On sanottu, että kaikkeen, minkä kokee tärkeäksi, löytää kyllä aikaa. Ja höpö höpö, sanon minä. Olisipa tämä elämä näin yksinkertaista. Kun miettii melomista, se ei ainakaan ole. Melontakausi on parhaimmillaan kesä-elokuussa. Toki melonnan hyvien varusteiden turvin voi aloittaa jo jäiden sulattua ja jatkaa kunnes pimeys valtaa taivaan, mutta ei siitä millään laskuopilla kerry puolta vuotta pidempää aikaa, jos sitäkään. Ja kun siihen samaan ajanjaksoon yleensä mahtuu aika monta työviikkoa ja muita velvoitteita, pihakukkien nyppimistä, tanssilavojen huumaa ja monenlaista muuta kesärientoa, on yhtälö väliin ihan mahdoton! Ja sitten on tämä Suomen suloisesti vaihteleva sää. Juuri kun olen painanut helteisen viikon töissä ja päättänyt pyhittää seuraavan viikonlopun melontaan, saapuu joku uusi säärintama ja muuttaa kaiken. Tuulee kylmästi ja kovaa , vettä sataa ja yhtäkkiä minun ei tee mieli merelle ollenkaan. Tänään minulla oli taas valinnan tuska, lähteäkö töiden jälkeen merelle vai jumppatunnille. Kun aamulla ei millään voinut olla varma sadepilvien aikatauluista, valitsin jumpan. Eihän se huono valinta ollut, mutta ei se ole melomista.
 |
| Rankkasateessa ei ole kiva meloa |
Sanotaan myös, että kaikki paras on aina edessä. Siihen minä nyt luotan, kun tuskailen kesän etenemistä ja vähäisiä melontakertojani. Mutta lomani koittaa muutaman viikon päästä ja josko mies silloin veisi minut merelle ja vähän kauemmaksikin kotirannasta. Toive elää, sillä eilen näin hänen kaivelevan esiin laminoituja karttoja täältä länteen päin. Lisäksi pihapöydällemme on muutama päivä sitten ilmestynyt kummallinen kasa tavaraa. Oletan kyseessä olevan jonkun tieteellisen kokeen koskien akkujen latausta. Ja akkujahan tarvitaan melontamatkalla. Jään siis innolla odottelemaan miehen uusia teknisiä virityksiä ja melontareittisuunnitelmia.
 |
| Mihin näitä kaikkia johtoja tarvitaan? |
Kommentit
Lähetä kommentti