LÄHIMATKAILUA MELOEN

TURUST TUULTEN MATKASSA

Matka alkakoon

Loma alkoi juhannuksesta ja pari päivää kului kummasti tavaroita kooten ja karttoja etsiskellen.  Miehelle tuotti kanootin valinta myös lisävaivaa. Mies haaveili lähtevänsä kesän melontaretkelle kahden yksikön voimin, mutta aikansa sääennusteita tuijotettuaan teki Ison Päätöksen. Me tekisimme matkan Turusta Helsinkiin kaksikolla, sen verran tuulisia kelejä oli ennustettu tulevaksi. 

Kyllä nämä kaikki saadaan mahtumaan kyytiin

Niinpä sunnuntaipäivä koitti ja tyttäremme ystävällisesti kyyditsi meidät Turkuun. Löysimme hyvän kanoottien lastauspaikan ihan Turun Melontakeskuksen vierestä. 
Iltapäivällä auton nokka kääntyi takaisin moottoritielle ja me lähdimme kohti matkan ensimmäistä etappia, Paraisten nurkilla olevaa Norrbyholmenin saarta. Paljon ei yöpymispaikkoja Turun edustalta löydy, tämän saaren mies muisti edelliseltä matkaltaan kymmenen vuoden takaa. 

Meloimme ohi Hirvensalon ja Kakskerran leppoisasti. Ennen Paraista olikin sitten edessä ensimmäinen  muutaman kilometrin pituinen selkä. Ja tietenkin kunnon vastatuuleen.Eipä aikaakaan, kun kaksikkomme sukelsi oikein komeasti läpi aaltojen. Vettä tuli sisään kaula-aukosta ja varmasti jostain muualtakin ja olin hetkessä likomärkä.Tästäkö olin haaveillut koko talven? 

Kiersimme Norrbyholmenin toiselle puolelle tuulensuojaan ja edessä siinsi mitä oivin telttapaikka. Mutta mitä ihmettä, ranta olikin täynnä lampaita. Ei siis auttanut kuin tyytyä vähän huonompaan leiripaikkaan saaren toisella reunamalla ja pystyttää teltta sinne. Lampaat eivät kuitenkaan pysyneet paikallaan, vaan seuraavana aamuna puoli kuusi heräsimme lampaan määkinään aivan telttamme vieressä. Kerrankin sain miehen ajoissa liikenteeseen.

Minä niin olisin halunnut tähän rantaan

Kohti Sandön saarta

Meillä kotona on kirja nimeltään 'Maailman kaunein saaristo'. Kirjassa on ilmasta käsin kuvattuna satoja maamme saaria, mutta jostain syystä silmäni ovat aina nauliintuneet Sandön saareen. Nyt minulla oli oiva tilaisuus matkata sinne. Se osui matkamme varrelle ja matkaa sinne tulisi vajaa 40 kilometriä.

Paraisilla kaikki sillat olivat kukitettuja

Tuuli ei ollut eilisestä tyyntynyt eikä kääntynyt, sen sijaan saimme lisämausteena sadetta niskaamme. Puskimme ensimmäiset 20 kilometriä saarten väleissä tuulensuojaa hakien. Ei auttanut, aina tuo lounaasta puhaltava tuuli löysi tiensä meitä vastaan. Onneksi tänään miehen esimerkin ilmoittamana puin kuivapuvun päälle. Nyt ei kastuttu yhtään niin paljon kuin eilen. Kun pääsimme vähän väljillimme vesille ja tuuli kääntyi enemmän länteen päin, oli melonta loppupäivän melkein siedettävää. 

Toisen päivän tauoista pidimme Höglandin saarella. Mahtava paikka, jossa Höglandin torppariperhe oli elänyt 1800-luvun lopulla hankkien elantonsa kalastuksesta ja majakoiden hoitamisesta. Pihaniitty oli vielä paikallaan ja saari oli retkisaareksi erittäin hyvin hoidetun oloinen. Tänne olisi voinut hyvin jäädä yöksi, mutta eihän  se käynyt, koska minun oli päästävä Sandön saarelle. 

Mies ei jaksa enää meloa

Loppupäivän kilometrit aallokkomelontaa sivuvastaisessa tuulessa olivat uuvuttavia. Mutta kyllä kannatti. Rantauduimme Sandön hiekkalaguunille ja vieressä oli telttapaikkoja mistä valita. Tämä Saaristomeren kansallispuiston alueella oleva saari on yksi veneilijöiden suosikkikohteista. Tosin näillä keleillä saimme olla täälläkin ihan omassa rauhassa. Illan päätteeksi kuljimme vielä saaren mahtavia rantoja sekä keskellä saarta olevaa männikköistä harjua. 

