Aamulla totesin, että tämä päivä on oikea sunnuntaimelojan unelma. Aurinko paistaa siniseltä taivaalta, lämpöä on pitkälti yli kaksikymmentä astetta ja tuulta ei juuri nimeksikään. Mukaan tarvitaan siis aurinkorasvaa, termospullollinen kahvia ja pullaa. Sitten vain rantaan ja tavoitteena kahvihetki jossain lähisaaressa. Mutta pettymykseni huomaan, että meillä ei ole yhtään pullaa! Ei tuoretta eikä pakastettua. Onneksi aamulehteä lukiessa silmiini osuu juttu Itä-Helsigin saaristosta. Siinä kerrotaan, että entisiin sokeiden lomakodin tiloihin on toukokuussa polkaistu psytyyn uusi ravintola. Siis sinne! Rantaan ehdimme ennen puoltapäivää ja ilma senkun lämpenee. Kantaessamme kanoottejamme laiturille muistan kertoa miehelle ääneen suunnitelmistani suunnistaa kohti Villa Villingenäsia. 'Kiva idea, mutta minulla ei ole lompakkoa mukana lainkaan', vastaa mies. Miten niin ei ole, aina se tähän mennessä on ollut!  Eipä ole minullakaan yhtään rahanpalasta missään taskussa. No, mehua löytyy ja varavaatepusssista muutama suklaapatukka.

Suunnistamme kuitenkin kohti Villingiä ja aamun pieni tuulenvire loppuu sekin. Merenpuolella mainigit kuljettavat meitä leppoisasti eteenpäin. Viikko sitten meloin vielä kuivapuku päällä  ja nyt hihattomalla paidalla tarkenee liiankin hyvin. Kesä  on täällä! Jossain Pukkiluodon kohdalla lauttaudumme syömään ne suklaapatukat.

Kotiin palattuani tutkin vielä tarkemmin Hesarissa ollutta juttua itäisestä saaristosta. Lehdessä on kuvattuna monet päivämatkojemme varrelle osuvat saaret sekä niiden tämän hetkinen käyttö. Vastoin aikaisempaa tietämystäni, moni saarista ei suinkaan ole yksityiskäytössä, vaan kaikkien retkeiltävissä, ainakin osittain. Lehtijutun mukaan aluetta ollaan kehittämässä kahden eri viraston voimin. Tulevan suunnitelmissa näen vain yhden saaren, Pikku Niinisaaren, jonka kohdalle on merkitty maihinnousupaikka melojille. Olisikohan nyt Marjaniemen melojilla hyvä hetki aktivoitua ja olla yhteyksissä suunnitelmien tekijöihin? Lisää opasteita ja maihinnousupaikkoja melojille, siitä voisi aloittaa.

Tässä pieni pala kuvasta, joka siis löytyy tämän päivän Helsingin Sanomista.





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

LÄHIMATKAILUA MELOEN

Miehen matkassa Norjaan

MELONTARETKI AHVENANMAALLE 2021