkin kun rantautuessamme pilvet vihdoin hajosivat ja aurinko alkoi porottamaan iltakuuden aikaan. Illallista nautimme  kalliolla auringonlaskun aikaan. Mitä muuta lomalta voi odottaa.

Taas on pakko kuvata yksi ihana auringonlasku

Sunnuntai 24.7.2016

Aurinko ja hiekkaranta, parasta Suomen kesässä

Pyylintien vanha silta. Minua keinuttaa taas.

Taivas on pilvessä herätessämme mutta ei haittaa laisinkaan. Lämpöä riittää sitäkin enemmän ja maisemat ovat niin huikeat että niitä voisi jäädä ihailemaan tähän paikkaan päiväkausiksi. Siitä huolimatta pakkaamme tavarat pienessä tihkusateessa ja jatkamme matkaa. Kauaa ei tarvitse meloa kun aurinko tulee esiin pilvien takaa ja taidamme viettää kesän tähän asti kuuminta hellepäivää. Ja kuin tilauksesta törmäämme Sompasaaren rannalla olevaan hiekkarantaan, joka kutsuu evästauolle ja uimaan. Vähän minua mietityttää muutaman sadan metrin päässä olevat mökkiläiset ja talon pihalta kuuluva koiranhaukunta. Mies suhtautuu tapansa mukaan asiaan rauhallisesti. Olemme kaukana pihapiiristä emmekä kenellekään häiriöksi, muistuttaa hän. 

Uimatauon jälkeen suunnistamme kohti Säynämön leirikeskusta. Paikka on kovin hiljainen, mutta ystävällinen isäntä lupaa keittää meille kahvit ja sulattaa pullat. Kiitos, kyllä maistuu.  Saunakin olisi meille lämmitetty, mutta päätämme kuitenkin jatkaa matkaa.

Olemme yrittäneet, kuten niin monet muutkin retkeilijät, bongata edes yhden norpan tällä matkallamme. Mutta ei ole kohdalle sattunut, vaikka kuinka olemme etsiskelleet. Tänään sentään onnistun näkemään  majavan. Se uiskentelee ensin kanoottini edessä ja  luikahtaa sitten kallionkoloon. Samantein sen pää kurkkaa toisesta ja sitten kolmannestakin aukosta. Mies tulee jossain kaukana perässä, koska on pysähtynyt  kuvaamaan lumpeenkukkia ja nyt jää majava häneltä näkemättä. Ja minulta majava kuvaamatta.

Miehen ikuistama lumpeenkukka

Saavumme takaisin  Koloveden maisemiin  ja melomme Pitkäsaaren retkisatamaan. Saaren toinen leiripaikka on kohtuullisen täynnä, mutta saaren länsipäässä on hyvin tilaa. Mikä ihana paikka, tänne kelpaa leiriytyä retkemme viimeiseksi illaksi. Ja aurinko on taas ilmestynyt maisemiin. 

Upea ilta jälleen

Maanantai 25.7.2016

Herään aamuseitsemän aikaan  ja yritän vielä päästä uneen takaisin. Olen valveen ja unen rajamailla kun havahdun siihen, että joku lähestyy määrätietoisesti telttaamme. Ennen kuin ehdin ajatella mitään, parkaisen säikähdyksestä. Siinä sitten mieskin herää kesken unien huutooni ja ihmettelee mistä on kyse. No siitä, että lintu lensi telttaamme, mutta hyttysverkon ansiosta ei ihan sisälle asti. Ei siis ollut norppa eikä saaren toisessa päässä majaileva melontaseurue. Miten voi pienenpieni lintu saada aikaiseksi noin valtavan rapinan ja metelin!

Tämä aamu on helteisen aurinkoinen ja lämmin. Niinpä viipyilemme aamu-uinnilla pitkän tovin ennenkuin pakkaamme ja lähdemme viimeiselle melontaosuudelle.

Kirkkoranta on noin kymmenen kilometrin päässä mutta sitä ennen käymme katsastamassa pari kalliomaalausta. Toinen on Vierunvuoren kallionmaalaus noin kilometri pohjoiseen Pitkäsaaresta. Jos rehellisiä ollaan, minä en erota kalliosta mitään maalusta. Sen sijaan kuulostelen jossain kauempana jylisevää ukkosta ja hoputan miestä taideteoksen edestä jatkamaan matkaa.

Missä ne maalukset ovat?

Ukkonen pysyttelee loppumatkan kuuloetäisyydellä, ilma on lämmin ja painostava ja viimeiset kilometrit tuntuvat todella pitkiltä. Parin tunnin melonnan jälkeen saavumme Ukonvuorelle, josta kalliomaalauksia löytyy lisää. Tosin vieläkään en ollut ihan vakuuttunut, näinkö mitään kallioon piirrettyä. Mies sen sijaan  tutkii ja tulkitsee maalauksia pitkän tovin ja miettii samalla parannuksia opastauluhin ja kulkureitteihin.

Kirkkorantaan saavumme keskelle vilinää ja vilskettä.  Melojia on tulossa  ja menossa, mutta kaikille on hyvin tilaa purkaa ja lastata tavaroita. Mies kiinnittää kanoottimme auton katolle ja minä menen vaihteeksi uimaan.

Seitsemän yön matka ja 150 kilomatriä ovat takana päin. Lieneekö ollut yksi parhaista retkistämme. Ilmat osuivat kohdalleen, leiripaikat olivat upeita, maisemat vaihtelevia ja aivan huikeita. Rauha ja hiljaisuus järvellä oli käsin kosketeltavaa.  Leiripaikoilla kohtasimme mukavia ihmisiä ja vaihdoimme kokemuksia melomisesta ja näistä seuduista. Ja matkaseurani oli  jällen kerran oikein valittu.