Pysähdys Kasnäsissä

Aamulla tuuli puhalsi edelleen äänekkäästi ja minä toivoin edes auringon paistetta. Toivettani ei toteutettu, mutta matkamme kulki tänään sentään myötuuleen. Suunnitelmissa oli päästä Hangonselän reunamille ihmettelemään voiko matkaa jatkaa siitä eteenpäin. Ensin kuitenkin pysähdys Kasnäsissa, josta oli helppo hakea vesitäydennystä ja viedä miehen siihen asti kulutetut oluttölkit metallijätteisiin. 

Tarttisko tämä kiinnittaa jotenkin lounaan ajaksi?

Sataman ravintolassa oli tarjolla kalavoittoinen lounaspöytä. Mies vähän vastusteli asiaa, koska ei mielestään ollut pukeutunut lounaalle asianmukaisesti. En antanut asiassa periksi ja niinpä lompsimme sisään ravintolaan kuivapuvuissamme. Ei meitä kukaan ainakaan ääneen ihmetellyt tai paheksunut. 

Ruokapöydässä mies  vilkuili viimeisimpiä sääennusteita ja siinä vaiheessa rupesi kyllä hirvittämään. Tuuli ei ollut tyytymään päin, Hangonselän ylitys huomenna oli siis edelleen arvoitus. Ja jos siitä selviäisimme, olisi sen jälkeen tarjolla huipputuulia idän suunnasta. Olisiko pitänyt kuitenkin meloa Helsingistä Turkuun? Mies rauhoitteli ettei huomenna tuulisi yhtään enempää, mutta riittikö se? Ei kuitenkaan auttanut kuin jatkaa eteenpäin ja yöpaikaksi löysimme kelvollisen saaren puokaman läheltä Hangonselkää.

Kanootti lepää

Sittenkin Hankoon

Yöllä ei tullut nukuttua kovin hyvin. Tuuli puhalsi iltayöstä yhä kovemmin ja minä hermoilin kahta kauheammin miten pääsemme eteenpäin. Aamulla herätessäni tuuli oli tyyntynyt jonkin verran. Tai minun mielestäni se oli vain kääntänyt vähän suuntaa. Mies vakuutti että me selvitään ja että tuuli on oikeasti laantunut. Lupasin siis lähteä katsomaan miltä saaren toisella puolella näyttää. 

Mies ei siis uskonut tuulen voimaan tänä aamuna, mutta oli hänkin hämmästynyt kuinka tyyni keli oli. Niinpä meloimme tuosta vaan yli selän ja ennen puolta päivää olimme Hangon Tulliniemessä. Rantauduimme, söimme eväämme ja kävimme Suomen eteläisimmässä kärjessä. 

Hangonselällä oli kaunista

Tämä on Suomenmantereen eteläisin kärki

Tarkoitus oli jatkaa ohi Hangon, mutta sain puhuttua miehen ympäri ja pysähdyimme Hangon venesatamassa munkkikaffeilla. Kävin ensin kysymässä lupaa parkkeerata kajakkimme vesiskoottereiden viereen. Eihän tässä Suomen suurimmassa pienvenesatamassa tietenkään ole mitään järkevää rantaumispaikkaa meidän alukselle. 

Me ja muut kiitäjät

Jatkoimme matkaa tarkoituksena yöpyä ihan Hangon edustalla olevalla asumattomalla saarella. Sen ihanalle hiekkarannalle päädyimme ketterästi myötätuulessa. Mutta ennenkuin ehdin nousta kanootista mies ehdotti, että josko vielä vähän jatkaisimme matkaa kun keli oli kohdallaan ja myötätuuli siivitti menoamme. Noin kymmenen kilometrin jälkeen mies oli sitä mieltä, että olimme meloneet riittävästi. Olimme nyt noin puolivälissä matkaamme.

Tuuli yltyy

Pala kauneinta Suomea on mielestäni Tammisaaren kansallispuistossa. Sen halki kävi tiemme torstaina. Tällä kertaa en ehkä osannut olla kovin haltioissani näistä maisemista. Sen verran kovaa työntyi Itätuuli meitä vastaan ja vei kaiken huomioni. Aurinko paistoi vaihteeksi ihan lämpöisesti, mutta me  keskityimme miettimään mihin tässä kelissä pääsisimme. Emme ainakaan niin pitkälle kuin olimme suunnitelleet. Vajaan 30 km jälkeen rantaudumme ensimmäiselle mahdolliselle saarelle mikä eteen tuli. Tuuli voimistui koko ajan ja minä en olisi jaksanut enää metriäkään. 

Mies kuvasi aaltoja rantauduttuaan

Taukopäivä

Nyt oli pakko antaa periksi ja pitää saaripäivä. Meri ympärillä vaahtosi ja tuulta oli luvassa puuskissa 20m/s. Kyllä harmitti, varsinkin kun kahdenkymmenen kilometrin päässä olisi ystävien mökki ja sauna lämpimänä. He myös lupautuivat hakemaan meidät jos vain johonkin kohtaan manteretta pääsisimme. Mutta olimme suunnitelleet tämän päivän reitin hieman huonosti ja olimme aivan liian kaukana mantereelta. Päivä sujui kuitenkin leppoisasti  - lueskellen, tuuliennusteita tuijotellen ja saaren ympäri kävellen. 

Matka jatkuu Bärösundiin

Oli lauantai ja heinäkuun ensimmäinen päivä. Nyt ei tuullut yhtään niin paljon kuin eilen ja saatoimme taas jatkaa matkaa. Päälleni puin pari puseroa, saman määrän housuja ja tietenkin kuivapuvun. Asiallinen vaatekerta Suomen Suvessa. 

Tänään matkamme määränpää oli  Bärosund. Mies oli toiminut tähän asti matkanjohtajana, mutta nyt uskaltauduin  vastustamaan hänen reittisuunnitelmansa. Emme tietenkään kierrä Bärosundia länsipuolelta, vaan suunnistamme ensin suoraan pohjoiseen ja pääsemme etenemään saarten suojissa. Siitä veneväylää pitkin kohti Elisaarta ja olemme suht suojissa tuulilta tämän päivää. Kumma kyllä, mies suostui minun valitsemaan reittiin ja matkan loppumetreillä vielä myönsi ratkaisun olleen oikea. Minustahan on kohta kehkeytymässä Ihan Oikea Matkanjohtaja. 

Perille määränpäähän saavuimme iltapäivän puolella. Timppa oli lämmittänyt meille saunan ja lainasi autoaan kauppareissua varten. Elisaaressa ehdimme piipahtamaan kaksi eri kertaa. Ensin katsomassa Soilen upeita maalauksia ja illaksi vielä kuuntelemaan jazzia samaan paikkaan. Siinä välissä Soile esitteli meille saarta ja sen asumuksia.
Tänä iltana ohjelmassa ei ollut teltan pystytystä eikä leiriruuan valmistusta. Majoituimme sisätiloihin ja nautimme hyvää ruokaa ja viiniä. Kiitokset ihanat ystävät!

Upea Elisaaren kartano

Riippukeinut esiin

En lakkaa ihmettelemässä tuulen voimaa. Joku päivä voi meloa yli kolmekymmentä kilometriä  vaivatta ja tänään ensimmäiset kymmen tuntuivat vastatuulessa ihan ylivoimaiselta. Rantauduimme tauolle muurahaissareen, joka entiseen tapaan oli täynnä noita pieniä olentoja ja niiden suurensuuria kekoja. Oikealta nimeltään saari on Stora Fagerö.

Muurahaissaaren maisemia

Nautitut eväät eivät voimaannuttaneet meitä niin, että olisimme jaksaneet heti jatkaa matkaa ja puskea jälleen kovenevaaan vastatuuleen .Mutta ei hätää, mies keksi oivan idean. Hän laittoi meille leirin yläilmoihin.Siinä päätimme nököttää kunnes tuuli laantuisi. Minä otin sikeät kahden tunnin päiväunet. Mies harmitteli, kun ei ollut saanut nukutuksi. Minä puolestani ihmettelin että kuka se vieressäni kuorsannut tyyppi sitten oikein oli. 

Jaksasiko meloa enää ollenkaan

Iltakuuden aikaan näytti tuulen voima siltä että jaksaisimme taas meloa. Iltakymmenen aikaan olimme valmiina ylittämään Porkkalan selän. Tässä vaiheessa olimme rantauneet iltapalalle aivan Porkkalanselän nurkille, Vormö-nimiseen saareen. 

Vau, mikä tunnelma merellä oli. Tuuli oli vihdoin tyyntynyt ja  auringon valo siinsi vielä taivaanrannalla. Veneitä näkyi yksi tai kaksi, muuten meri oli meidän ja lintujen. Lintuja uiskenteli isoina parvina meressä, lokit kirkuivat luodoilla ja päämme yläpuolella lensi sadoittain lintuja. 

Mykistävä rauha ja hiljaisuus Porkkalanselällä

Ilta alkoi tasaisesti hämärtyä meidän saavuttua  Porkkalan nokkaan. Tarkoituksemme oli rantautua Porkkalan kärjessä olevalle retkipaikalle. Siellä paloi jo nuotio ja vähän isompi nuorisoporukka vietti siellä iltaa. Päätimme olla heitä häiritsemättä ja jatkoimme matkaa kohti seuraavaa ulkoilusaarta Stora Svartö. Oikaisimme merivartioaseman editse ja sen päätyttyä olimmekin pimeässä yössä ihmettelemässä mikä noista edessä olevista saarista olisi oikea.

Nyt aletaan olla vähän eksyksissä

Miehellä oli tässä vaiheessa kartanluvun apuna otsalamppu. Tilanne näytti kuitenkin niin haastavalta, että minä päätin ottaa käyttööni järeämmät aseet. Paikansin meidät kännykällä ja sen tiedon saatuaan mies osasi korjata kurssia kohti oikeaa saarta. Kello puoli yksi yöllä se löytyi. Teltta vain pystyyn ja nukkumaan. Päätimme aamulla tarkistaa mihin itse asiassa olimme rantautuneet.

Myötäaalloissa

Heräsimme sateiseen ja sumuisen aamuun, mutta onneksi olimme sillä saarella millä pitikin. Ja kun ympärilleen katsoi, saattoi todeta, että olemme saaressa, jossa hyviä yöpymispaikkoja löytyy varsin monesta kohtaa saarta. 

Kotiin olisi nyt vain parin päivän veto, oikeastaan ihan mukava niin.
Edellisen yö valvomisen jälkeen annoimme itsellemme luvan lähteä liikkeelle vasta iltapäivän puolella. Siinä vaiheessa sade oli lakannut ja saimme tavarat kuivina kanoottiin.  

Yön tyyni hetki oli tarkoittanut sitä, että tuuli vaihtoi suuntaa. Saimme nyt myötätuulen lounaasta seuraksemme, mutta jälleen tuulilukemat nousivat yli mukavuuusrajan. Matkasimme kohti Torra Lövön saarta, joten meloimme  koko päivän varsin tuulisella selällä. Minä istuin kaksikossa edessä kuin kuningatar ja meloskelin miten halusin. Mies sen sijaan joutui tekemään töitä kaksinverroin pitääkseen kanootin vakaasti suunnassaan. Jälkeenpäin hän totesi kelin olleen vähän liiankin haastava kun kanootti sukelsi meren aaltoihin vuoronperään etu- ja takapäästä. Mutta taas selvittiin kunnialla maaliin ja Torra Lövö osoittautui sekin varsin kelvolliseksi leiripaikaksi. 

Kanootin leveän aaltoihin laskin

Kuin viimeistä päivää


Ensimmäisen kerran tällä matkalla heräsimme auringon lämpöön. Taivas oli sininen, tuuli tietenkään ei ollut mihinkään laantunut. Nautimme aamupalan  paisteessa ja mies tutki karttaa, miten parhaiten ohittaa ja ylittää laivaväylät Helsingin edustalla.  Matkaa kotisatamaan oli  jäljellä noin 25 kilometriä. 

Kerrankin auringossa aamupalalla

Minä luotin hänen reittisuunnitelmiin, mutta Kustaamiekan kohdalla rupesi kuitenkin hirvittämään. Kaksi suurta Tallinnanlaivaa lähestyi oikealta ja samalla yksi iso alus näkyi lipuvan kaupungista päin kohti Kustaanmiekkaa. Niiden mentyä oli pakko panna vauhtia matkantekoon ennenkuin taas seuraava rypäs laivoja saapuisi.Tässä vaiheessa muistin, miksi Suomenlinnan takana ja edessä on vähän stressaavaa meloa. Toisaalta Helsinkiin on mukava meloa lännestä päin ja seurata joka melanvedolla tarkentuvia rakennuksia ja maisemia.

Apua, kuinka monta niitä on tulossa?

Helsinkiin!

VIelä yksi pysähdys Kuninkaansaaren rannalla ja sen jälkeen päästiinkin leppoisassa myötätuulessa kotirantaan Marjaniemeen. 

Moni muukin matkasi Helsinkiin

Tämä tuulten aikatauluttama  kymmenenpäiväinen matka oli raskaampi kuin olin etukäteen osannut odottaa. Mutta se oli myös antoisa ja  mielenpainuva.  Kun joutuu haastamaan itsensä ja selviää vähän enemmästä kuin oli kuvitellut, ei voi olla kuin tyytyväinen.